Kuukausi: toukokuu 2013

Etsin!

Etsin!

Ehkä juuri sinua! Tällä hetkellä eri aikakauslehtien juttuihin on etsinnässä haastateltavaksi vielä ainakin a) vanhempi pariskunta, joka on palannut yhteen eron jälkeen b) vuorotyössä olevien vanhempien perhe, jossa on 2-8-vuotiaita lapsia ja jonka toinen vanhempi voisi kertoa vuorotyön ja perheen yhdistämisestä c) erilaisia koteja kotikuvauksiin, 

Sanoilla on voimaa..

Sanoilla on voimaa..

..joten mitä sattuu ei kannata laukoa. Aamulla tuli koettua, miten vähän jotkut ihmiset välittävät millaisia tunteita he toisissa herättävät, ja miten omassa egossaan ja vain omia oikeuksiaan ajavat ihmiset voivat käyttäytyä tosi törkeästi. Ilman, että he ehkä edes ymmärtävät tekevänsä jotain väärin. Bussi saapui tänäkin 

Kohti yhtä unelmaa…

Kohti yhtä unelmaa…

…olen vahvasti menossa, nimittäin maratonia. Berliinin maratonia.

Juoksija täällä hei! Tulipa kirmattua Naisten Kymppi sangen vetävässä musta-keltaisessa outfitissä, hyvähenkisessä Adidaksen tiimissämme. Aikatavoitteeni oli tällä kertaa 55 minuuttia ja vieläpä ylitin itseni, sillä Sportstracker ilmoitti ajaksi 53.22. Alkuryysis ei ollut lainkaan niin haastava kuin viime kerralla kaksi vuotta sitten. Pääsin heti ensimmäisen parinsadan metrin kuluessa hyvin juoksemaan ja juoksutempo pysyi yllä koko ajan, viimeisellä kilometrillä ja vikoissa mäissä aloin jopa kiristää tahtia. Olen tyytyväinen siitä, että en lähtenyt liian kovaa liikkeelle, vaan onnistuin säästelemään voimiani enkä edes loppukirin jälkeen ollut mitenkään tosi poikki. Näin vähällä juoksutreenillä tuo lupaa ihan hyvää jatkoa ajatellen. Nyt alankin siis pidentää lenkkejä, sillä Berliini kutsuu jo neljän kuukauden päästä ja siellä kipitetäänkin sitten maratonin verran. Voin vain kuvitella, mikä fiilis on maratonista selvittyäni, kun jo eilisenkin juoksun jälkeen oli aika huikea tunnelma. Köpöttelin juostuani vielä Adidaksen teltalle ja sain 10 minuutin pikahieronnan reisille ja pohkeille. Aah, se tuntui aivan taivaalliselta ja muistuipa taas mieleen, että hierontaan olisi mentävä paljon useammin kuin mitä nyt käyn eli öööö en juuri koskaan. Hyvä fiilinki jäi koko tapahtumasta. Lauantaina olin muuten Bodypumpin jatkokoulutuksessa ja uusi ohjelma (86) vaikutti tosi mainiolta. Tämä viikko mennään vielä vanhalla setillä, mutta ensi viikolla sitten uutta kehiin. Minulla ei valitettavasti ole kesäksi omaa pumppituntia, mutta sen verran olen ottanut tuurauksia, että ohjelma pysynee muistissa.

Olen niin hifistelijä, että lenkki ilman Sportstrackeria on kuin ei lenkkiä ollenkaan..Tässä Naisten kympin reitti.
Olen niin hifistelijä, että lenkki ilman Sportstrackeria on kuin ei lenkkiä ollenkaan.. Tässä Naisten Kympin eilinen reitti. Keskinopeuteni oli 11.1 kilometriä tunnissa! Mitä lie hieno tasaluku tahtoo kertoa!?

Olen nyt tiputtanut itsestäni muun muassa sellaisen uskomuksen, ettei minusta tule ikinä enää juoksijaa. Sehän on ihan höpön höpöä, sillä onhan juoksu tuttu laji itselleni jo lapsuudesta. Pirkkolan kolmen kilsan purua on tullut kirmattua jo alakouluiässä. Vei vain aikaa, että raskauden jälkeen onnistuin käynnistämään juoksuvaihteen itsessäni. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Pari ekaa kesäähän juokseminen oli todellista pakkopullaa, mutta nyt alan uskoa siihen, että flow juoksemiseen on löytynyt. Lenkille tulee lähdettyä ihan täysin vapaasta tahdosta sohvalle kellahtamisen sijaan. Eli jos minä, niin kyllä sinäkin! Se treeni-into sieltä löytyy teillä muillakin motivaatiopulasta kärsivillä, erityisesti jos liikkuminen on ennen ollut osa elämää. Ja jos liikunta on itselle ihan uusi juttu, niin se vaatii sitkeyttä ja tekemistä ennen kuin liikkumisesta muodostuu rutiini. Mutta mikään ei ole mahdotonta eikä luovuttaa kannata. Välillä voi toki hieman huilata ja sitten kokeilla jälleen.

