Viikonloppuun mahtui onnea ja ahdistusta – normisettiä siis

Olipahan mieletön viikonloppu! Täynnä monenlaisia tunteita ilosta ahdistukseen ja onnesta vatutukseen.

Perjantaina juoksimme 11 ihmisen voimin Forumin Stadiumista perjantaiaamuna avattuun Kauppakeskus Kaaren Stadiumiin ihanan keväisen keskuspuiston läpi. Olen jo pienenä pyöräillyt ja juossut keskuspuistossa joten se on ihan suosikkipaikkojani Helsingissä. Olin rekrynnyt juoksuun tyyppejä Instagramissa ja paikalle tuli myös kavereita. Stadium lahjoitti juoksijajoukollemme persikkaiset tuulitakit ja perillä meitä odottivat raikkaat smoothiet. Siitä sitten hajaannuimme, itse suuntasin markettiin ruokaostoksille.

Forumin Stadiumilta startattiin. Stadium lahjoitti takit juoksijoille.

Keskuspuistossa oli ihana juosta! Tuntui keväältä.

Tässä olemme maalissa reilun kympin juoksun jälkeen. Hyvä lenkki oli!

Lauantaina alkoivat Inspiration Blog Awards 2018 -gaalahulinat omalla kohdallani. Olin aamutapahtumassa vetämässä herättelevää kehonhuoltojumppaa bloggaajakollegoilleni. Ihanasti kaikki tekivät mukana ja halusivat parantaa sen hetken hyvinvointiaan. Puoli tuntia oli lyhyt aika ja meni vikkelästi. Sieltä sitten lähdin kotiin syömään lounasta ja lähdimme fiilistelemään kevättuulia Seurasaareen. Tässä vaiheessa sitten kävi ilmi, että kaverillaan yökylässä olleen teinin puhelin oli varastettu jo edellisenä iltana ja alkoi kauhea show liittyen esimerkiksi liittymän sulkemiseen ja puhelimen metsästämiseen. Tämän ärsytyksen kruunasi se, että auton pakoputki irtosi niin, että se roikkui vain jonkun piuhan varassa auton pohjasta. Siinä vaiheessa puhelinshow ja pakoputki olivat jo saaneet pääni särkemään ja vaikka kuinka hengittelin, olin muutaman ärräpäänkin päästänyt. Toki puhelin (josta on vielä puolet maksamatta) ja pakoputki tietäisivät vain ylimääräistä säätöä ja rahanmenoa, mutta jotenkin sotku tuntui harmittavalta ja vaikutti tunnelmiini, vaikka yritin ottaa asiat sellaisina kuin ne vastaan tulivat. Jo ehdin miettiä, että jään kotiin illan gaalasta, mutta onneksi päänsärky katosi saunassa ja päätin sitten piipahtaa paikalla.

Kaikki nämä aamutapahtuman kuvat on ottanut Eetu Järvi. Meikä oranssissa topissa ja leopardihousuissa.

Ihania tyyppejä herättelemässä kehoa gaalapäivään!

Ja vaikka puhelinsotku jatkui ja harmitti vielä sunnuntaina, pakko sanoa, että olen todella kiitollinen, että menin gaalaan. Vuoden energisin –kategorian, jossa olin itse ehdolla, voittaja julkistettiin heti ensimmäisenä. Kun kaksi ehdokasta, Sita ja Nana, oli kerrottu, ehdin jo lyödä hanskat tiskiin ja sanoa mösjöölle, että no se tsäänssi meni siinä, en mitenkään voi olla se kolmas. Kun sitten samalla hengenvedolla näin pärstäni valkokankaalla Sitan ja Nanan vieressä, ja kuulin juontajan luonnehdintaa minusta ja blogistani, meinasi muki tippua kädestä ja jalkani aloivat vispata järkytyksestä! Mitä hemmettiä, minä top3:n joukossa! Jos en ollut osannut kuvitella ehdokkuutta, niin top3-sijoitus ja kolmas sija kyllä löivät ihan ällikällä.

Tällä kertaa oma energiani ei riittänyt kuitenkaan voittoon, jonka nappasi timanttinen Nana, jonka puolesta olin vilpittömästi todella onnellinen. Silti yllätyin itse niin kovasti kolmannesta sijasta, että vielä sunnuntaiaamulla itsestäni tuntui kuin olisin itsekin ollut voittaja. Ja mitä niihin omiin en se voi olla minä -keloihin tulee, ei uskota niitä! Omia ajatuksia ei todellakaan kannata AINA ja JOKAINEN KERTA uskoa ja meistä kaikista on enempään kuin me voidaan itse edes kuvitella. Tämä oli jälleen maailmankaikkeuden muistutus siitä. Kiitos, opin läksyni!

Siellä mäkin olen!

Mösjöön kanssa käytiin vähän kylillä. Kuva: Henri Ilanen Mekko on kuvauslainassa Marimekolta.

Tässä sitten mietin sitä, että viikonloppu oli todellista tunteiden sekamelskaa vatutuksesta onneen ja ärsytyksestä iloon. Mutta sellaista se elämä on emmekä aina välttämättä heti sillä sekunnilla pysty ottamaan asioita vastaan sellaisena kuin ne tulevat. Maailman mittakaavassa varastettu puhelin ja hajonnut auto ovat todella pieniä murheita, mutta joskus ne pienetkin murheet saavat ihmisen pois tolaltaan. Onneksi vain hetkellisesti. Ja jos joskus kauan sitten olisin märehtinyt noitakin asioita päivätolkulla, niin nyt ne menivät ohitse muutamassa tunnissa. Syvään hengittäminen on keino, joka useimmiten tepsii, jos sen vain antaa tepsiä! Ja se, että sanoo itselleen, että nyt on näin ja sitten taas toisin. Ja asettaa tosiaan ne asiat niihin kuuluvaan mittakaavaan.

Ja lopuksi haluan sanoa vielä kiitos jokaiselle vaikuttajakollegalleni, yhteistyökumppaneille ja SINULLE, joka annoit äänesi minulle. Vähän niin kuin jokainen askel merkitsee, niin jokainen ääni merkitsee. Kumarran kiitollisena syvään ja jatkan tämän pikku kanavani päivittämistä ja sisällön tuottamista tälle omalle saitilleni. Se, että sain niin paljon ääniä superkovassa kategoriassa, tarkoittaa sitä, että tällä vastaiskullani on jotain väliä. Iso kiitos kaikille, jotka äänestitte, luette mun juttuja, kommentoitte, jaatte, kannustatte, olette olemassa.

Tuntuu siltä kuin olisin voittanut.

Mahtavaa uutta viikkoa!

Jenny

INSTAGRAMISSA