Kuukausi: maaliskuu 2015

Lähes keski-ikäinen jojolaihduttaja tässä hei..

Lähes keski-ikäinen jojolaihduttaja tässä hei..

..tällä kertaa tämä onnistuu, sanoo hän pontevasti. Joitain viikkoja sitten sain lahjaksi Polar Loop -aktiivisuusmittarin, ja olen nyt reilun kolmen viikon käytön jälkeen täysin koukussa siihen. Mittari ja luuriini ladattava appsi kertovat päivän aikana ottamani askeleet, yön aikana nukkumani levollisen ja levottoman unen määrän, kuluttamani kalorit, istumani ja 

Entinen jännittäjä..

Entinen jännittäjä..

..täällä hei. Miten hienoa on huomata päässeensä irti ikivanhoista uskomuksista, joita itse on ruokkinut ajattelemalla olevansa jonkinlainen. Viikko on taas hurahtanut! Homma on muuten hallussa ihan ookoosti, paitsi että olen kärsinyt jäätävästä flunssasta, minä, joka en käytännössä ole ikinä kipeänä. Huomasin tässä myös sen, miten 

Ei hätää..

Ei hätää..

..ei sitten ollenkaan.

Onni on huomata kasvaneensa jälleen pykälän, siis henkisesti! Fyysistä kasvua yritän ehkäistä joka viikkoisella joogalla ja juoksuharkoilla, jotka tosin kummatkin ovat nyt pienen flunssanpoikasen takia jäähyllä siihen asti, että tunnen olevani teräkunnossa.

Onnea on kauniit kukat!
Onnea on kauniit kukat!

Ai miten niin siis kasvanut? No ennen minua olisi ehkä nimittäin harmittanut se, että en ole päässyt pariin päivään juoksemaan, kun olo ei ole tuntunut ihan kympiltä. Tänään sitten aamusella huomasin, että vaikka tunsin oloni hieman kipeäksi, samalla tunsin vahvaa onnellisuutta. Osasin laittaa asian mittakaavansa mukaiseen järjestykseen, ymmärsin, että tämä on vain pieni ohimenevä asia. Se olisi ollut vielä joitain vuosia sitten ehkä mahdottomuus, olisin luultavasti ollut perhanan huonolla tuulella huonon oloni vuoksi. Ja ehkä purkanut ärsytystäni ihan väärään kohteeseen, huh huh. Se on todellista onnea, kun huomaa, että oikeasti onnellisuuteen, tasapainoon, iloon, hyvään tuuleen eivät vaikuta olosuhteet tai ulkopuoliset asiat, joissa nyt olen tai joihin törmään, vaan nämä tunteet todella nousevat jostain itseni sisältä. Ja nyt joku ehkä ihmettelee, että miten se tapahtuu, niin se on vain ollut osa tätä pitkää, pitkää matkaa, joka ei ole lopussa vieläkään, tuskin ikinä. Uskon, että kaikella on aikansa ja tämä kypsyminen ja kasvaminen kulkevat juuri sitä tahtia, kun niiden kuuluu kulkea.

Onnea on merenranta.
Onnea on merenranta.

Mietin tässä sitä, miten suuri osa myös kokopäivätyölläni on ollut tässä viime aikoina näihin lähes pelkästään positiivisiin fiiliksiini. Tykkäsin olla freelancer ja tehdä yhtä aikaa 20 asiaa, mutta huomaan, että kerran kuussa tulevalla palkalla, pysyvällä työympäristöllä ja työkavereilla on minuun valtavan onnellistuttava vaikutus. Toki teen nytkin vähintäänkin yhtä lailla 20 asiaa, mutta on paljon helpompaa keskittää energiaansa, kun se suuntautuu vain yhteen paikkaan. En muista, milloin olisin viimeksi ollut stressaantunut, en ainakaan tämän vuoden puolella. Määräaikaista sopimustani ei ole enää montaa kuukautta jäljellä, mutta minä vain tiedän sen, ettei entiseen ole paluuta. Se oli se ihanat, opettavaiset, paikoin haastavatkin 4,5 vuotta, ja nyt on tämän elämäntilanteen aika. Tunnen sen vahvasti, mutta silti en ole huolissani, en tippaakaan. Sydämessäni tiedän, että kaikki järjestyy jollain tapaa. En myöskään huolehdi siitä, että tarkalleen ottaen 42 päivän päästä olemme muuttohommissa – tosin tällä hetkellä en tiedä vielä osoitetta, kaupunginosan kyllä. Joskus ennen olisin varmasti elänyt jo siellä 42 päivän päässä tai työsopimukseni päätepisteessä ja pilannut tämän hetken murehtimalla, olemalla huolissani ja jossittelemalla, mutta nyt istun viilipyttynä hymy huulillani ja annan elämän tulla eteen sellaisena kuin se tulee. Teen parhaani ja se riittäköön, jokaisella elämäni saralla.