Olen päättänyt nyt sitkeästi uskoa siihen, että mikään ei ole mahdotonta. Kun tekee mitä tahansa hommiaan isolla sydämellä, niin siitä seuraa varmasti hyvä lopputulos, onhan se nähty ennenkin. Mitä tarvitaan siihen, että menestyy ja tavoitteet toteutuvat? Tarvitaan omaa panosta, kovaa intoa, intohimoa ja todellista paloa tehdä juuri sitä asiaa, mitä tekee, oli se asia sitten mikä tahansa. Tarvitaan myös uskoa siihen, että se mitä tekee, kantaa juuri siihen itse toivomaan lopputulokseen.

Uskon, että unelmien toteutumisessa ei siis ole kyse olosuhteista, vaan tahdosta, uskosta ja omasta määrätietoisesta pyrkimyksestä niitä omia unelmia kohti. Ihmeitä tapahtuu, kun niitä tehdään.

Monella meistä on haaveita, unelmia ja tavoitteita, joita emme kuitenkaan edes lähde tavoittelemaan. Usein se voi johtua siitä, että olemme asettaneet itsellemme kuin huomaamatta erilaisia kieltoja. Meillä saattaa olla olettamuksia, tottumuksia ja tapoja, jotka pitävät meitä aloillaan. Uskonkin siihen, että sen, joka tahtoo kehittyä ja oikeasti saavuttaa jotain uutta, sen kannattaa tulkita omia vanhoja tapojaan: miksi teen näin? Mitä siitä hyödyn? Voisinko tällä kertaa toimia toisin?

Kriisitilanne usein sysää ihmistä kohti uutta, mutta jonkin uuden tai unelman tavoittaminen ei vaadi kriisitilannetta. Millä tahansa hetkellä, vaikka juuri nyt, voimme havahtua näkemään asiat toisin. Oletko aina haaveillut kukkakauppiaan ammatista? Anna palaa, olet oman elämäsi arkkitehti! Oletko aina halunnut oppia laulamaan? Mars laulutunneille, siis. 

Pelkkä olosuhteiden muuttaminen ei kuitenkaan riitä, vaan nimenomaan hampaat on iskettävä kiinni omiin uskomuksiin, ajatuksiin ja pelkoihin. Mikään ei muutu kuin hetkeksi, vaikka olosuhteet muuttuvat, mutta omat uskomukset eivät.

Eli: minusta tulee vielä juoksija ja 17 viikon ja kuuden päivän päästä voin tituleerata itseäni myös yhden maratonin juosseeksi. Aikatavoite on 4.29. Sitä kohti siis!

I can do it and so can you! Mikä tahansa unelmasi tai tavoitteesi onkaan.

Oli muuten lennokkaat trikoot! Trikoiden kuvioinnit toimivat kinesioteipin tavoin ja takaavat entistä paremman suorituksen. Tähän voin yhtyä, hehee.
Oli muuten lennokkaat trikoot! Trikoiden kuvioinnit toimivat kinesioteipin tavoin ja takaavat entistä paremman suorituksen. Tähän voin yhtyä, hehee.

 

 

 

 

 

 

 

Kasvettu on…

Kasvettu on…

…muutakin kuin leveyttä! Ja huomaatko, luonto se vasta on kasvanut ja muuttunut muutamissa päivissä vehreäksi, vihreäksi kesäkeitaaksi! Kaikki on jatkuvassa muutoksen tilassa. Myös me ihmiset kasvamme, ja hyvä niin. Lähestyvä syntymäpäiväni se siellä herättelee jälleen tutkimaan itseäni ihmisenä. Tänä keväänä pyörittämäni Olonkeveys-koeryhmä on jo tapaamisissaan 

Elämä on nyt!

Elämä on nyt!

