Tänään jumpataan!

Kiitos kaikille ihanista kommenteista, joita olen saanut eiliseen arvontapostaukseen, johon ehtii vielä vastata tämän päivän hamaan loppuun asti. Tarkoitukseni siis oli, että jätätte itsestänne jonkin merkin, mutta sainkin lukea sanakaupalla kehuja ja kauniita sanoja! Mukavaa, että kirjoituksillani on noinkin paljon merkitystä, mutta ilman sinua ei ehkä tätäkään blogia enää olisi. Se on hyvä muistaa ja kiitos kuuluukin siis myös sinulle.

Uusi viikko käynnistyi ja uudet systeemit ovat alkamassa. Tämän viikon hommat saankin tehdä liki parissa päivässä, sillä keskiviikosta eteenpäin olen ensimmäisen kolmen päivän jakson lifecoach-kurssilla. Tällä hetkellä työjutuissa on menossa on seesteisempi kausi, joten hyvin kävi, kaikkea kun ei ehdi kerralla. (Etsin kuitenkin haastateltavaksi melanoomaa sairastavaa, noin 35-40-vuotiasta tyyppiä, jolla on hyvä ennuste, mutta arjessa saa suojautua auringolta. Jos tiedät jonkun, tai itse sovit kuvaan, ota yhteyttä!)

Vielä pitäisi kehitellä uusia liikkeitä myös jumppatunneille, joita tällä viikolla lifecoach-koulutuksesta johtuen onkin vain pari. Ihan hyvä, että kroppakin ehtii levätä ja saa kaipaamaansa vaihtelua, ehdin juoksemaankin, mikä on ollut aika vähissä viime viikkojen aikana. Olen kuitenkin osallistumassa puolimaratonille 7.6. eikä sinne tietenkään mennä näin kylmiltään. Sentään tällä viikolla pääsen myös pitämään yhden intervallistepin ja niskaselkätunnin, josta erityisesti jälkimmäisestä on ollut itsellenikin runsaasti hyötyä. Vaikka muillakin ryhmäliikuntatunneilla vahvistetaan keskikehon korsettia ja hartiaseutua, viikottaisesta niskaselkä-ohjauksesta on tullut itselleni asia, josta mielellään en luovu. Olen nyt pian kolme kuukautta ohjannut tuntia säännöllisesti ja olen huomannut valtavaa kehitystä esimerkiksi oman yläkropan liikkuvuudessa. Olen huomannut muita tunteja ohjatessani, että jo parikymppisillä on vaikeuksia esimerkiksi pyöräyttää suorilla käsillä isoja ympyröitä kehon etupuolella. Liikkuvuus ei anna periksi, hartiat nousevat korviin käsiä pyöräytellessä  eivätkä kädet millään meinaa pysyä suorana. Onkin aika huolestuttavaa, että jo parikymppisenä keho voi olla niin tietokoneella istumisen kankeuttama, että liikkuvuus on olematonta, ryhti huono ja olkapäät kiertyvät eteen. Mutta: ikinä ei ole liian myöhäistä alkaa korjata tilannetta ja kuten sanoin, oma kehoni on muuttunut paljon vain kolmessa kuukaudessa. Tunnilla käy myös porukkaa, joilla selkeästi on jonkin sortin vaivoja niskahartia-alueella. Tunnille voi ja ehdottomasti kannattaa kuitenkin tulla jo ennen, kun niska tai selkä kipeytyy tai alkaa tuntua jäykältä. Istumme niin paljon ja ennen kaikkea istumme niin paljon huonoissa, epäergonomisissa asennoissa, että selkä kyllä ansaitsee kaiken sen hyvän, jota me voimme sille antaa, edes sitten kerran viikossa. Noita selkätreenejä on monissa eri jumppakeskuksissa ja nettikin on pullollaan monenlaisia vinkkejä ja videoita siitä, kuinka oman selän ja hartiaseudun hyvinvointia voi parantaa. Mikset siis aloittaisi heti!

Keho on maallinen temppelimme ja siitä on syytä pitää hyvää huolta. Kropan hyvinvointia vain on niin helppo lykätä, kunnes sitten tulee jokin kremppa tai vaiva, joka vaatimalla vaatii huomiotamme. Eikä riitä, että vain liikkuu, vaan on tosiaan hyvä miettiä, miten liikkuu. Kovat, tehokkaat ja äärimmäisen rasittavat tunnit vaativat vastineeksi pehmeää, huoltavaa liikuntaa. Tarvitsemme mahdollisimman monipuolista, itselle mielekästä, itselle hyviä fiiliksiä ja hyviä kehollisia tuntemuksia antavaa liikuntaa. Ja toki myös vielä sitä hyötyliikuntaa kannattaa ujuttaa mahdollisimman paljon arkeen mukaan. Onko niitä rullaportaita aina pakko käyttää? Tai onko metrossa pakko istua? Voisiko sinne kilometrin päässä olevaan kauppaan ehkä kävellä? Tuntuu, että yhä useammat meistä liikkuvat paljon ja jopa turhan kovaakin, kun samalla taas valtava osa ei liiku ollenkaan. Kuitenkin kehon hyvinvointi on asia, joka vaikuttaa vahvasti paitsi ihan käytännön tekemiseen myös mieleen ja fiiliksiin. Ja jos vielä ei osaa ajatella liikkumattomuuden haittoja, niin eläkeläisenä asia voi olla toisin. Lihasvoimaa tarvitsee aina, ihan jo vain siihen, että saa kammettua itsensä vessanpöntöltä ylös!

Ja jos ei ole liikkunut pitkään aikaan, on hyvä muistaa, että jokainen on joskus aloittanut. Kaikki eivät ole urheilleet lapsesta lähtien. Se, että aloittaa liikkumisen 20-, 30-, 40- tai vaikka sitten 80-vuotiaana, ei ole mitenkään outoa, vaan ihan mielettömän hieno ja makee juttu! Tauon jälkeen urheileminen tuntuu luultavasti ensin kauhealta, mutta oi sitä innostuksen määrää ja voittajaoloa, kun aika nopeasti alkaa huomata, että hei, sitähän jaksaa ja pikku hiljaa liikunnasta alkaa nauttia! Jokainen askel vie sinua eteenpäin kohti omaa tavoitettasi, myös liikunnassa. Jokainen tehty jumppaliike on parempi kuin ei mitään. Paljon ei tarvitse, mutta edes vähän.

Liikunnallista viikkoa sinulle!

Hyvä resepti. Ikinä ei kannata luovuttaa.
Kuva: Pinterest