Tässä ja nyt..

.. -oleminen on parasta lääkettä kiireelle ja malttamattomuudelle.

Päivät vierähtävät sitä tahtia, että hyvä kun olen itse ehtinyt avaamaan blogiani! Uuteen työhön totuttelu on vienyt voimia, niin ihanaa kuin se onkin, ja varmaan tuo loputon pimeyskin vaikuttaa. Iltaisin olen pötkähtänyt nukkumaan samaan aikaan nelivuotiaan kanssa ja aamuisin tuntuu siltä, että vielä olisin voinut nukkua. Tosin minun aamuni alkavat usein siinä kello viiden kieppeillä, elimistöni on jo niin tottunut tuohon unirytmiin, että herään useimmiten tuohon aikaan ilman kelloa. Valoa ja aurinkoa olen alkanut kaivata, joten sitä odotellessa. Väsyttääkö muita vai olenko ainoa jyrän alle jääneen oloinen?

Sisäinen voima – 365 ajatusta parempaan arkeen (readme.fi) on ollut hieman myöhässä aikataulusta, mutta painoon se lähtee tulevana maanantaina ja arvioitu laskeutumisaika on 9.2. alkavalla viikolla. Uusitun kannen sain tänään tsekattavakseni ja pakko sanoa, että jännitys alkaa nousta, kun h-hetki lähenee. Olen käyttänyt blogiini ja kirjaan satoja tunteja aikaa (jos on 900 postausta ja kuhunkin on mennyt noin tunti ja kirjan parissa askartelin myös usean kuukauden ajan lähes päivittäin) ja myös rutkasti energiaa. Silti kirjan pusersin kasaan ehdottomasti rakkaudella ja iloisin mielin, stressi ei ollut läsnä missään vaiheessa. Toivon että omat kirjan teossa vallinneet tuntemukseni myös näkyvät ja tuntuvat, kun tekstejä luet. On ollut jännä huomata, miten tämän teoksen kanssa olen pystynyt elämään hetkessä ja hyväksymään sen, että kaikella on aikansa. Naisen iholla -kirjan aikaan toivoin koko ajan, että se hetki koittaisi, kun kirja olisi kädessäni. Elin jo hieman ennakkoon kaikkia tapahtumia ja olin niin kovin malttamaton. Nyt on ollut helppo hyväksyä se, että kaikki tapahtuu aikanaan. Vaikka kuinka stressaisin tai kiirehtisin, se ei mitään auttaisi. Kun huomaa pystyvänsä vain olemaan, vaikka ego toivoisi asioiden tapahtuvan pikakelauksella, on se aika jännä ja palkitseva tunne. Sitä voi olla tässä ja nyt ja täysin tyytyväisenä, tietäen, että omasta itsestään voi ammentaa rauhaa ja kärsivällisyyttä ja asiat tapahtuvat, sitten kun.

Tänään muuten sattui yksi vallan hauska juttu. Kärsivällisyydestäni huolimatta aamulla esitin toiveen ääneen, että (kirjan taittaja) Reima laittaisi minulle meiliä kahden päivän sisällä. Iltapäivällä meinasin revetä naurusta, kun minulle tupsahti meili Reimalta. Tosin se sähköposti ei tullut kirjan taittajalta, vaan Reima-lastenvaatemerkiltä. Tässä tuli taas havaittua se, että kannattaa olla todella tarkkana siinä, mitä toivoo, pyytää ja haluaa tapahtuvaksi. Unohdin näet toivomukseni ohella mainita, kenestä tai mistä Reimasta oli kyse. Olipa tämä erinomainen osoitus siitä, että näin ne pyynnöt toteutuvat, mutta välillä myös eri muodossa kuin mitä itse toivomme.

Ihanaa torstai-iltaa! Palaamme pian astialle.

Heihei, pian tapaamme!

Heihei, pian tapaamme!