– 13

– 13

Ei, ei, ei, Espoossa ei ole pakkasta.

Olen aamulla pyöritellyt mielessäni itseeni liittyvää asiaa, johon on nyt tultava muutos. Eli siis asiaan tulee muutos. Mitään ei tosin tapahdu, jos en itse toimi (toisin). Minä teen sen muutoksen. Aikaisemmin en ole jaksanut välittää asiasta, mutta nyt se on alkanut mietityttää. Hyvä asia siinä on, ettei se ole alkanut ahdistaa! Joskus ennen se olisi ahdistanut. Ennen olisin ajatellut, että olisin vielä onnellisempi 13 kiloa hoikempana. Nyt tuollaiset kelat vain naurattavat. Taidan nykyään olla liikapainosta huolimatta melko sinut itseni kanssa.

Pari päivää sitten kävin nimittäin läpi kesävaatteitani. En yhä edelleenkään mahdu yhteenkään vaatteeseeni. What happend?! Enkä nyt voi enää syyttää raskauskiloja, vaan enemmänkin itsekurin puutetta, laiskuutta ja lopulta välinpitämättömyyttä. Minua ei vain ole kiinnostanut se, mitä puntari näyttää.

Minut havahdutti miettimään asiaa se, että olen viime viikkoina haastatellut useampaa aivan uskomattoman ja mielettömän elämäntaparemontin tehnyttä ihmistä. He pudottivat painoa huimia määriä. He tekivät liikunnasta ja terveellisestä ruokavaliosta elämäntavan, vaikka olivat vuosikymmet käyttäytyneet aivan toisin. Kerron, kun jutut ilmestyvät! Jos he ovat pystyneet siihen, miksen minäkin. Minulla on kuitenkin paljon pienempi haaste edessäni. Näiden tyyppien lisäksi motivaatiota antaa puolisoni, josta on tullut urheiluhullu. Eilenkin hän oli juoksulenkillään jo ennen kuin kello oli lyönyt yhdeksän aamulla. Ohhoh!

Minulla on hyllyssäni ollut jo jonkin aikaa mainio pikku kirja, josta myös ihastuttava Onnen lähteet on postannut. Tänään aamulla otin kyseisen Pieni suuri päätösten kirja – 50 toimivinta ratkaisumallia -teoksen (Atena) kätösiini ja sehän osoittautui aivan mainioksi. Päämäärän saavuttamisesta opuksessa sanottiin näin: Lopullinen tavoite ja suoritustavoitteet tulee erottaa toisistaan. Suoritustavoitteet auttavat tavoitteen saavuttamisessa. Kirjassa mainittu tavoite: Tahdon juosta maratonin. Kirjan suoritustavoite: Juoksen joka aamu puolen tunnin lenkin. So simple.

Itseni kohdalla tavoite on painonpudotus. Suoritustavoitteita voisivat itselläni siis olla vaikkapa karkkilakko, vhh-painotteinen ruokavalio, liikunnan lisääminen.

Kirjassa neuvotaan, että kun on muotoillut oman tavoitteensa, tulee tarkistaa, että päämäärä on seuraavanlainen: täsmällinen, mitattavissa, saavutettavissa, realistinen, aikataulultaan mahdollinen, positiivisesti muotoiltu, ymmärrettävä, merkityksellinen, eettisesti korrekti, haastava, laillinen, ympäristöä säästävä, sovittu, muistiin merkitty.

Kyl. Kaikkea näitä. Hetken vielä epäröin, kannattaisiko aloittaa ensi maanantaina. Samantien omatuntoani nipisti. Auts. Sittenkin on parempi aloittaa tänään. Juuri nyt.

Mitä ei osaa, sitä pitää harjoitella.

Ah, sinä senkin itsekurini, haastan sinut nyt tältä istumalta.

Suosittelen lukemaan! 50 simppeliä ratkaisuehdotusta erilaisiin probleemiin.


4 thoughts on “– 13”

  • Tsemppiä. Itsekin aion karistaa kilot, joita yhä edelleen kutsun raskauskiloiksi, vaikka tyttö on jo reilu vuosikas. Niitä ei olisi puotettavana kuin vaivaiset viisi (vai vaivaavat viisi?), mutta tiukassa tuntuvat olevan. Ei auta vhh, sokerilakko eikä urheiluhulluus. Eräs ystäväni sanoi karistaneesa loput ”raskauskilot” nukkumalla. Aioin kokeilla samaa. Viimeinen vuosi on nimittäin öiden suhteen ollut melkoista hulinaa, joten ei ihme, että kroppa on lukossa.
    Mutta minä aloitan vasta maanantaina. Mummolassa lettupannujen äärellä se olisi turhaa ruoskintaa.

    • Kiitos Elisa! Ja kiva tietää, että on meitä muitakin 🙂
      Mä oon ihan varma siitä, että katkonaiset unet ja huono nukkuminen todellakin vaikuttavat siihen, ettei läskit lähde. Onhan sitä tutkittukin, että erityisesti keskivartalolihavuus on yhteyksissä vähiin uniin.
      Tsemppiä siis meille! Seuraavaks mä kokeilen vhh-diettiä ja liikuntaa. Myös toi nukkuminen olis toivottavaa 🙂

  • Sä kirjoitat melkein aina siitä, mitä minä ajattelen. Kiitos siitä!
    Nauratti kun torstaina tuli uusin Me naiset, seuraavana päivänä soitti mutsi ja selosti urheilujaan. Sanoin et ”taisit lukea uusimman Me naiset”. Äiti nauroi et sepä se. Itse olin juri tullut bodypumpista (se uusi ohjelma on ihana) ja mietin mitä terveellistä söisin 🙂 Ja samainen lehti=Raakel Lignell oli innoittajana.
    Pudotettavaa ei ole kuin ehkä 20 kg. Täytyy tosiaan pilkkoa pieniin osiin sekin. Ja jos ruokavaliotakin muuttais pikkupala kerrallaan….

    • Hih, kiitos! Sittenhän me voidaan tsempata toisiamme. Kyllä ne kilot siitä lähtee karisemaan, mutta ensin pitää vain päättää ja sitten pysyä päätöksessä.

      Munkin mielestä uus pumppi on tosi hyvä!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *