Uusi ammatti nelikymppisenä?

Kaikkea olen miettinyt! Opiskelu, uusi ammatti, uusi duuni, freelancer-työt…. Päässäni pyörii monenlaisia vaihtoehtoja. Ja oikeastihan siis en ole lähelläkään neljääkymppiä, vaan vasta 38 vuotta ja 9 kuukautta! Mutta ei meillä lasketa.

Joka tapauksessa elän jännittäviä aikoja, sillä minulla on 11 työpäivää nykyisissä hommissa jäljellä. Tuleva freelanceri täällä hei: olen vastaanottanut hyvin mieleiseltä lehdeltä jo ensimmäiset toimeksiantoni. Freehommiin ryhdynkin ilomielin heti 11.4. alkavalla viikolla. Olen saanut selätettyä freelanceriuteen liittyneet pelkoni ja vaihtanut asennetta. Juttelin nimittäin ihanan työkaverini kanssa ja hän totesi, ettei epäile hetkeäkään, etten pärjäisi taas freelancerina. Samaan hengenvetoon hän totesi, että minun tulisi tarkistella asennepuoltani. Hän oli oikeassa. Asennetta on nyt tarkisteltu ja odotan tulevaa, aika innolla.

Vaikka tunnetilani ovat viime viikkojen aikana poukkoilleet paniikista vahvaan uskoon ja surusta iloon, eiliset traagiset tapahtumat Brysselissä muistuttivat minua taas siitä, että suuressa mittakaavassa lopulta ne minun tämän hetkiset huolenaiheeni ovat kovin pieniä. Mutta onhan se niinkin, että meillä kaikilla on ne omat vastuksemme, huolenaiheemme ja murheemme ja mielestäni myös oikeus kokea vahvoja tunteita, surra ja sadatellakin. En koskaan vähättelisi tai vertailisi kenenkään todellisia ongelmia ja vastoinkäymisiä, sillä mielestäni niitä ei voi verrata. Mutta silti niitä omia arjen epäkohtia pallotellessa kannattaa aina muistaa suhteellisuus ja kaikki se, mikä on hyvin juuri nyt. Eikä kannata antaa omien pelkojen viedä iloa elämästä, koska onhan elämä aikalailla monissa asioissa leijailua höyhenen lailla. Ei ole varmuutta mistään, vaikka useimmissa asioissa kaikki järjestyy, tavalla tai toisella. Ja se vakituinen työpaikkakin saattaa lähteä alta.

Siivoaminen on ihan parasta puuhaa, jossa saa ajatuksia järjestykseen ja oivalluksiakin tehtyä.
Siivoaminen on ihan parasta puuhaa, jossa saa ajatuksia järjestykseen ja oivalluksiakin tehtyä.

Itsehän olen oikea kaikki järjestyy -konkari, sillä olen hokenut tuota lausetta viimeiset 9 vuotta. Ja todellakin koko ajan asiat ovat menneet parempaan, vaikka niitä uusiakin takapakkeja on tullut. Mutta elämä vain on sellaista, että on takapakkia ja on eteenpäin menemistä, on surua ja on iloa, on pelkoa ja on rakkautta. Olen itselleni ehkä paras esimerkki siinä, ettei koskaan kannata luovuttaa. Koska kaikki järjestyy. Toki tulee päiviä, ettei jaksa olla positiivinen ja kannustava. Sekin, että vituttaa, on elämää. Itsessäni olen huomannut kuitenkin sen, että en kauaa jaksa enää märehtiä. Niitäkin hetkiä tarvitaan, koska sen jälkeen kaikki näyttää taas kauniimmalta kuin koskaan ennen.

Olen kirjoittanut siitä, kun taannoin olin hakemassa opiskelemaan. Kirjoitin unelmasta, joka ei jättänyt rauhaan, eikä muuten ole hellittänyt otettaan vieläkään. En päässyt edes pääsykokeisiin asti, sillä ensin tielle tuli kirjan deadline ja seuraavan kerran kuukauden flunssa. Silloin mietin jo hetken, että haluaako maailmankaikkeus kertoa minulle jotain. Että pitäisikö unohtaa koko homma, lakata haaveilemasta uudesta ammatista ja antaa olla, koska ei susta oo siihen kuitenkaan, mitä sä oikein kuvittelet.

Asiaa palloteltuani ymmärsin, ettei kyse ollut maailmankaikkeuden merkeistä vaan omista peloistani: Miksi sä haluat tehdä sun ja sun perheen arjesta hankalaa? Millä sä aiot rahoittaa sun opiskelut? Aiotko sä todella suhata opiskelun takia kahden kaupungin väliä ja paiskia samalla hommia? Millon sä niinku ajattelit olla kotona ja läsnä perheelle? Mitä jos sä puolen vuoden jälkeen huomaat, ettet sä selviäkään siitä, että sä haukkasit taas kerran liian ison palan. Kuinkas monta liian isoa palaa sä ootkaan tässä elämässäsi haukannut lällällälää. Mitä jos sä taas keskeytät, miten sä voisit antaa itsellesi sitä anteeksi? Ehkä kannattais miettiä näitä ennen kuin edes uskallat unelmoida. Älä hae.

Hänkin, marokon minttu, lähti rupsahtamisen jälkeen uuteen nousuun, ehkä minäkin!
Hänkin, marokon minttu, lähti rupsahtamisen jälkeen uuteen nousuun, ehkä minäkin!

Pääkoppani kävi ensin huomaamattani ylläolevaa keskustelua. Kun sitten sain vaihdettua paremmalle kanavalle, aloin listata homman hyviä puolia: Kiinnostava ja monipuolinen duuni, työ, jolla on merkitystä, työ, jossa saa olla ihmisten parissa, työ, jossa voisin hyödyntää kaikkea kokemaani niin työssä kuin elämässä yleensä. Työ, johon itse uskon sopivani. Työ, jossa on näinäkin aikoina hyvät työllistymismahdollisuudet, taustallani hyvät ylenemismahdollisuudet, mahdollinen eläkevirka ehkäpä. Pakko sanoa tähän väliin, että joskus sana eläkevirka sai ihoni kananlihalle kauhusta. Nyt se ei tunnu enää sellaiselta kirosanalta.

Seuraavan kerran kyseiseen opinahjoon järjestetään pääsykokeet syksyllä. Voisiko uusi ammatti sittenkin olla oma juttuni? Jos en ole siihen mennessä työllistynyt kokopäivätöihin, minä olen pääsykokeissa. Jos vuoden loppuun mennessä en ole kokopäivätöissä, minä olen toivottavasti koulunpenkillä tammikuussa 2017. Toivon, etteivät sitä ennen omat pelkoni ja epävarmuuteni saa valtaa ja asetu itseni tielle. Veikkaan, että ainakin ne käyvät näyttämässä naamaansa usean kerran, mutta…. Kerranhan täällä eletään, ja jos on unelmia, kannattaa niiden eteen tehdä töitä. Uskon vahvasti, että jopa raha-asia, eli numerot bittiavaruudessa, järjestyy. Raha onkin tällä hetkellä suurin este opiskelun aloittamiselle.

No. Minun pitää muistaa myös se, ettei pelkkä olosuhteiden muuttaminen riitä. Minun on iskettävä kiinni uskomuksiini, ajatuksiini ja ennen kaikkea pelkoihini. Mikään ei muutu kuin pariksi päiväksi, jos olosuhteet muuttuvat, mutta uskomukseni eivät.

Jos sitä taas vaihteeksi lakkaisi olemasta muutosvastarintainen oman arkensa käsijarru. Jos taas jälleen kerran alkaisi vain rohkeasti uskoa erilaisiin ajatusmalleihin ja toimisi niiden mukaan. Ne kun välillä unohtuvat, koska olenhan ihminen!

Mikä vain on mahdollista, kun mikään ei ole varmaa.

Mites sulla?

Kaunista keskiviikkoa sinulle!

 

3 comments

  1. […] Yhä vain ajatuksissani pyörii kuitenkin se, jos näin liki nelikymppisenä vielä kouluttautuisin uuteen ammattiin, mutta se jää nähtäväksi. Ja kun en tässä elämässä huolehdi (rahallisesti) vain […]

  2. Mua alkoi kiinnostamaan, että mikä se uusi ammatti on :)
    Tiedän kokemuksesta kuinka vaikeaa epävaarmuuden kestäminen voi olla. Itsellä oli vielä puolisen vuotta sitten tilanne, etten tiennyt mitä teen seuraavaksi ja missä. Pohdin ja kirjoitin ylös mitä osaan ja mitä haluan ja mitä odotan työpaikalta. Ja nyt kun olen uudessa työssä, niin täällä mätsää tosi moni kohta tuon ”unelmatyön” kanssa ja tuntuu, että näin tämän pitikin mennä.
    Paljon voimia sulle ja uskon ihan täysillä, että sullakin on jotain parempaa/mielenkiintosita edessä!! <3

    1. Kiitos Minna kommentistasi ja henkisestä tuesta! <3
      Mua just viime viikolla kehoitettíin listaamaan omia vahvuuksia ja nyt kun se tuli uudestaan esille sun kirjoittamana, niin todella sen teen nyt. Olenhan ennenkin kirjoittanut noita listoja erilaisista asioista ja sitten myöhemmin palannut niihin, niin on käynyt kuten sullakin: monesta asiasta on tullut totta. Ja tuo mahdollinen uusi asia selviää kyllä tässä ajan kanssa, jos seuraat blogia ;)
      Kiitos tosi paljon kauniista sanoistasi. Kyllä se tästä!

Comments are closed.