Tylsä on uusi musta

Vaikka sitä on tottunut tekemään ja erityisesti montaa asiaa yhtä aikaa, joskus vain on hyvä pysähtyä ja olla oikeasti tekemättä mitään. Suurimman osan tästä kolmen päivän olen vain -ajasta kännykkäkin makasi äänettömällä ja parin päivän ei juuri nettiä -breikki teki gutaa. Ensimmäiseen kertaan pariin vuoteen myöskään läppäri ei seurannut saaristoon juhannukseksi, ooh, olin vapaa! Itselleni selkeästi tuo pysähtyminen onnistuu helpoiten sillä, että lähtee pois muihin maisemiin. Kotona puskevat päälle kaikki tekemättömät työt ja pesemättömät ikkunat, joista jälkimmäisestä linnunkakka iloisesti muistuttaa aina ulos katsoessa.

Landella ei edes tarvinnut mitään erityistä ohjelmaa, riitti, että oli ihmeellinen luonto seurana. Haistelin kukkia ja kävin pulahtamassa 13 asteisessa merivedessä. Olen selkeästi tullut vanhaksi! 16-vuotias tytär nimittäin valitteli, että on tylsäätylsäätylsää, ja minä se kun nautin juurikin siitä tylsyydestä! Tylsyys oli kaikista ihaninta! Lueskelin kirjaa laiturilla ja vain tuijottelin maisemia. Katselin ohi lipuvia veneitä ja tarkkailin taivaalla leijailevia pilviä. Kuuntelin omia ajatuksia ja pohdiskelin monenmoista. Joidenkin mielestä niin hirvittävän tylsää, mutta minusta ah, niin rentouttavaa ja energisoivaa.

Pilviä tuijotellessani huomasin, että vaikka kuinka pyrin olemaan hetkessä, niin normiarkena se on välillä vaikeaa. Oman keskeneräisyytensä kestäminen on toisinaan kova paikka ja kylläpä vain minäkin jään itselleni kiinni myös siitä, että elelen toisinaan jossain tulevaisuudessa. Sitku-elämä on elämästä nauttimisen kannalta juuri hajottavinta, enkä todellakaan tahdo olla mikään ikuinen odottaja. Jaaaa ja miksi ihmeessä, kuten nyt, on aina tiedettävä mitä, miksi ja milloin. Miksei vain voi olla ja möllöttää. Harjoitukset siis jatkuvat ja irti päästäminen kaikenlaisesta kontrolloinnista erityisesti. Toivon, että jonain päivänä minulle täydesti vain riittää se, että on.

Ihanaa juhannuksen jälkeistä aikaa! Vielä pitää jaksaa painaa tämä viikko ennen kuin voi päästää irti totaalisesti ja uppoutua ihanaan tylsyyteen useammaksi viikoksi. Viime viikon energiakyselyyni liittyen tulen arpomaan kirjat tässä alkuviikon aikana, pysykääs linjoilla siis.

x

xx

xx

xxx

IMG_0441

xx

IMG_0390