Onnea on lisää kauniita kukkia!
Onnea on lisää kauniita kukkia!

Ja kun fiilikset pysyvät plussan puolella, sitä vain tuntee suurta kiitollisuutta ja rakkauttakin, ja on helppo olla tässä, ei menneessä, ei tulevassa. En oikein osaa selittää tämän hetkisiä tunnetilojani, mutta sen haluan sanoa, että mitään hätää ei ole. Ei sinullakaan.

Sisäinen voima – 365 ajatusta parempaan arkeen -kirjassani kirjoitan näin:

Ei ole aina helppoa uskoa siihen, että moni asia arjessa tapahtuu, kuten tarkoitus on. Kun kuitenkin uskallat alkaa uskoa siihen, on se valtava askel. Elämäsi muuttuu. Arki alkaa olla kepeämpää, iloisempaa, aistillisempaa, rennompaa ja paikoin kuin suoranainen ihme.

Kun lakkaat elämästä, ainakin useimmiten, pelon kautta ja elät sydämestäsi, rakkaudesta, se vaikuttaa ihan kaikkeen. Se vaikuttaa ihmissuhteisiisi, työhösi, kokonaisvaltaiseen jaksamiseesi, innostumiseesi, omiin mielialoihisi. Kokeile!

Kun lakkaan toimimasta vain ulkoisten tekijöiden kannustamana ja käännyn itseeni sisäänpäin, aukeaa eteeni mieletön aarreaitta täynnä mahdollisuuksia. Löydän elämäni merkityksen. 

Iloista torstaita!

Joskus rumakin on kaunista.
Joskus rumakin on kaunista.
Sinä valitset

Sinä valitset

Menetkö illalla lenkille vai jäätkö sohvalle. Käveletkö portaat vai otatko hissin. Annatko anteeksi vai oletko katkera. Menetkö kävellen vai sittenkin pyörällä. Oletko koko päivän pahalla tuulella vai annatko tunteen tulla, mennä ja hiipua. Yritätkö saada asiasi selväksi huutamalla vai selitätkö vielä kerran. Elätkö rakkauden vai 

Pikaratkaisuja ei…

Pikaratkaisuja ei…

..ole. Muutos vie aikaa. Sisäinen voima -kirjani Facebook-sivuilla aika ajoin käydään keskustelua siitä, miten vaikeaa tai helppoa joku asia on.  Esimerkiksi asioiden, tapahtumien ja muiden ihmisten kontrolloimatta jättäminen on asia tai tapa, joka monesta tuntuu vaikealta. On totta kai helppoa kirjoittaa ja lukea aiheesta, mutta 

Rohkeutta on..

Rohkeutta on..

..tehdä pelosta huolimatta.

Näin se taas yksi projekti on päätetty muiden joukossa. Eilinen oli siitä erityinen päivä, että Naisen iholla -dokumentti sai ensi-iltansa. Dokumentti sai alkunsa Naisen iholla -kirjastani. Oma roolini dokkarin tekemisessä oli se, että haastattelin dokumentissa esiintyvät naiset ja Tommi Viitala ansiokkaan porukkansa kanssa hoiti kaiken muun. Jos asia yhtään kiinnostaa, niin dokumentin nettisivuilla se on mahdollista ostaa omaksi tai vuokrata. Toivomme, että pätkä nähdään tulevaisuudessa myös telkkarissa ja leffafestareilla.

Naisen iholla -dokumentti on valmis.
Naisen iholla -dokumentti on valmis.

Itsehän en ollut nähnyt dokumenttia ennen eilistä, vaikka tilaisuus olisi ollut. Halusin säästää hetken ensi-iltaan. Kun Tommi ennen pätkän pyörimään pistämistä pyysi minut lavalle, oli tunne aika sanoinkuvaamaton. Että siinä sitä oltiin ja tämäkin projekti on valmis. Ja mistä kaikki ikinä lähtikään, siitä, että 10 vuotta sitten törmäsin Kauppatorilla tatuoituun iäkkääseen daamiin! Ensin tuli kirja, sitten dokumentti.

Kerroin myös muutamalla sanalla uudesta kirjastani, ja vahingossa sanoin ensin, että Sisäinen voima – 32 ajatusta eikun siis 365 ajatusta ja sitten tulikin blackout. Noin sekunnin sadasosan ajan en muistanut ”kakkoslapseni” nimeä, lienee taas jännityksellä osansa. Mutta hyvin meni.

