Tästä seuraa pelkkää hyvää!

Oh, enpä aamulla tiennyt, että tuota otsikon mukaista Facebookin kirjaamaani voimalausetta tulisin tänään tarvitsemaan useamman kerran. Mutta olipa sentään hauska kuvauspäivä jälleen ja ohjauskin sujui mallikkaasti! Kerron, kun kuvauspäivän sato on nähtävissä keväämmällä. En tiedä kummassa tuli enemmän hiki, aamun intervallistepissä vai iltapäivän parituntisissa jumppakuvauksissa.

Ja näin se meni, että mahdollisimman aikataulutettu ja viikon haastavin päivä ei mennyt ihan putkeen. Aamulla siis kirjoitin Facebookissa, että tapahtui mitä tahansa, aion toistaa hiljaa mielessäni lausetta Tästä seuraa pelkkää hyvää. No, aamun haastattelu siirtyi huomiselle ja takapakkia tuli myös eräässä palkka-asiassa, mutta nyt on näin. Elämä ei aina suju, kuten minäminäminä haluan. Jännittävää on kuitenkin huomata, että vaikka ennen olisin erityisesti tuosta jälkimmäisestä asiasta vetänyt herneet nenääni ja alkanut stressata, nyt pystyin suhtautumaan siihenkin sangen kevyin olkapäin, vaikka toki minua ensin ärsytti hetken. Tuntui siltä kuin nämä niin sanotusti pieleen menneet asiat ensin hyökkäsivät hurjasti kohti, mutta sitten vain kimposivat minusta  lempeästi takaisin sinne, mistä ne tulivatkin. On todella palkitsevaa nähdä omien käytös- ja ajattelumallien muuttuminen. Sitä välillä itsekin ihmettelee, että olenko se todella minä tässä suhtautumassa siihen ja tähän asiaan, ohhoh sentään! Mutta niin se menee, niin sanottuja vastoinkäymisiä sattuu ja tapahtuu mutta lopulta elämä on niin paljon helpompaa, kun ei ota pulttia jokaisesta sittenkin aika pikku asiasta. Sellainen negatiivisilla kierroksilla käyminen paitsi tarttuu kanssaihmisiin, myös kuluttaa todella paljon energiaa, jota taas tarvitsemme hyvinvointimme ylläpitämiseen.

Wayne W. Dyer kirjoittaa kirjassaan Vaikuta kohtaloosi (Otava 2002), että Kun pystyt irtautumaan siitä, miten asioiden olisi mielestäsi edettävä, voit heijastaa pyyteettömän rakkauden energiaa ajatuksillasi minne ikinä menetkin – luottaen siihen, että kaikki sujuu hyvin. 

Ei lisättävää! Huippua keskiviikkoa sinulle.

Hiiop! Jumppakuvauksista tässä terve. Aivan huippu kuvausasu on Gina Tricot'n. Kuva on napattu tietokoneen ruudulta, parempia versioita näkee sitten maaliskuussa.

Hiiop! Jumppakuvauksissa tässä terve. Aivan huippu kuvausasu on Gina Tricot’n. Kuva on napattu tietokoneen ruudulta, parempia versioita näkee sitten maaliskuussa.