Unelmista ja haluamisesta

Mietinpä tässä eräänä aamuna, että mihin katosivat unelmat! Sitten tajusin, että no eivät mihinkään. Ei vain ole ollut aikaa kelailla niitä. Eikä edes tarvetta. Toki haluan yhä ajaa moottoripyöräkortin, haluan yhä unelmien kerrostaloasunnon, haluan painaa 9 kiloa vähemmän ja haluan olla iloinen, onnellinen ja terve. Haluan auttaa muita ja haluan, että läheiseni elävät rinnallani hyvin mielin. Haluan haluan haluan. Mutta erona tässä aikaisempaan, vuosien takaiseen minääni on se, että minun ei ole enää pakko. Ei ole enää pakko saada jotain vain siksi, että muillakin on tai että niin kuuluu olla. Olen kovin tyytyväinen tämän hetkiseenkin elämäntilanteeseeni. Eikä se missään nimessä tarkoita sitä, että arkeni olisi jotenkin täydellistä, vaan enemmänkin sitä, että elämänasenteeni on kohdillaan juuri itseäni ja omia tarpeitani ajatellen. Kiitollisena olen ottanut vastaan niin ne pikku vaikeudet kuin isot haasteet tai hienot onnistumiset ja onnekkaat sattumat, loppujen lopuksi itsehän me määritämme, mikä juuri omassa elämässämme on ”huonoa” tai ”hyvää”. Ja sitä paitsi ainakin nyt tuntuu siltä, että kaiken kaikkiaan elämäni haasteetkin lukeutuvat ehdottomasti parhaimpiin minulle tapahtuneisiin asioihin, olen saanut niiltä loppupeleissä niin paljon ja oppinut valtavasti, paljon enemmän kuin onnistumisista, joita niitäkin on toki kertynyt. Mutta: ensi kerralla kun lyön varpaani ovenkarmiin tai auto hajoaa jälleen, voin tietenkin olla eri mieltä siitä, että pikku epäonni kasvattaa, heh. Suhteellisuudentajua kyllä silloin toivon itseltäni!

No niihin unelmiin palatakseni. Onhan niitä monenlaisia, ja viimeksi helmikuussa väsäämästäni aarrekartasta on toteutunut moni asia. Olen palannut juoksijaksi, alkanut joogata epäsäännöllisen säännöllisesti ja ainakin saavuttanut rutkasti mielenrauhaa. Timantteja ei ole paljon näkynyt eikä muuten uutta autoakaan, mutta kaikella on aikansa. Minulla on selkeät sävelet joita kohti pyrin ilman, että eläisin kuitenkaan jatkuvasti tulevaisuudessa, joskus siellä tulee toki piipahdettua. Elämäni on hyvinkin onnellista, vaikka minulla ei ole kaikkea haluaamani. Yksi iloinen asia on osata iloita muiden puolesta, vaikka itseltä juuri se asia puuttuisikin. Ystäväni kirjoitti Facebookiinsa rakastavansa elämäänsä, ja minä ihanaa statusta lukiessani ja rentoja lomakuvia katsellessani tunsin, että niin minäkin, siis hänen elämäänsä! Toisen onni ja ilo eivät ole itseltä pois, vaan minulla ne toimivat enemmänkin motivaattorina ja antavat polttoainetta kohti omia unelmia.

Aarrekartoista vielä. Noiden karttojen kanssahan homma menee niin, että se ei riitä, että lehdestä löytää kivan kuvan ja sitten sen läiskäisee paperille, istuu ja odottaa ja ihmettelee, että milloin alkaa tapahtua. Mutta hyvänä muistuttajana tällaiset kartat toimivat itselläni ainakin siinä mielessä, että jos kartta on arjessa läsnä, katse hakeutuu siihen kuin vaivihkaa ja itse alkaa työstää asioita siihen suuntaan, että tavoitteet toteutuvat. Siis ainakin silloin, jos niitä todella haluaa. Kaikki tietävät sen fiiliksen, että jos asiasta ei ole täysin varma, eipä sen eteenkään juuri tule tehtyä mitään. Esimerkiksi jos asenne uutta duunia hakiessa on sellainen, että ei ehkä edes halua koko pestiä, tuskin karsinnoissa pääsee kovin pitkälle.