Jatkan vielä hieman tätä eilen aloittamaani luonnollinen olotila- ja tämä hetki –hehkutusta. Sinullakin on käsissäsi juuri nyt yksi suurimmista lahjoista, jonka voit saada. Jestas, kylläpä väsytti aamulla. Treenejä on takana tässä kuussa kappalemäärältään jo 18 ja aamulla kroppaa kolotti joka puolelta. Silmät tuntuivat muurautuneen yhteen, 

Mitä haluat tuntea?

Mitä haluat tuntea?

Kiirettä vai rauhaa? Iloa vai apatiaa? Stressiä vai fiilistä, että kaikki järjestyy? Energisyyttä vai vetämättömyyttä?

Aamulla satuin kävelemään perheen ohi, jossa vanhemmat kiskoivat tarhaikäisiä lapsiaan ulos autosta päiväkodin kupeessa. Isä avasi auton jalkakäytävän puolisen takaoven ja totesi lapselle, että nyt on kiire, meillä on kiire ja äiti avasi samaan aikaan auton oven kadun puolelta toiselle lapselle huikaten, että nyt juostaan. Kun vielä käännyin vilkaisemaan heidän peräänsä, perhe eteni puolijuoksua tarhan pihalle lapsia sylissään kantaen. Että sellainen aamu heillä, ja ah, niin tuttua varmasti meille kaikille.

Jäin sitten miettimään tuota näkemääni. Ajattelin, että eipä ole ihme, että porukka on niin stresseissä koko ajan, kun tuohon rumbaan joutuu usein jo vanhempien avustamana vain vaippaikäisenä. En todellakaan tahdo soimata juuri kyseisiä vanhempia, ja voin hyvinkin sanoa, että olen sortunut samaan erityisesti vanhempien tyttärieni ollessa pieniä. On ruuhkavuosia ja on vähemmän ruuhkaisia vuosia, mutta silti ei voi ajatella, että puuyksiössä sitten ehtii levätä ja ennen kaikkea nauttia, nyt suoritetaan. Tiedän toki, että joskus vain aamujen aikataulut ovat mahdottomat, mutta itse olen havainnut nyttemmin sen, että mitä enemmän kiirehdin, sitä hitaammin (pienet) lapset tekevät aamutoimiaan tai ylipäänsä edes kävelevät! Juuri eilen aamulla, kun pyrin ehtimään kaksvuotiaan kanssa tiettyyn bussiin, hän pysähteli vähän väliä poimimaan esimerkiksi koivun silmuja kadulta ihmetellen suureen ääneen, että oooh, vad är den där. Hänellä ei ollut kiire, vaan hänellä oli kaikki aika ympäristönsä ihailemiseen ja asioiden todelliseen näkemiseen. Onnistuin vastailemaan kaksvuotiaan kysymyksiin kohtuullisen rauhallisena, sillä tiesin, että hoputtaminen ja ääneni kiristyminen saisi lapsen näkymättömät jarrut päälle emmekä sitten etenisi ainakaan mihinkään. Mutta vielä noista aikatauluista, itsehän me ne (liian tiukoiksi) asetamme. Toki paineita tulee vaikkapa työelämästä, mutta silti.

Tässä pätee sama asia kuin niin monessa muussakin asiassa. Stressaaminen, kiirehtiminen ja hoputtaminen eivät vain auta, vaan sellainen saa kaikkien asianosaisten olon hektiseksi ja rauhattomaksi. Ja onhan päivä tosi inhottava aloittaa, jos heti aamusta on jo sisäinen kiireen tuntu päällä. Tunne, että koko ajan on myöhässä eikä millään ehdi tehdä kaikkea. Aikuiselle sen vielä sallin, sehän on omaa mokaa. Mutta että tartuttaa tuo kurja fiilis lapsiinkin, se ei ole reilua. Sitä paitsi: kiireen tunnun kun ei tarvitse olla edes meidän aikuisten luonnollinen olotila, vaan energiahoitaja Katikin muistutti aivan mahtavissa sessareissamme, että ihmisen luonnollisen olotilan tulisi olla selkeys, rentous, rauha, ilo ja elinvoima. Ja kuulkaas, nyt käsi pystyyn, kuinka moni voi sanoa tuntevansa juuri noita edellä mainittuja tunteita juuri tällä hetkellä? Vai onko olo sittenkin enemmänkin ärsyyntynyt, stressaantunut, kiireinen ja kireä? Mutta ajatelkaas, sen ei tarvitsisi olla noita jälkimmäisiä! Pysyvä olotilamme toki pienellä elämän vuoristoratatwistillä maustettuna saa todellakin enimmäkseen olla juuri myönteinen: rento, iloinen ja onnellinen.

