painonhallinta

Tärkeimmät oivallukseni 18 kilon painonpudotusmatkaltani

Olen nyt reilun vuoden kirjoittanut kokemastani elämänmuutoksestani, painonpudotuksesta ja kaikesta, mitä nämä kaksi ovat tuoneet arkeeni mukanaan. Vaikka itsetuntemukseni oli kohtalaisen hyvä jo ennen koko tätä reissua, joka jatkuu ja vain muuttaa muotoaan, on tämä viimeinen reilu vuosi ollut samalla myös tutustumista itseeni. Kuten kirjoitin aiemmin, niin, sen sijaan, että ajattelisimme, että missä tahansa muutoksessa ensimmäisen askeleen ottaminen on vaikeaa, kannattaisi mieluummin ajatella, että sen ekan askeleen ottaminen viekin meidät jännittävälle matkalle, jossa oppii uutta niin itsestä, muista kuin monesta, mikä omaa arkea koskettaa. Tässä tärkeimmät oivallukseni 18 kilon painonpudotusmatkaltani:

Kuva: Timo Turkka Photography

1 Ihminen on tottunut olemaan, kuten on

Siihen tympeään, väsähtäneeseen, alakuloiseen ja tunkkaiseen oloon tottuu ja turtuu. Sitä kuvittelee sen olevan se olo, joka ihmisellä nyt sattuu elämässään olemaan. Sitä ei välttämättä edes ymmärrä kyseenalaistaa, koska se tuntuu niin normaalilta ja tavalliselta. Kun sitten muuttaa ruokailutapojaan, syö säännöllisesti, syö terveellisemmin, jättää vaalean vehnän ja sokerin vähemmälle ja lisää ruokailuihinsa enemmän värejä eli kasviksia, hedelmiä ja marjoja, kun ei enää vedä itseään työpaikkalounaalla hiilihydraattikoomaan, avautuu ihan uusi maailma. Kun siihen vielä yhdistää monipuolisen liikunnan, runsaan ulkoliikunnan ja kehonhuollon sitä alkaa tajuta sen, ettei edes niillä pudotetuilla kiloilla ole merkitystä, vaan sillä ololla, joka on energinen, innostunut, iloinen ja jaksava. Se entinen lössähtänyt fiilis muuttuu vahvaksi ja voimakkaaksi.

2 Itselle sopivan ruokavalion löytäminen on kokeilua

Kun muutin ruokailutapojani, painoin parhaimmillaan 85 kiloa (olen 173 cm pitkä). Aloin syödä säännöllisesti ja panostin lounaaseen. Pyrin siihen, että lähes joka aterialla oli kunnollisia proteiininlähteitä. Koko viime kevään söin useimmiten kuusi kertaa päivässä: aamupalan, välipalan, lounaan, välipalan, ruoan, iltapalan. Kesällä päivän ensimmäinen välipala alkoi tippua pois ja lopulta iltaruoka ja iltapala ovat vaihdelleet ruokailuissani eli syön tällä hetkellä 4 kertaa vuorokaudessa ja olen huomannut sen riittävän itselleni. Miten tämä sopiva rytmi on sitten löytynyt? No kokeilemalla ja kuuntelemalla itseäni ja vatsaani.

Nykyään syön hyvin rutiininomaisesti ja suosin samoja ruoka-aineita. Teen sen siksi, että olen löytänyt ne ruoka-aineet, jotka itselleni sopivat, saavat minut voimaan hyvin, pitävät minut kylläisenä ja sisältävät riittävästi kaikkia tarvittavia ravintoaineita. Aamuisin syön rahkan, johon usein sekoitan pari hedelmää, kuten appelsiinin ja omenan sekä pähkinöitä. Viime aikoina olen syönyt töissä ennen kotiin lähtöä välipalaksi pari kanamunaa ja hedelmän tai sitten kaksi ruis- tai kauraleipää päällisillä. Jos syön lounaaksi runsaan salaatin (siis ihan oikeasti runsaan, jossa on vähintään kahta proteiinia sisältävää pääraaka-ainetta) saatan  illalla syödä jotain lämmintä ruokaa. Jos taas syön lounaaksi lämpimän ruoan, saatan illalla syödä vain iltapalan: esimerkiksi smoothien tai leivän kananmunalla.

Omanlainen ruokarytmi löytyy kokeilemalla kuin myös ne ruoka-aineet, jotka itselle sopivat. Arvostan myös ruokailun helppoutta enkä jaksa kovin pitkään valmistella esimerkiksi aamupalaa. Rahkapurkki, appelsiini ja omena kulkevat laukussa mukana ja pähkinöitä minulla on aina töissä työpöydälläni. Ja kun ihmisen keho muuttuu, onhan aika selvää, että se vaikuttaa myös ruokailuihin. Kun painoa putoaa, myös ruoan määrän tarve vähenee. Ei kannatakaan ajatella, että näin minä söin silloin ja nyt on syötävä myös niin, vaan mieluummin tuunata ja päivittää syömisiä tilanteen mukaan.

3 Itselle sopivan liikunnan löytäminen on kokeilua

Entisenä ryhmäliikunnanohjaajana (no, ohjaan vieläkin satunnaisesti, mutta lähinnä spinningiä) olin tottunut intervallitreeniin, jossa usein liikuin pitkälti vauhtikestävyyssykealueella. Vaikka siis olin parikymmentä kiloa lihavampi, kuntoni oli ihan hyvä ja voimaa löytyi. Viime keväänä liikuin vähemmän kuin koskaan ja kävin joogassa, kerran viikkoon juoksemassa ja kerran viikkoon salilla. Salitreeni ei kuitenkaan käynnistynyt enkä saanut luitani sinne raahattua enää oikeastaan kuin pari kertaa sen jälkeen kuin lopetin treffit personal trainerin kanssa. Sen sijaan, että olisin pakottanut itseni salille, ihastuin juoksuun uudestaan monen vuoden tauon ja on off -juoksun jälkeen. Tajusin myös sen, että salin sijaan pystyn hyvinkin treenaamaan lihaskuntoa kotona. En ollut koskaan pitänyt itseäni kotitreenaajana, mutta kas vain, nykyään jumppaan kotona pari kertaa viikossa. Vauhtikestävyystreenejä juoksuohjelmassani toki on, mutta yli puolet treeneistäni liikun peruskestävyysalueella eli rakennan hyvää peruskuntoa ja pidän huolta myös palauttavasta treenistä sen iän ikuisen rehkimisen ja rääkin sijaan, jota totta kai sitäkin tarvitaan.

Sen haluan sanoa, että lajeja on niin paljon, että jos jokin ei tunnu omalta, älä tee sitä. Tee jotain muuta. Tärkeintä on se, että saat itsesi liikkeelle, koska paitsi että meidät on luotu liikkumaan, on treenin aikainen tai viimeistään jälkeinen endorfiinipöllähdys aina ihan yhtä ihana kokemus. Kannattaa myös katsoa, ettei aina liiku samalla tavalla: välillä liikkuu rauhassa ja kevyesti, välillä kovaa.

4 Tärkeintä on se, että itse on tyytyväinen

Kun ihminen tekee elämänmuutoksen, ja vielä kertoo siitä, monilla on mielipiteitä. Ja monilla saattaa olla mielipiteitä, vaikkei elämänmuutoksestaan edes kertoisi kellekään. Suurin osa mielipiteistä on kannustavia, mutta on myös se toinen puoli. Sitä kuulee, että: syö liikaa, liian vähän, väärin tai vääriä ruoka-aineita. Sitä kuulee, että hyi vittu, rahkaa, eikö muka muuta ole tai miksi syöt riisikakkuja, niissähän on ihan hirveesti hiilareita, ei ihminen tarvi hiilareita.