Unelmia, tavoitteita ja päämääriä saa olla, ei se ole mitään turhaa haihattelua tai pelkkää tulevaisuudessa elämistä. Normiarjen kiireessä ja puristuksessa moni vain usein tekee pelkästään sen, mihin on tottunut tai mihin sen hetkiset energiat riittävät. Se on luonnollista, mutta olen aika varma, että meissä kaikissa olisi potentiaalia paljon enempään kuin mihin voimiamme annamme ja ammennamme. Kyllä, niin itsessäni kuin vaikkapa myös sinussa. En tarkoita sitä, että pitäisi rehkiä tuplamäärin jotta saavuttaisi enemmän (liekö se freelancerina edes mahdollista, ehhee tuleva lomalainen täällä esittää vahvoja mielipiteitään), vaan että käyttäisimme voimaamme ja energiaamme niihin asioihin, joilla on itsellemme merkitystä. Ja mitä ne asiat sitten ovat, joista me voisimme luopua? No vaikkapa turhasta valittamisesta, negistelystä, pessimismistä, kateudesta… Harvoin muuten ärsyynnyn juuri mistään, mutta helteestä valittavat saavat kyllä mittarit hieman koholle tässäkin osoitteessa. Olen huomannut heidän usein olevan samoja ihmisiä, jotka valittavat myös liian kovasta pakkasesta, how weird is that! Eikö milloinkaan mikään riitä? No joka tapauksessa, negistelyn sijaan voi valita ilon, energian ja muita itselle sopivia juttuja. Joka päivä on hyvä miettiä edes hetken verran, mikä on olennaista juuri siinä päivässä. Mikä on tärkeää, jotta eläisin juuri sitä unelmieni elämää. Vievätkö ajatukseni minua siihen suuntaan, minne toivon pääseväni? Vai saanko sittenkin sen kaiken kiukuttelemalla, valittamalla ja sohvalla makaamalla, vai ehkä sittenkin uskomalla ja tekemällä. Voivottelu ja sen miettiminen, alanko hommiin vai en, kuluttaa niitä voimia, joita me tarvitsemme niiden omien unelmiemme ja meille itsellemme riittävän hyvän elämän edistämiseen.

Jostain kirjasta olen lukenut, että ihminen hyödyntää vain 1/5 osaa kaikista voimavaroistaan. Ja sekin lienee totta, että pikku vastoinkäymisten annamme joskus lähes musertaa meidät, mutta valtavia haasteita kohdatessamme meistä useimmasta löytyy mahtavia voimavaroja ainakin ensijärkytyksestä toivuttuamme. Tämä on todella erikoista, sillä melkeinpä asian voisi kuvitella olevan toisinpäin.

Aina ei ole helppoa tietää, mitä haluaa, mutta onneksi asiaa voi tutkia ihan rauhassa. Kun hieman kelailee, alkaa kyllä erottaa todellisen tahtomisen ja vain sinnepäin ehkä toi olis ihan jees tai en sittenkään ole varma -haluamisen eron. Sitten kun tietää, mitä tahtoo, voi lakata sanomasta kunpa voisin ja kunpa tapahtuisi ja sanoa, että minä aion ja seuraavaksi tapahtuu. Voimme tältä istumalta alkaa pitää itseämme tyyppeinä, jotka eivät vain halua, vaan myös aikovat ja toteuttavat haaveensa. Tarvitaan tekemistä, energiaa ja tahdonvoimaa, mutta kyllä vain, unelmien toteutuminen on mahdollista. Ympärilläni sitä tapahtuu koko ajan ja myös itse olen siihen kyennyt monen monta kertaa. Jos tekee aina kuten on tottunut tekemään, mitään uutta ei tapahdu. Tarvitaan siis myös uusia polkuja, uusia reittejä, uusia tapoja, uusia ihmisiä, uusia tilanteita ja freesejä paikkoja. Joskus itsensä joutuu pakottamaan miettimään erilaisia ratkaisuja. Joskus niitä löytyy, kun kalauttaa viisaat päät yhteen kaverin kanssa.

Esteitä tulee aina, mutta onneksi voi keksiä monta eri tapaa ylittää niitä. Esteet ovat vain hidasteita, eivät kaiken loppuja. Ja lopulta on vain uusia alkuja, uusia mahdollisuuksia, ei loppuja.

Iloista ja unelmarikasta viikonloppua!

Tälviisii! (Kuva: Pinterest)

Tälviisii! (Kuva: Pinterest)