Monesti pidämme normaalina olotilanamme jotain sellaista, johon me olemme vain yksinkertaisesti tottuneet. Ja aina se, mihin olemme tottuneet, ei tee meille hyvää tai saa meitä iloiseksi. Mutta ihminen vain on sellainen, että kaikkeen tottuu, jopa epämukavuuksiin. Ja kun asioista ja tavoista tulee automaatioita, emme välttämättä osaa edes kaivata muuta. Eikö ole jännä! Olemme urautuneet tekemään ja suorittamaan asioita niin kuin olemme ne aina tehneet. Ja kun on vähän väliä kiireinen, stressaantunut tai alakuloinen, ei ehkä edes osaa ajatella, että arki voi todellakin pääasiallisesti olla jotain aivan muuta, aivan päinvastaista ja aivan ihanaa, elämä saa olla pääosin nautintoa elämäntilanteesta riippumatta. Sitä välttämättä ei tule edes mietittyä, että millaista olotilaa haluamme päivittäin kokea. Itsekin olen havahtunut näihin kysymyksiin vasta viimeisen vuoden pari aikana. Nykyään herätessäni useimmiten siksi juuri mietinkin, että mitä ihanaa haluan juuri tänään kokea. Kokeilkaas! Tuon kysymyksen esittäminen itselle heti simmujen avauduttua virittää fiilikset plussan puolelle ja vaikka tuntisi itsensä kuinka väsyneeksi, päivästä muodostuu heti aamusta mukavampi ja väsymyskin unohtuu, kun miettii kaikkea sitä ihanaa, mitä eteen voi tulla.

Elämä on täynnä valintoja. Me voimme vaikuttaa itseemme tekemällä asioita, jotka meissä herättävät hyviä tunteita, kuten iloa. Haluammeko olla energisiä, iloisia ja hyvällä tuulella vai haluammeko olla nuutuneita, ahdistuneita, stressaantuneita ja surumielisiä. Ei luulisi olevan vaikea valinta.

Huonoista tunteista voi todella vapautua pysähtymällä, hengittämällä tai erilaisin hiljaa mielessä tehtävin harjoituksin. Antaa niiden huonojen fiilareidenkin tulla ja toivottaa niille sitten heiheit, niiden ei tarvitse todellakaan olla kanssamme jäädäkseen. Itse olen viime viikkoina pyrkinyt pysyttelemään ennen kaikkea omassa voimassani: kiitos, että saan yhdistyä omaan sielun energiaani. Toimii yllättävän hyvin ja helppoa tehdä hiljaa mielessään vaikka metromatkalla. Kun tuntee olonsa hyväksi, vahvaksi ja turvalliseksi, tietää, että juuri nuo asiat löytyvät omasta itsestä, ne ovat meille tarjolla koko ajan. Ja kun niihin tuntemuksiin vain malttaa keskittyä, arki on paljon helpompaa. Oikeastaan kaikki siinä arjessa.

Tässä vielä pari käytännön vinkkiä hiljattain Kodin Kuvalehteen kirjoittamastani kiirejutusta:

Näe, mitä sinulla on. Poimi viisi kaunista ja sinulle mieleistä asiaa juuri tästä hetkestä ja nauti niistä.

Älä tee mitään. Opettele olemaan läsnä. Varaa joka päivä aikaa vain olemiselle. Vietä vartti niin, että et tee mitään. Aluksi viisitoista minuuttia tuntuu ikuisuudelta, mutta pikku hiljaa se alkaa sujua.

Keskity hengitykseen. Oman hengityksen tiedostaminen auttaa akuuttiin kiireen tunteeseen.

Laita arvot kohdilleen. Listaa viisi sinulle tärkeintä arvoa. Sen jälkeen mieti, miten hyvin ne toteutuvat elämässäsi juuri nyt.

Huolehdi itsestäsi. Palaa perusasioiden äärelle: liiku riittävästi, lepää runsaasti ja syö terveellisesti.

Keskity haluamaasi. Kiirettä jatkuvasti ajattelemalla tunne kiireestä lisääntyy. Ajattele siis sitä, mitä haluat, älä sitä, mitä et elämääsi kaipaa. 

Iloista päivää sinulle!