Kun sitten painoa alkaa pudota, sitä saa järkyttävän paljon ihania vitsi, oot onnistunut ja tsempannut tosi hyvin -kommentteja, mutta sitten alkaa kuulua sitäkin, että: varo nyt, ettet kuihdu kokonaan pois. Kyllä naisessa muotoja saa olla. Onko sulla nyt ihan hallussa toi. Mun mielestä sun ei kyllä kannata puhua tuosta elämänmuutoksestasi, maailmassa on jo liikaa itsemurhia ja anoreksiaa.

Sitten kun löytää sen oman intohimon, niin sekään ei välttämättä ole hyvä: Etkö sä nyt liiku aika paljon. Eikö vähempikin juoksu riittäisi. Mitä järkeä on juosta maratoneja? Ultrajuoksijat ne vasta hulluja onkin, älä kuule siihen lähde.

Tähän sanon vain, että kun on itse löytänyt ne omalle itselleen, omalle mielelleen ja omalle keholleen sopivat tavat ja on tyytyväinen, niin kannattaa tehdä, kuten parhaaksi näkee. Mielipiteitä tulee muilla olemaan aina ja niitä saa kuulla, haluaa tai ei. Kun keskittyy hyvällä tavalla ja terveellä tavalla itsekkäästi itseensä, ei niistä toisten ajatuksista enää välitä. Sitä on niin varma siitä, että se miten elää, sopii itselle ja onhan sen kokeilujen ja kantapäänkin kautta havainnut.

Kun keskittyy omaan hyvinvointiin, alkaa voida hyvin. Jos keskittyy muiden tekemisiin, on se omasta hyvinvoinnista pois.

5 Omasta hyvinvoinnista tulee automaattista

Kun pääsee alun kärsimättömyydestä yli ja eri tavalla tekeminen alkaa tuoda uusia tuloksia, alkaa huomata sen, ettei ne pudotetut kilot enää edes merkitse, vaan koko se muuttunut olemus, parempi jaksaminen, lisääntynyt energia, pirskahteleva ilo, myönteisyys, parempi nukkuminen.

Sitä ei enää seisokaan odottamassa bussia 10 minuuttia, vaan kävelee ainakin seuraavalle pysäkille. Sitä alkaa useimmissa teoissaan automaattisesti ajattelemaan hyvinvoinnin kannalta. Itseään ei tarvitse pakottaa, kieltää, rajoittaa, vaan hyvän tekemisestä itselle on tullut rutiinia.

Ja jos sitten syö laskiaispullan tai peräkkäisinä päivinä kaksi, so what. Kun kokonaisuus on hallussa, sitä ei pulla sinne tai tänne hetkauta. Ja parasta on se tunne, että jos ennen koki pullan syömisestä morkkista, nykyään ei, vaan siitä nauttii koko rahalla. Ei ole repsahduksia, on vain arkea, ja joskus siihen kuuluu pari laskiaispullaa.

Sen haluankin sanoa, että jos alussa ajattelee niitä kiloja ja ajatukset pyörivät laihduttamisen ympärillä, kannattaakin elämänmuutoksen motiiviksi nostaa oma hyvinvointi ja se, mitä elämäntapojen muuttaminen tuo mukanaan. Varmasti se pudottaa niitä kilojakin, mutta niiden tarkkailu ei saisi olla sen muutoksen motiivi, vaan mieluummin noiden muiden asioiden tavoittelu, jonka bonuksena ne kilotkin katoavat. On paljon helpompi alkaa muuttaa elämäntapoja, kun vaikka keskittyy siihen, miten paremmin jaksaa esimerkiksi töissä tai kotona lasten kanssa. Kun työpäivän jälkeen ei enää tunnukaan siltä, että on ihan kaputt ja jaksaa liikauttaa itseään sohvalta korkeintaan jääkaapille, on se tunne, jota ei halua enää koskaan vaihtaa pois. Jos sen sijaan miettii, kuten kröhöm, itsekin muutoksen ihan alussa, että pitäisi saada pois 20 kiloa, se tuntuu jäätävältä määrältä!

