Talvijuoksu jee vai yök – nastoilla vai ilman?

Kun kysyin Instagramissa sitä, kuinka moni tykkää talvijuoksusta ja kuinka monen mielestä se on yök, 163 vastasi että tykkää ja 31 tyyppiä yök. Itse olin pitkään paitsi vannoutunut sisäliikkuja, niin juoksin vain harvoin talvella ja kallistuin enemmän tuon jälkimmäisen mielipiteen puoleen.

Kuvat: TIMO TURKKA PHOTOGRAPHY

Kun nelisen vuotta sitten osallistuin Adidas Heimoon, oli se oikeastaan ensimmäinen talvi, kun aloitin juoksemisen helmikuussa itselleni tavallisen huhtikuun sijaan. Heimon jälkeen tulikin taas juoksuihin ja erityisesti talvijuoksuun parin vuoden breikki, mutta vuosi sitten tammikuussahan aloin taas juosta. Nykyään vain tosi kova pakkanen estää juoksuni, eikä sellaisia vielä ole täällä Helsingissä ollut, saa nähdä, tuleeko niitä edes. Jos kalenterissani lukee, että juoksua, niin minä menen ja juoksen, oli ilma millainen tahansa. Nyt talvijuokseminen on vielä helpompaa, sillä olen kuukauden verran testaillut testiin saamiani nastoilla varustettuja Sarvan Xero -juoksukenkiä.

Talvijuoksija (jak)saa pukeutua

Siinä, etten ole juossut talvella, on ollut osittain kyse myös laiskuudesta ja mukavuudenhalusta. Aiemmin koin hikoilun pakkasessa hankalaksi ja minun oli vaikea osata pukeutua oikein. Toki pukeutumiseen talvella menee enemmän aikaa kuin kesällä, mutta kun vain pääsee ulos juoksemaan, niin ihan sama! On ihan paras fiilis saada juosta ulkona raikkaassa ilmassa, ja jos vielä on lunta, niin mikäs sen kauniimpaa.

Eilen kävin kiertämässä Mustikkamaata Helsingissä ja välillä siellä tulee kovasti, merenrannalla kun ollaan suurin osa lenkistä. Pakkasasteita oli eilen mittarin mukaan -9 ja tuulesta johtuen se tuntui iholla noin -15 asteelta. Minulla oli paksummat talvijuoksuhousut, pitkät villasäärystimet, pitkät polvisukat, tekninen t-paita, merinovillainen pitkähihainen paita, ohut talvijuoksutakki, sormikkaat, tuubihuivi ja pipo ja hyvin tarkenin. Vaatteita oli päällä ihan sopivasti, tosin yhtään enemmän vaatetta olisi itselleni ollut jo liikaa. Mutta kuten aiemminkin, niin totean sen, että juoksupukeutuminen on hyvin yksilöllistä. Jotkut juoksevat jo syyskuussa tupsupipo päässä ja tuulitakkiin verhoutuneena, itse juoksin vielä lokakuun lopussa pitkissä kesätrikoissa ja ohuessa pitkähihaisessa juoksupaidassa. Eilenkin jaloissani olivat nastatossut, enkä varmaan ilman niitä olisikaan pärjännytkään Mustikkamaan maastossa.

Nastatossut nostivat talvijuoksun uudelle levelillä

Mutta ne kengät! Ensimmäisen lenkin jälkeen totesin, että nastatossut nostivat kyllä omat talvijuoksuni eri levelille. Viime talvena juoksin normitossuilla ja pärjäsin ihan hyvin, tosin jouduin valitsemaan reittejä sen mukaan, missä ei olisi ollut jäätä tai lunta kovin paljon. Välillä kävin juoksemassa myös Mustikkamaalla, ja jos maa oli lumessa, mutta ei jäässä, pärjäsin kohtuullisen hyvin. Yhtään jäiset mäet olivat hankalampia, niitä tuli liu’uttua alas välillä pehvallani tai pitämällä puiden oksista kiinni.

Testiin saamillani kotimaassa suunnitelluilla Sarvan Xero -tossuilla olen juossut nyt nelisen viikkoa. Kokemusta ei ole vielä pidemmältä kuin maksimissaan 15 kilometrin lenkiltä, mutta olen ollut tyytyväinen nastatossujen aloitteleva käyttäjä. Kenkä on kevyt (252 grammaa), istuu hyvin jalkaan, ei paina eikä purista. Pohjan 20 nastaa pitävät erinomaisesti ja kesätossuilla lipsutteluun tottuneena ensituntuma onkin ollut miellyttävä. Pohjat ovat matalammat kuin Asicseissani, joissa olen viime aikoina suurimmaksi osaksi juossut, joten olen ollut varovainen siinä, ettei itselleni uusi kenkämalli aiheuta pulmia. Eräs suuresti ihailemani konkarikin, joka juoksee paljon Sarvoilla, muistutti minua siitä, että nasta on aina nasta ja voi vaikuttaa yllättävän paljon askellukseen ja kehotti olemaan varovainen, ettei liiasta kuormituksesta tule mitään vaivoja. Olenkin nyt kuulostellut erityisesti sääriäni ja nilkkojani, jotka ovat joutuneet koville myös ihan lumen takia. Onneksi olen vahvistanut nilkkojani erilaisilla tasapainoharjoituksilla pitkin syksyä.

Olin kuullut juttua siitä, että nastakengät voivat tuntua kömpelöiltä, mutta ainakaan Sarvan Xerojen kohdalla tämä ei pidä paikkaansa. Alustaan on hyvä tuntuma eikä askel tunnu kuitenkaan tönkömmältä kuin normitossuissakaan. Kenkä ei kuulema ole täysin vedenpitävä, mutta vaikka eräänä päivänä  juoksin lumimyrskyssä ja välillä oli lunta ja märkää polviin välillä sääreen saakka, sukat pysyivät kuivina. Sarvoilla olen uskaltautunut myös poluille, jotka aion ottaa haltuun tänä keväänä. Ensimmäisellä lenkillä tein tosin sen virheen, etten laittanut nauhoja tuplasolmuun ja sain pysähdellä solmimaan niitä kiinni. Mutta kun Instagramissa tuplasolmuista oli muistutettu itseäni noin 50 kertaa, se on nyt tapa. Jotkut asiat sitä oppii nopeasti! (Toisia ei.)

Matkani Mustikkamaalle eilen tiesi myös useamman kilometrin matkaa kaduilla, joilla ei välttämättä ollut lunta ollenkaan. Etukäteen olin miettinyt, miten mahtaa sulalla asvaltilla juokseminen sujua, mutta sekin meni ilman ongelmia. Meteliä syntyi, kun nastat kopisivat katuun. Ja mukavinta Sarvoilla onkin juosta lumella. Mutta kuulinpa kaverilta, että nastatossuja käyttävät myös polkujuoksijat. Onkohan se yleistä? Joka tapauksessa ilman nastakenkiä olisi varmaan joku suunnittelemani lenkki ollut pakko jättää väliin, joten jatkan kenkien testailua iloisilla mielin.

Muita talvijuoksijoita linjoilla? Nastoilla vai ilman?

P.s. Aloitteleva juoksija – vältä nämä virheet -postauksessa on alekoodi Vauhtisammakolle, jonka kevään juoksukoulu on startannut jo ainakin Turussa. Helsingissä aloitetaan juoksukoulu ensi viikolla, en malttaisi odottaa!

Jenny

*INSTAGRAMISSA*

Lue myös

Unelmat toteutuvat

Ajattele toisin elämänmuutoksesta