Uutta energiaa!

…tuntuu olevan valloillaan valtoimenaan. Kas tässä lähetys sinullekin, ole hyvä.

Näin se meni tuo kohuttu 21.12. ja täällä ollaan yhä, hieman flunssaisena, mutta muuten virkeämpänä ja energisempänä kuin pitkään aikaan. En sen kummemmin seurannut kyseisen päivän ympärillä käytyä keskustelua, mutta jännityksellä otan vastaan kaiken sen uuden ja mahtavan, mikä on jo matkalla tänne.

Itse en tosin ole tuota uutta ajanjaksoa vielä oikein ehtinyt huomata tai oikeastaan edes tunnustella, sillä onpa ollut melkoista hulinaa tässä viimeiset pari päivää: 2/5 osaa perheestämme on juhlinut synttäreitä ja jouluakin on alettu ottaa vastaan. Vasta eilen haimme muutamat koristeet kellarista ja päivällä täällä oli piparitehdas täydessä käynnissä. Parempi myöhään kun ei milloinkaan. Kaiken ei tarvitse olla täydellistä, riittää, että huomaa kaiken sen, mikä on.

Perinteisesti vasta uusi vuosi on tarkoittanut itselleni aina syksyn tavoin uudistumisen aikaa. Onkin aika mahtava päästä jo nyt fiilistelemään tuota uutta ajanjaksoa, vaikka joulukin on vielä juhlimatta. Jo pelkästä uuden ajatuksesta tulee jotenkin puhdistunut ja energinen olo. Päähäni on jo tupsahtanut tsiljoona ideaa ja tuntuu siltä, että luovuus on heräilemässä tiukan syksyn jälkeen ja minulla on nyt jälleen aikaa suunnitella ja toteuttaakin. Ja mikä parasta, kaiken voin aloittaa heti, tältä istumalta ja ilon kautta. Ja kannattaakin, sillä japanilaisen sananlaskun mukaan meidän tulee iloita elämästä, sillä on jo myöhempi kuin luulemmekaan.

Vaikka vanhassakaan ei olisi mitään vikaa, silti on hauska fiilistellä uutta. Tärkeintä missä tahansa asiassa on olla tyytyväinen siihen, mitä on. Uskon siihen, että hyväksymällä nykyisyyden myös se uusi ja yllättävä voi tulla elämään. Elämän epäkohtiin huomiota kiinnittämällä kun pitää ajatukset siinä, mitä ei kaipaa. Kun on sinut arkensa kanssa, mitä tahansa voi tapahtua.

Niin paljon on kiinni omista uskomuksista. Jos uskon, ettei joku toivomani ja kaipaamani asia tapahdu ikinä, se ei tapahdu ikinä. Jos taas uskon, että se tapahtuu, mutta vie hieman aikaa, näin tulee olemaan. Nyt suurimpia toiveitani on muuttaa takaisin Helsinkiin ja saada arjen pienet epäkohdat tasapainoon.

Uskon siihen, että vanhaa kannattaa tavallaan vaihtaa uuteen ja uudistaa joka päivä vaikka sitten vähän kerrallaan. Mieli kannattaa pyrkiä tyhjentämään tai edes hiljentämään hetkeksi iltaisin vaikka lyhyellä meditaatiolla. Itse olen nyt koko viikon jaksanut meditoida ja iltaisin yhä luettelen kiitollisuuslitaniaa. Ooh, hyvä minä. Kärsivällinen ja sinnikäs minä.

Kuluneet ajatukset itsestä, toisista ja omasta arjestamme kannattaa heittää roskikseen tai visualisoida viemäristä alas. Juuri nyt on hyvä hetki hankkiutua eroon häpeästä, mielipahasta, epäonnesta, ahdistuksesta ja asioista, joita ei elämäänsä kaipaa.

Ja  koska yllä oleva asiat eivät ole aina helppoja ja koska minä olen tyyppiä kaksi askelta eteenpäin, yksi taakse, niin nämä asiat eivät suinkaan ole mitenkään yksinkertaisia itsellenikään toteuttaa. Tämän kun tajusin ihan konkreettisesti tässä päivänä eräänä, kun sain kirjatiimimme pressikuvan meiliini enkä suinkaan vastannut kuvan lähettäneelle valokuvaajalle Raisalle kiitos, vaan cäpslockilla MIKS KUKAAN EI OLE SANONUT, ETTÄ OON NOIN LIHAVA!! ja noin kahden sekunnin päästä huomasin lähettäneeni viestin koko kirjatiimillemme (kuten oli tarkoitus), mutta myös kustannustoimittajallemme, jolle aikaisemmat sähköpostiviestini ovat olleet huomattavasti asiallisempia.

Nooooh, vahinko oli jo tapahtunut, mutta tässä taas huomasin, että kaikella on tarkoituksensa. Hetken hihiteltyäni huomasin, että häpeän tunne on nykyään vieras käsitys ja osaan ainakin nauraa itselleni. Lisäksi ymmärsin sen, että ajattelemalla huonoa itsestäni en ainakaan paranna oloani, jos sitten muidenkaan. Tajusin sen, että nyt on todella aika aloittaa puhtaalta pöydältä monessa suhteessa, ennen kaikkea itsensä kanssa ja alkaa ajatella ja puhua itsestään pelkkää hyvää ja tehdä itselleen vain hyvyyksiä. Pieni treenimäärän lisäyskään tosin ei ole pahitteeksi, kunhan tästä kräääh-pöpöstä toivutaan.

Kaikkea hyvää sinulle! Eeva Kilpeä hieman sinne päin lainaten: Elämä on arvaamatonta. Mitä tahansa hyvää voi tapahtua milloin tahansa.

Näin. Asiat eivät tapahdu hetkessä.

Näin. Asiat eivät tapahdu hetkessä.