Ja kun tarpeeksi kauan tekee, omasta hyvinvoinnista ja sen priorisoinnista arjessa vain tulee automaattista. Sitä syö hyvin, nukkuu hyvin, treenaa riittävästi ja pitää itsestään huolta, koska tietää, että silloin voi parhaiten. Eikä halua enää koskaan palata siihen tunkkaiseen, väsähtäneeseen ja vetämättömään fiilikseen.

Herääkö ajatuksia?

Mahtavaa lauantaita!

Jenny

Tervetuloa Instagramiin!

Lue myös:

6 treeniä viikossa, miten ehdin liikkua

Huonosta juoksukunnosta maratonjennyksi

17 kilon painonpudotus takana – näin syön nyt

Onko toiselle rumasti sanova ihminen tyytyväinen itseensä

13 thoughts on “Tärkeimmät oivallukseni 18 kilon painonpudotusmatkaltani

  1. Aivan loistava teksti. Tunnistin itseni monestakin kohdasta. Enkä keksi kyllä nyt lisättävää, sen verta oli tyhjentävä postaus ja olen kanssasi täysin samaa mieltä :-) Ensimmäiset reilu 10 miinuskiloa takana, enkä ikinä kyllä vaihtas pois sitä olotilaa mikä tulee kun liikkuu ja syö hyvin. Nyt flunssien jälkeen on taas kunto maassa mutta tästä noustaan taas – nimenomaan liikunnan, raikkaan ilman ja hyvän ruoan avulla! :-) Vielä olis pudotettavaa jälellä, mutta sitäkin tärkeempää on se mahtava olo mikä esim. lenkkeilystä tulee, jo nyt ja tässä hetkessä.

    1. Kiitos kommentistasi This Cornes of the Earth Smiles at Me!
      Ja mahtavaa, onnea myös uudesta olosta. Oon niin samaa mieltä. Viikonloppuna tuli vähän syötyä mitä sattuu vain huomatakseni, että vaalea vehnä, sokeri ja rasva tuossa määrin tekee mun olon tosi huonoksi. Riemusta kiljuen palasin maanantaina arkiruokieni pariin.
      Mulla on vähän sama fiilis kunnon suhteen, pari viikkoa olin nuhassa ja ekat lenkit ovat olleet hitaita ja sykkeet on silti nousseet, mutta pitää antaa itselleen armoa ja ottaa rauhallisesti. Täältä noustaan taas ja just tuon pyhän kolminaisuuden avulla, mistä kirjoitat!
      Ihanaa viikon jatkoa sulle :)

  2. Moi Jenny!
    Onnittelut, aivan mieletön draivi sulla!!! Ootko muuten ajatellut, että olet ihan tuplasinnikäs, kun jaksat pitää lippua korkealla, vaikka ulkona on pimeää ja väritöntä? Mulle tää etelän sysimusta talvi aiheuttaa niin vetämätöntä oloa, että kaikki tuntuu sujuvan jotenkin vajaalla…mutta kevättä kohti mennään! :-)

    1. Kiitos Anna kommentistasi, kiva kuulla susta!
      Mä jotenkin luulen, että kaikki tää, mitä olen muuttanut, on auttanut mua pitämään lippua korkealla, vaikka ulkona on, mitä on. Viime vuoden marraskuussa nimittäin totesin, että olipa eka marraskuu pitkään aikaan, joka ei imenyt ihan mehuja musta, vaan olin yllättävän energinen kaiken aikaa.
      Mutta on tää etelän sysimusta jotenkin vaikeaa silti. Onneksi huomenna on helmikuu ja koko ajan mennään kohti valoa, kuten säkin totesit.
      Ihanaa viikon jatkoa!

