Sitä todella saa, mitä tilaa…

…oli kyse sitten flunssasta tai uusista jännittävistä työmahdollisuuksista!

Juuri kun pääsin sanomasta, että en ole sairastellut sitten joulun, sain järkyn flunssan! Jälkeenpäin ajatellen minun olisikin ehkä kannattanut esittää asia hyvän kautta eikä sen huonon: olen saanut olla terve jo viimeiset yhdeksän kuukautta. Miten tämä voi muuten olla niin vaikeaa tämä asioiden ilmaiseminen positiivisen kautta. Esimerkiksi silloin, kun pelkää myöhästyvänsä jostakin, kannattaisi miettiä vain sitä, että ehtii paikalle kyllä ajoissa. Alitajunta se on sellainen jännä juttu, että näköjään se nappaa kiinni heti eikä vasta ensi viikolla. Tästedes keskitymme siis terveyteen ja sen vaalimiseen.

Kolmatta päivää viedään ja kaksi ensimmäistä sain vieläpä viettää töissä ja käytännössä ulkosalla, freelancerina kun ei ole sovittuja keikkoja helppo perua ellei todella ole pää kainalossa. Oli kyllä mahtava keikka, siitä sitten myöhemmin. Tänään aion ottaa niin chillisti kuin mahdollista. Huominen sisäpyöräily jää polkematta, sillä terveys ennen kaikkea. Enkä voisi edes kuvitella urheilevani, kun juuri nyt pelkkä rappusten kiipeäminen hengästyttää ja aiheuttaa yskäkohtauksen. Buu. Mutta nyt on näin ja sitten taas on jotain muuta. Kiitollinen olen kuitenkin siitä, että terveyteni on muuten tallella ja olen nyt vain hetkellisesti hieman epätasapainossa. Kyllä se tästä. Ennen saatoin olla huonolla tuulella siksi, jos olin kipeä. Näin se ihminen muuttuu. Toki minua hieman harmittaa nytkin, mutta nykyään pystyn ajattelemaan asiasta aivan eri tavalla. Ihmiset ja asiat eivät saa meitä hermostumaan, vaan me saamme itsemme hermostumaan uskomalla, että ne voivat saada meidät hermostumaan, sanoo Albert Ellis. Joten täällä köhästä huolimatta liehuttelen positiivisuuden lippua ja kaikenlaisilla mielikuvaharjoituksilla ja mantroilla keskityn nyt terveyteen, en sairauteen, sillä terveys on se, mitä minä juuri nyt kaikista eniten haluan.

Taiteiden yössä torstaina minulla oli tosiaan ilo kertoa Naisen iholla -kirjasta ja sovittu 15 minuuttia hurahti kuin siivillä. Jälkeenpäin huomasin, että ihan turhaan jännitin esillä oloa. Olen aikaisemmin kirjoittanut muun muassa täällä esiintymisjännityksestä, josta olen sittemmin päässyt irti. Nyt torstaina jännitys varmaankin johtui pienestä välimatkasta ja ajattelutauosta kirjaa kohtaan. Minusta tuntui nimittäin ensin siltä, että osaako sitä enää kertoa asioita, jotka loppukeväästä tulivat kuin liukuhihnalta. Ehkä pieni välimatka on ihan hyväkin, liian tottunut puhuja ei ehkä jaksa innostaa niin paljon. Sitä paitsi odotellessani omaa vuoroani kävin lyhyen mutta mukavan keskustelun, jossa puhuimme muun muassa blogistani! Sekin vei jännitystä tehokkaasti pois.

Kun minulta torstaina kysyttiin, onko Naisen iholla -kirjalle tulossa jatko-osaa, jouduin ikävä kyllä sanomaan, että ei ainakaan miehen iholla – 32 tarinaa tatuoinneista -kirjaa, sillä sen verran suuritöinen tämä ensimmäinen kirja loppujen lopuksi oli kaikkine järjestämisineen. Mutta jotain uutta on tulossa tatuointeihin ja Naisen iholla -kirjaan liittyen, nimittäin dokumentti! Kerron siitä enemmän Naisen iholla -kirjan fb-sivulla, käy kurkkaamassa!

Näin se menee, kuten Thoreaukin sanoi: Jos etenee luottavaisesti unelmiaan kohti ja pyrkii elämään kuvittelemaansa elämää, kohtaa epätavallisen paljon menestystä.

Iloista sunnuntaita!