Juuri näin! (Kuva: Pinterest)
Juuri näin! (Kuva: Pinterest)

 

 

 

 

 

 

 

 

Extreme Run 2013

Extreme Run 2013

Juoksin kuin tyttö! Terveisiä siis eilisestä Extreme Run -tapahtumasta Vantaan Hakunilasta. Minullahan oli ilo olla mukana australiasta kotoisin olevan Lorna Jane -vaatemerkin tiimissä. Päällämme oli Lorna Janen LJ Thermal -trikoot, jotka muuten tulivat tarpeen jo aukealla ja viimaisella kentällä juoksua odotellessa, ja Sophia Excel -pusero. 

Persus ylös tuolista..

Persus ylös tuolista..

..Jos vain mahdollista. Jos pääset kävelemään ja liikkumaan, niin silloin ehdottomasti kannattaa miettiä, onko näin paljossa istumisessa mitään järkeä. Olen talven mittaan kirjoittanut juttuja hyötyliikunnasta ja istumisesta muutamaan julkaisuun. Asiaa käsittelin esimerkiksi Fit Laihdu -lehdessä 2/2013 ja myös muutamissa yritysten asiakas- tai henkilöstölehdissä. Hieman kauhulla 

Kaikki löytyy itsestä

Kaikki löytyy itsestä

No niin! Viime viikkojen muuttokaaoksesta tuntuu olevan ikuisuus ja kaikenlaisia ihmeitä, pieniä ja suuria, on tapahtunut. Netti toimii jälleen, lapselle järjestyi hoitopaikka ja olen tässä saanut töitäkin tehtyä huomattavasti sutjakammin. Sunnuntaina tapahtui varsinainen ihme, kun keskimmäinen tytär onnistui jollain tapaa tiputtamaan iPhonensa metroraiteille jäädessämme pois metrosta. Ehdimme jo hätääntyä, mutta intialainen mies ja kaksi skeittaavaa teinipoikaa jäivät avuksemme ja kas, pian lapsella oli jälleen puhelin kätösissään! Uskomatonta, miten avuliaita ihmiset voivat olla, kiitos, kiitos, kiitos.

Kaksi ja puolivuotiaalla on alkanut tajuton uhma, mutta kärsivällisyyteni ja läsnäolotaitoni kasvavat kohisten hänen seurassaan. Lapsi on kuin äitinsä, kovin omapäinen, mutta sangen valloittava. Pian pääsen kuitenkin palaamaan täyspäiväisesti työhuoneen rauhaan kirjoittamaan ja juhannuksesta alamme lomailla. Lisäksi olen innostunut juoksemisesta, lauantaina lenkille tuli matkaa jo 7.6 kilometriä ajassa 42 minuuttia. Sinänsä hyvä, sillä odottaahan minua erinäinen joukko juoksutapahtumia!

Jännittävää tässä arjessa on se, että kaikista näistä pienistä koetuista vastoinkäymisistä huolimatta minut on vallannut sellainen olo, että vau, mitähän jännittävää, hauskaa ja iloista tapahtuu seuraavaksi. Tuntuu siltä kuin hyvien asioiden dominoefekti odottaisi lähtölaukaisuaan eli ensimmäisen palikan kaatumista. Tai ehkä se onkin kaatunut jo! Mitään oikeasti isoa ei ole tapahtunut, minulla on yhä nippu samoja ongelmia kuin aiemminkin, mutta sisälläni kuplii hyvä fiilis, jopa hieman sellainen malttamatonkin ja hyvin innokas.

Kaiken sekamelskan keskellä oivalsin nimittäin jotain, jonka olin taas päästänyt unohtumaan. Alunperin oivaltaminen lähti kaverini meilistä, jossa hän kertoi olevansa balanssissa, eheä ja hyvin onnellinen uuden kumppaninsa kanssa. Olen kaverini puolesta tosi iloinen, mutta erityisen iloinen olen siitä, että hän auttoi minua muistamaan sen, että itselläni onnellisuus, eheys ja balanssi löytyvät minusta itsestäni, ei kenestäkään toisesta ihmisestä tai aineellisista asioista. Olin kuin huomaamattani alkanut nojautua muita ihmisiä ja jopa asioita kohti ja samalla odotin, että jotenkin vain ympäristö täyttää odotukseni ja antaa minulle kaikkia niitä kaipaamiani tunnekokemuksia. No kyllä niinkin voi käydä, mutta loputtomiin ei voi kehenkään muuhun turvautua tai rojauttaa tylsiä tunteitaan kenenkään päälle. Kyllä itsestä tulee lähteä se hyvä tunne kuin myös palava halu saavuttaa omat unelmansa, tavoitteensa tai vaikka sitten juuri se tasapaino tai sisäinen rauha. Kukaan tai mikään muu ei voi antaa meille kestävästi sellaisia tunnetiloja, ei unelmien puoliso eikä edes raha. Ne löytyvät itsestämme, meiltä kaikilta.