  3. Ai että tämä oli taas hyvä postaus, ihan sellainen, että tekisi mieli printata tämä ja tallentaa omaan päivä/muistikirjaan. Ja taidankin sen tehdä, niin hyvää tärkeää muistutusta tässä on koottuna yhteen! Olen tällä viikolla miettinyt syömistä vähän normaalia enemmän vääntäessäni sitä ruokapäiväkirja-postausta (joo, se on nyt valmis ja julkaistu!) ja huomannut taas kerran sen mun mielestä tärkeimmän jutun: se itselle sopiva ruokavalio löytyy kokeilemalla ja sitten kun sen on löytänyt, sitä ei kauheasti tarvitse enää miettiä. Keho kertoo ja muistuttaa tosi nopeasti, mitä se kaipaa – se on mun mielestä yksi mahtavimmista tunteista ja jotenkin ihan älyttömän upea juttu; kuinka viisas meidän kroppa onkaan, jos vaan annetaan sen ”puhua” meille!

    Syötiin viikolla yhtenä iltana ihan perinteistä pastaa jauhelihakastikkeella ja vaikka se ihanalta maistuikin, niin kroppa kyllä heti muistutti, että ”hei, tämä ei oikein sovi sulle”! Tosi tärkeää kuitenkin on se, ettei ala ruoskia itseään ”väärästä” valinnasta, vaan nauttii siitä sillä hetkellä (jos ja kun se toivottavasti tuottaa nautintoa syömisen hetkellä) ja sitten unohtaa sen ja syö seuraavan aterian taas ”hyvin”. (Käytän ihan tarkoituksella noita lainausmerkkejä, koska pidän vähän kyseenalaisena ruuan luokittelemista hyväksi tai huonoksi). Tein itse nuorempana just sen klassisen virheen, että aloitin joka maanantai sen TÄYDELLISEN ruokavalion ja sitten kun tiistai-iltaan mennessä se oli aina tavalla tai toisella mennyt reisille, niin luovutin ja söin loppuviikon huonosti koko rahan edestä – kun ”tämä nyt kuitenkin meni pieleen”. Yksi tärkeimmistä opeista, minkä olen sisäistänyt onkin se, että jokaisen aterian jälkeen voi (ja pitää) ”aloittaa uudestaan”.

    Heh, mä voisin kommentoida sun kirjoituksen jokaista kohtaa yhtä pitkästi, mutta tämä oli se tärkein pointti, mikä mulle tuli mieleen! Mä lähden nyt äänestämään ja ulos syömään, tänään ei hotsita tehdä itse mitään ruokaa. Oikein ihanaa sunnuntaita sulle Jenny ja kiitos vielä kerran taas ihan superista kirjoituksesta <3

    1. Kiitos Emma!
      Harmillisen vähän ehdin viime viikolla lukea (tai kirjoittaa) blogeja, mutta tänään tulen ahmaisemaan sun viime aikaisia tekstejä, kiinnostaa kovasti se sun ruokapäiväkirja!
      Mä olen säännöllisesti räpsinyt noita kuvia ruoistani, mutta sinne ne vain jää kännykkään…
      Joo, oon samaa mieltä siitä, ettei välttämättä ole hyviä tai huonoja ruokia, on vain kohtuullisia (ja kohtuuttomia) annoskokoja.
      Itsekin ajattelin nyt vähän skarpata, on tullut herkuteltua liikaa tässä viime päivinä eikä olo ole siksi hyvä. Sokeri ja vaalea vehnä ei vain näissä määrin sovi mulle, tulee kaikenlaista vatsavaivaa ja kremppaa ja tunkkaista oloa.
      Mahtavaa alkanutta viikkoa, nähdään myöhemmin sun blogissa <3

  4. Juuri näin. Olen 42-vuotias ja itselläni lähti elämänmuutos hyvin käyntiin muutama vuosi sitten. Löysin lenkkeilyn riemun ja vähensin herkkujen syömistä. Paino putosi ja olin paljon energisempi. Sitten sairastuin kilpirauhasen vajaatoimintaan, pernisiöösi anemiaan ja ilmeisesti jotain vielä siihen päälle. Väsymys ja uupumus veivät mennessään ja vapaa-aika kului kotisohvalla. Mieli oli tosi matalalla, koska kaipasin sitä hyvää oloa ja lenkkeilyä. Nyt tilanne on jo parempi, koska jaksan taas liikkua. En jaksa entiseen tahtiin ja tässä tilanteessa opettelen uutta elämäntapaa, joka sopii minulle. Mieli tekisi tehdä pitkiä lenkkejä, mutta kroppa ei tällä hetkellä kestä niitä. Uuden edessä siis olen. Joskus on vaikea hyväksyä tätä tilannetta, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee. Kevättä kohti onneksi mennään. Aurinkoista kevättä myös sinulle ja kiitos, että kerrot omia kokemuksiasi avoimesti, koska se kannustaa jaksamaan❤️

    1. Kiitos Lenkkeilijä kommentistasi!
      Harmillista, että olet sairastellut ja se on vienyt voimiasi ja jo sitä saavuttamaasi hyvää oloa, mutta kiva kuulla, että tilanne on jo parempi!
      Rauhallisesti vain liikkeelle ja kohti uutta nousua itseään kuunnellen ja tunnustellen, kuten itsekin kirjoitit, että pikku hiljaa. Varmasti koettelee kärsivällisyyttä ja itseä haluaisi verrata aiempaan, mutta niin me vain saadaan elämässä eteemme erilaisia vaiheita ja sitten niiden mukaan on edettävä. Aina ei niin helppoa hyväksyä, mutta sitten tulee taas jotain muuta, toivottavasti parempaa.
      Lähetän sulle paljon lämpimiä ajatuksia ja toivotan kaikkea hyvää <3

  5. Niin totta mitä kirjoitat! Kiloja ei pitäis tuijottaa ollenkaan! tai välillä vähän :) Johanna: samassa veneessä ollaan! Täytän vuoden päästä tammikuussa 50 ja olen päättänyt antaa lahjaksi itselleni paremman elämän :)

    1. Kiitos Heltsy kommentistasi ja samat sulle, kaikkea hyvää valitsemallasi tiellä! Itse en ole katunut päivääkään, että aloitin tuon muutoksen, joka on tuonut paljon hyvää oloa mukanaan.
      Ihan paras lahja itselle, minkä oikeastaan voi antaakaan.
      Mahtavaa alkanutta viikkoa sulle :)

  6. Loistavia ajatuksia ja ihana lukea onnistumisestasi, siitä saa hyvät tsempit! Minä aloitin elämänmuutoksen 3 viikkoa sitten ja toivon, että kesään mennessä juoksu alkaa kulkemaan kevyemmin ja samalla kilojakin karisee. Pitkä tie on edessä, mutta motivaatio on enemmän kuin kohdallaan.

    1. Kiitos Johanna kommentistasi, mahtava kuulla!
      Ja onnea valitsemallesi tielle, itse en ole katunut hetkeäkään sille lähtöäni :) Alussa vain tarvitaan sitä kärsivällisyyttä jonkin verran, mutta kyllä ne tulokset alkavat motivoida. Kun huomaa, miten olo muuttuu niin ei halua enää palata aiempaan.
      Mä oon juossut vähän kaiken kokoisena elämässäni ja 56-85 (aikuisena) kilon väliltä ja nyt 67-68 kiloisena on jo paljon kevyempää kuin esimerkiksi reilu vuosi sitten. Rauhallisesti vain juoksunkin kanssa alkuun ja ensin paljon kevyitä lenkkejä.
      Mahtavaa alkanutta viikkoa sulle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *