Sen sijaan, että valitan, kiitän

Sen sijaan, että valitan, kiitän.

Sen sijaan, että valittaisin säästä, kiitän valosta ja raikkaasta tuulesta, siitä, että kaatosateella löysin puun, jonka alla pysyä edes puolikuivana.

Sen sijaan, että valitan työkiireistä, kiitän siitä, että työpanokseni on ollut kovin haluttu viimeisinä viikkoina. Eipä ole kuulkaa itsestäänselvyys sekään, että saa tehdä, sitä mitä haluaa. Joten kiitos.

Sen sijaan, että valitan siitä, että maailma pitäisi saada valmiiksi ennen kesälomaa, teen yhden asian kerrallaan ja olen jokaisesta eteenpäin menneestä tai valmiiksi tulleesta asiasta kiitollinen. Olen myös tyytyväinen itseeni ja kerron sen itselleni: hei tyyppi, sä hoidit tänkin mahtavasti.

Superkiitollinen olen tästä kuvasta, jonka katseleminen saa minut kovasti liikuttumaan. Maalissa 5:09:52 eikä se ole itsestäänselvyys sekään.

Sen sijaan, että olisin kateellinen katsoessani tuttujen lomakuvia ties mistä maailman kolkasta umpijäässä talvitakissa ja villasukissa landella heinäkuun ensimmäisenä päivänä, olen kiitollinen siitä, että saan jakaa sen ilon heidän kanssaan. Kyllä, matkustaminen, aurinko ja lämpö ovat ihania asioita!

Sen sijaan, että valittaisin hammasoperaation aiheuttamasta juoksutauosta, kiitän siitä, että kroppani saa levätä, saan tänäänkin olla elossa, hengittää, kävellä omin jaloin ja polkea pikkuisella pyörälläni, miettiä syntyjä syviä. Kiitos myös mahtavalle hammaslääkärille Mehiläisessä! Ja kiitos Helsingin kaupungille, joka palvelusetelillään maksoi osan lystistä!

Sen sijaan, että valittelisin sitä, kuinka haastateltavien etsiminen on välillä sitä kuin etsisi neulaa heinäsuovasta, kiitän, että saan tavata niin huipputyyppejä, jotka haluavat inspiroida muita, olla vertaistukena ja kertoa tarinansa.

Sen sijaan, että valittaisin, että en ehdi tavata ystäviä, kiitän jokaisesta ex tempore –tapaamisesta ja pikaisestakin lounasseurasta. Olette tärkeitä, olen sinua varten täällä, vaikka välillä vähän heikosti langan päässä.

En tiedä. Viime aikoina on tapahtunut taas niin paljon pahaa ja surullista maailmassa, että jotenkin on ollut helppo arvostaa jokaista päivää, kun silmäni saan avata. Olen tuntenut erityistä tarvetta kiittää pikku asioista, niin ääneen kuin hiljaa mielessäni. Olen kokenut syvää liikutusta, kun olen miettinyt, miten paljon elämässäni on kiitollisuuden aiheita, vaikka toki on myös hankaluuksia pitkäksi listaksi saakka. Kai ne omassa elämässä koetut vaikeudet ovat vieneet terän pikku asioista valittamisesta. Kun on ollut polvillaan ja toivottomana, ei kaikista aallokoista selvittyä jaksa vaivata päätänsä enää kaikilla pienillä jutuilla, varsinkaan, jos niihin ei voi itse vaikuttaa tai niistä ei voi itse päättää. Toki välillä sorrun valittamaan, ihminen kun olen, mutta suurimmaksi osaksi osaan nähdä elämän hienona lahjana josta olen superkiitollinen. Eikä tämä myönteisyys ole sitä, että olisin jotenkin dorka tai naiivi, enkä vain tajua tai eläisin jossain helkutin kuplassa. Tämä myönteisyys on sitä, joka on syntynyt niiden minun vaikeiden kokemusteni ja oman elämäni surujen ansiosta. Yhtenä päivänä mietin sitä, että minulla olisi ollut kaikki kortit siihen, että elelisin nyt elämääni katkeroituneena ja vihaisena. Onneksi päätin valita sen itselleni paremman reitin, rakkauden, valon, ilon ja ystävällisyyden.

Joskus mietin, että kauanhan siinä menee, että ihminen turtuu ja unohtaa kiitollisuuden. Että kauanko kuluu, että vaikeuksien nostattama kiitollisuus, joka sai arvostamaan asioita eri tavalla, vain jää jonnekin uppeluksiin ja katoaa. Pelkäsin, että ihminen helposti palaa vanhaan, mutta omalla liki 10 vuoden kokemuksella voin sanoa, että en koskaan palannut sinne, missä olin ennen elämäni muuttumista. Aikaa se vei, mutta nyt en voi kuin kiittää kaikesta. Kun valot syttyvät, niitä on mahdoton sammuttaa! Mikään ei ole enää koskaan, kuten ennen. Ja hyvä niin.

Kiitän myös läheisistäni, aamun joogatunnista (vähänkö oli ihanaa ja kamalaa samaan aikaan, kun ei ole viiteen viikkoon ollut tunnilla!!), työkavereista ja maailman parhaasta kampaajasta.

Listaa voisin jatkaa loputtomiin, mutta mennään nyt tällä.

Mikäs meininki sulla?

Jenny

Elämäni huonoimmat vuodet olivat kolmekymppisenä

Ensimmäinen maraton on mieletön kokemus

Elämänmuutos oli paras lahja itselleni