Hieman aikaisemmin olin keskustellut mahtavan energiahoitajani Katin kanssa nimittäin juurikin rahasta. Katin kysyessä mitä tunteita raha minussa herättää, huomasin vastaavani hänelle, että noooo iloa, turvaa ja vapautta ja silviisii. Tadaa, tässä taas nähtiin, että myös nuo kolme asiaa ovat sellaisia, jotka ihminen voi löytää itsestään. Kati kehottikin rahan sijaan miettimään asioita, joita haluan tehdä. Asioita, jotka tuovat minulle hyvää mieltä ja myös iloa, turvaa ja vapauden tunnetta. Ja onhan niitä, vaikka kuinka paljon. Toki raha helpottaa arkea ja mahdollistaa asioita, mutta se on ainoastaan hyvä renki ja vain niin kauan, kun sille ei anna valtaa arjessa ja ajatuksissa. Olen ennenkin kirjoittanut tästä teemasta kuinka kaikki on jo meissä ja meillä on kaikki, mutta näköjään itsekin erkaannun siitä aina vain ja joudun hukkaan, ainakin hetkellisesti. Menkää muuten ihmiset energiahoitoon! Nuo energiahoidot ovat olleet yksiä elämäni käännekohtia viime syksystä alkaen.

Joka tapauksessa kun yhtäkkiä tai ehkä taas jälleen lakkasin odottamasta saavuttamattomia asioita muilta ihmisiltä ja asioilta, heittäydyin zeniksi asenteella Nyt on näin ja antamaan elämän tietyiltä osin elämän vain tapahtua vailla pakkomiellettä tietää miksi, on kaikki jotenkin vain vaivattomampaa. Olen saanut kaikista lukuisista esteistä huolimatta hoidettua asioita paljon näpäkämmin ja olen ollut jotenkin vain… no todella iloinen ja aktiivinen. On ollut sellainen fiilis, että mitä seuraavaksi, jos jotain huonoa, niin tänne vain, voitan sinut kuus-nolla! Ja kun pysyy positiivisella mielellä, on paljon helpompi ottaa vastaan niin teinien kuin uhmaikäisenkin joskus niin ärsyttäväkin itseilmaiseminen, vaikka tosin lauantaiaamuna tuli tilanne eteen, että teki mieli hankkia menolippu Berliiniin, yksi kappale. Nämä ristiriitatilanteet ovat nekin kuitenkin normaalia arkea ja minun on aina vain helpompi päästä ylitse tunteista, joita en halua pitkittää tai en ainakaan padota sisälleni. On todella palkitsevaa huomata, miten ärsyyntymisestä palaaminen myönteiseen tunnetilaan on aina vain helpompaa. Aina ei tarvitse olla hyvällä tuulella, mutta kyllä se hyväntuulisuus vain toimii, det funkar! Kun pääasiassa päivän aikana koetut tunteet ovat plussan puolella, ihania asioita todella tapahtuu ja elämä on vain jotenkin niin paljon helpompaa kuin mitä se negistelemällä, toisiin takertumalla tai murehtimalla ikinä olisi. Elämä voi olla todella hyvää, iloista ja tyydyttävää, vaikka huonojakin päiviä on. Niihin ei tarvitse kietoutua vellomaan. Ah. Kyllä se siitä!

Älä ikinä unohda, että tarvitsemasi innostus on sielussasi. Anna sen tulla ulos, anna sen elää, anna sen motivoida sinut.
Sanoo Norman Vincent Peale.

Lähetän ruudun toiselle puolelle paljon energiaa ja iloa. Upeaa viikkoa sinulle! Minun tekisi mieli hankkia ikkunalaudalle punaisia pelargooneja.

Näinikkäästi! (Kuva: Pinterest)
Näinikkäästi! (Kuva: Pinterest)

 

 

 

Kävin lenkillä

Kävin lenkillä

Kyllä, pitkästä aikaa, hehee. Ja hyvä niin, sillä Berliinin maraton lähestyy huikaisevaa vauhtia! Aikaa koetukseen on enää 20 viikkoa ja risat ja koska välillä tuntuu, että viikossani on vain maanantai, perjantai ja sunnuntai, tuokin tovi hurahtaa hetkessä. Minulla ei muuten ole vielä(kään) lentolippuja eikä majoitusta, mutta luotan