Tee jotain toisin

Eilen heitin haasteen ilmaan, että puhu ventovieraalle. Miten meni? Miltä tuntui?

Tänään haastan sinut tekemään jotain toisin. Kyse ei tarvitse olla isosta asiasta. Homman pointti on se, että teet jonkin itsellesi uuden asian tai sitten jonkin tutun asian, mutta uudella tapaa, edes vähän totuttua tapaa soveltaen!

Lisää kukkia luvassa!

Ehkä maailman kauneinta juuri nyt!

Minä uskon siihen, että vaihtelu virkistää. Mutta arjen hektisyydessä ei vain ehdi edes pysähtyä huomaamaan, että oho, minähän toistan itseäni jatkuvasti! Päivästä toiseen teemme asioita samalla tapaa: kävelemme samaa reittiä töihin, työpaikalla käytämme samoja rappusia, istumme bussissa suurin piirtein samalla paikalla, käymme samassa ruokakaupassa ja kokkaamme samoja ruokia. Istumme kotona mieluiten sillä lempituolillamme, kuntosalilla aloitamme samasta laitteesta ja jumpassa pomputamme menemään vaikka 20 vuotta siinä samalla paikalla. Olemme niin urautuneet toimintatapoihimme, ettemme edes välttämättä oivalla, että voisimme tehdä ihan toisinkin ja se uusi antaisi potkua, virtaa ja toisi taas ripauksen luovuutta arkeemme.

Toiston mestari tässä hei

Itsehän olen mestari tässä itseni toistamisessa. Rakastan tuttuja ja turvallisia asioita ja erityisesti epämukavuusalueelle meneminen voi olla todella vaikeaa välillä. Mutta sitten taas saan näitä nyt teen uusia juttuja -kohtauksia ja huomaan, miten suurta iloa, mielihyvää ja onnellisuutta uudet asiat elämässä ja vanhojen asioiden tekeminen uudella tapaa oikein tuovat. Ja kun laittaa itsensä likoon uudella tapaa, mitä vain voi tapahtua. Uudet lopputulokset vaativat uusia toimintatapoja. Jos aina toistamme vanhaa, ei mitään kovin freesiä voi syntyä!

Tämä jos mikä on pure bliss!

Tämä jos mikä on pure bliss!

Älä luovuta, vaan tee jotain toisin

Usein me ehkä haluaisimme tehdä uusia asioita, mutta luovutamme jo ennen kuin aloitamme. Vaikka haluaisimme mennä ajoissa nukkumaan, emme pysty lopettamaan somessa roikkumista iltaisin. Haluaisimme ehkä opetella rentoutumaan, mutta emme viitsi, kun emme muista sitä taitoa päivää pidemmälle, stressiä alkaa pukata heti huomenna. Saattaisimme haluta alkaa liikkua, mutta sohvan vetovoima on liian voimakas ja emme ehkä koe itseämme liikkujina. Haluaisimme useammin puhua ystävien kanssa puhelimessa, mutta emme viitsi sittenkään soittaa, kun ei kellään kuitenkaan ole aikaa keskustella saati edes tavata.

Kröhöm.

Itsellehän on maailman helpointa valehdella ja uskotella, että jokin ei onnistu, toimi tai kannata siis jo ennen kuin olemme edes yrittäneet. Silti uskon, että tekosyitä enemmän kannattaa ajatella tekemistä ja sitä, mitä se tekeminen tuo mukanaan. Kun haluat muutosta, sinun on toimittava sen sijaan, että vain ajattelet, että alat toimia. Ajattelu on toki kaiken lähtökohta, mutta ilman tekoja ei tapahdu mitään.

Ihanaa uusien tekojen torstaita sinulle!

P.s. Huomisen päivityksen takia kolmas haaste eli perjantain haaste siirtyy lauantaille. Kuulemisiin!

Tunnen tuoksun nenässäni!

Tunnen tuoksun nenässäni!