Unelmat toteutuvat – jos minä onnistun, sinäkin onnistut

Kirjoitin joskus vuosi pari sitten unelmistani, jotka olivat toteutuneet. Ne sisälsivät niinkin tavanomaisia asioita kuin astianpesukoneen ja riittävän ison kylpyhuoneen, jonne mahtuu pyykinpesukone. Lattialämmitys tuli sitten vielä bonarina ja joskus kylmän lenkin jälkeen, kun räntää on satanut vaakatasossa, tekisi mieli mennä lämpimälle lattialle pötköttämään, niin ihana tuo keksintö on. Unelmat toteutuvat jälleen – jos minä onnistun, sinäkin onnistut.

Kun arki on välillä tasapaksua ja välillä kovin hektistäkin, niin hyvä on pysähtyä katsomaan, mistä on haaveillut, mitä on saavuttanut ja missä on onnistunut. Ja mitkä unelmat ovat toteutuneet, sillä onhan niitä. Entä mitkä unelmat ovat niitä, joita varten tekee töitä joka päivä? Vielä kertaakaan viime kesän jälkeen minun ei ole ollut vaikea vetää lenkkareita jalkaan ja painua lenkille, niin motivoitunut olen tällä hetkellä juoksemaan. Mutta jos sellainen hetki tulisi, motivoisin itseäni silloin muistuttamalla itseäni juoksuun liittyvistä tavoitteista. Toivon, että tänä vuonna juoksen ensimmäisen 50+ kilometrin matkani.

Kaksi toteutunutta unelmaa

Mutta ihan viime päivinä on toteutunut kaksi unelmaani, jotka olivat vielä pelkkiä haaveita tovi sitten. Pakko sanoa, että toisen suhteen tunteet olivat myös ristiriitaiset. Kaikenlaisia ajatuksia oli, myös sellaisia kuin ei koskaan enää mutta myös never say never. No, niin siinä pääsi käymään, että allekirjoitin kustannussopimuksen. Ympyrä sulkeutuu ja palaan ensimmäisen kirjani kustantajan Tammen leiriin. Olen todella innoissani! Minulla on niin paljon sanottavaa, että ihmettelenpä vain, miten se kaikki mahtuu yhteen kirjaan.

Ja se toinen unelma, joka saattaa kuulostaa hassulta, oli se, että olen jo tovin halunnut juosta Turussa! Lauantaina tämä mahdollisuus tarjoutui, kun olimme Turussa lomailemassa. Mitä tekee turisti saavuttua Turkuun? Vetää urheiluvaatteet päälle ja lähtee juoksemaan pitkin Aurajoen rantaa. Reilu 11 kilometriä tuli köpöteltyä ja miten minulla on sellainen kutina, ettei tämä jää viimeiseksi lenkiksi tälpuol eikä toispuol jokkee.

Jos minä pystyn, sinäkin pystyt

Sen haluan vain sanoa, että jos minä pystyn edistämään ja toteuttamaan unelmiani, niin sinäkin pystyt.

Määrätietoisen työskentelyn lisäksi innostuminen on unelmien toteuttamisessa tärkeää. Toki myös päättäväisyyttä tarvitaan. Kaikki isommat omat toiveeni, joihin itse olen voinut vaikuttaa, olen toteuttanut sillä tapaa, että olen ensin päättänyt jotain ja sitten alkanut toimia sen eteen.

On hyvä olla realisti ja muistaa kuitenkin se, ettei kaikkea voi saada samanaikaisesti. Saadakseen jotain uutta on luovuttava jostain vanhasta. Itse olen aiemmin pyrkinyt hankkiutumaan eroon kaikesta turhasta, ylimääräisestä, itselleni epäsopivasta. Niin ajatusmalleista kuin aineellisista asioistakin. Nytkin pitää jostain vähän pihistää, sillä päivätyö, perhe, juokseminen, sivuhommat, kirjan kirjoittaminen ja blogi ovat yhdistelmä, joka voisi alkaa hikoiluttaa pelkästä ajatuksesta.

Se elämä, joka meitä odottaa

Jostain lempisetäni Wayne W. Dyerin kirjasta luin taannoin, että jotta voimme elää elämää joka meitä odottaa, meidän on oltava halukkaita päästämään irti siitä elämästä, jota olemme itsellemme suunnitelleet jo ehkä vuosien ajan. Aivan! Jos emme koe elävämme unelmiemme elämää juuri nyt, elämme ehkä elämää, jota suunnittelemme kovasti, mutta joka ei siitä huolimatta palvele meitä. Ja tähän väliin, oh yes, vain siihen unelmien elämäänkin kuuluu vastoinkäymisiä ja murheita. Ei ole olemassa mitään blingbling-arkea, jossa kaikki vain sujuu täydellisesti eikä mitään ongelmia ilmaannu koskaan. Elämä on kaikkia sävyjä ja värejä, elämä on kaikkia tunteita.

Kreikkalainen filosofi Nikos Kazantzakis on kirjoittanut, että kun uskomme intohimoisesti johonkin, mitä ei vielä ole, luomme sen. Sitä, mitä ei ole olemassa, sitä emme ole halunneet riittävästi.

Minä luon itselleni nyt riittävästi aikaa kaikelle, jota todella haluan tehdä. Se tarkoittaa myös hyvinvoinnin priorisoimista ykköseksi.

Mahtavaa viikon jatkoa! Mikä meininki?

Jenny

Tervetuloa Instagramiin!

Lue myös:

6 treeniä viikossa, miten ehdin liikkua

Huonosta juoksukunnosta maratonjennyksi

17 kilon painonpudotus takana – näin syön nyt

Onko toiselle rumasti sanova ihminen tyytyväinen itseensä