Uusia tuloksia

Jos toivottua lopputulosta ei synny, kokeilenpa uutta reittiä. Tällaisen itsestäänselvyyden keksin eilen kesken päivän hommien. Olisin toki voinut myös lukea sen Sisäinen voima -kirjasta!

Vaikka kuinka pyrin tekemään uusia asioita ja tekemään niitä tuttujakin asioita eri tavalla, niin sitä vain meikäläinenkin huomaa aika ajoin kangistuneensa tasan niihin samoihin kaavoihin, totuttuihin tapoihin toimia, olla ja ajatella.

Jumpassa menen aina eturiviin samaan kohtaan seisomaan. Spinningissä valitsen aina saman pyörän jos mahdollista. Töihin tullessa minulla on samat rutiinit: pesen kädet ja käyn täyttämässä juomapulloni. Työpaikalla käytän aina samoja rappusia, vaikka vaihtoehtoja olisi useita. Kotonakin minulla on rutiineja, joiden rikkomisesta ei ainakaan huonoa seuraisi. Esimerkiksi lapsille jäkätän samoista asioista, kuten lattialla lojuvista vaatteista tai tiskaamattomista astioista, eikä muutosta tapahdu.

Uskon, että rutiinit ovat hyvästä, erityisesti jos sattuu olemaan vauva- tai taaperoikäinen. Näin 37-vuotiaana voisin kuvitella, että omassa iässä rutiinien rikkominen tekisi pelkästään hyvää.

Tämän viikonlopun pyhitän uusille asioille tai asioiden tekemiselle, kokemiselle uudella tapaa. Aion myös kiinnittää huomiota siihen, miten paljon mielessäni pyörii eilisten ajatusten kela.

Uusi vie kohti uutta. Vanhalla pääsee sinne, missä onkin.

Haastan sinutkin mukaan uudistumaan!

Mitä jos tekisi vaikkapa retken ihan uuteen paikkaan? Mitä vain voisi tapahtua.

Mitä jos tekisi vaikkapa retken ihan uuteen paikkaan? Mitä vain voisi tapahtua.