Esiintyminen yleisön edessä alkaa olla tosi luontevaa, ei uskoisi, kun miettii sitä, minkälainen jännittäjä esimerkiksi yläkouluikäisenä ja vielä parikymppisenäkin olin. Olin sellaista kädet tärisevät kuin haavanlehti -tyyppiä, erityisesti jos jouduin pitämään esitelmää opiskelukavereilleni. Jossain vaiheessa sisuunnuin ja lopulta hankkiuduin kahteen ammattiin, jossa kummassakin joudun olemaan esillä, toimittajaksi ja liikunnanohjaajaksi, myöhemmin myös valmentajaksi ja luennoitsijaksi. Omalla kohdallani siedätyshoito on toiminut. Enää jännitän vain harvoin. Itseni altistaminen omille peloilleni ja sen huomaaminen, että asioista selviää sittenkin, on tuonut elämääni valtavasti onnellisuutta. Muistan kuitenkin yhä sen tunteen, kun ohjasin ensimmäisiä ryhmäliikuntatuntejani. Tuntui siltä kuin vatsani olisi yrittänyt kääntyä ympäri. Mainitsemisen arvoinen on myös se tuskanhiki, joka valui pitkin ohimojani haastatellessani ensimmäisen kerran merkittävää julkisuuden ihmistä, italialaista elokuvaohjaaja Roberto Benigniä Berliinin filmifestareilla ainakin kymmenen vuotta sitten.

Jo kauan olen nauttinut esiintymisestä, vaikka kevyet perhoset kuuluvat asiaan. Useimmiten hyvä vaihtoehto on kuitenkin sen tekeminen, mikä pelottaa. Kun itselle uutta asiaa tekee riittävästi, huomaa yhtäkkiä, että mitään hätää ei ole. Ja lavalla ihmisten edessä on hyvä muistaa se, että ihmiset odottavat, että sinä onnistut. Eivät he tule katsomaan sinua ja odottamaan mokiasi. He ovat tulleet paikan päälle sinun vuoksesi. He haluavat sinun onnistuvan. Mutta mieli se tässäkin asiassa voi tehdä tepposet!

Oli miten oli, jännitystä ei missään nimessä tarvitse yrittää tukahduttaa, eikä se onnistuisikaan, mutta toki on olemassa keinoja, joilla sitä voi tavallaan hallita. Ehkä asian hyväksyminen on jo puoli voittoa, hyväksyn itseni sellaisena kuin olen, jos jännitän, sitten jännitän. Jos se jota kuta häiritsee, niin sitten häiritsee. Yksi mielipide minusta on vain yhden ihmisen mielipide.

Eli tahdon sanoa, että mennään kaikki rohkeasti kohti niitä omia pelkoja, ja tehdään niitä asioista, joita sydämessämme haluamme tehdä. Rohkeus ei ole sitä, että ei pelkäisi tai olisi täysin peloton, vaan rohkeus on sitä, että uskaltaa tehdä siitä pelosta huolimatta.

Ja vielä dokkarista, tuon tunnin aikana koin ihan valtavia tunnemyrskyjä. Valmiin pätkän näkeminen palautti mieleeni monia asioita viimeisen kahden ja itse asiassa myös viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Myös naisten tarinat koskettivat, ilahduttivat ja naurattivat, vaikka olen ne kuullut moneen kertaan. Hatunnosto heille, että he innostuivat mukaan useimmalle uuteen kokemukseen! Rohkeita naisia, ihailen heitä. Kaiken kaikkiaan kokemus, niin dokumentin tekeminen kuin näkeminenkin, oli todella hieno.

Hyvää sunnuntaita ja naistenpäivää! Kukkia sinulle!

Kukkia sinulle!
Kukkia sinulle!

 

Usko, toivo ja luotto…

Usko, toivo ja luotto…

…eivät ole tyhjiä sanoja. Eivät siitäkään huolimatta, että välillä ne horjuvat ja pelko ottaa vallan. Kuulin eilen ihan mielettömän kivoja uutisia! Sisäinen voima – 365 ajatusta parempaan arkeen -kirjani (readme.fi) oli Suomen kirjakauppaliiton Mitä Suomi lukee -listan helmikuun 11. hankituin tietosanakirja. Ja kirjahan ehti olla 

Arki on hieno lahja

Arki on hieno lahja

Elämässä ei ole tapahtunut viime aikoina, jos nyt koskaan, hih, mitään kovin kummallista. Aamulla ylös sängystä, töihin, kiva päivä töissä, töistä kotiin, ehkä juoksemaan, kauppaan tai sitten vain vapaamuotoista kotihengailua. Perheen kanssa keskustelua, tiskaamista, imurointia, pyykinpesua. Päiväkotiin viemistä, harrastuksiin kuskaamista, ruoanlaittoa. Normeja kotihommia, joista osa 

Mihin katosi 18 vuotta..

Mihin katosi 18 vuotta..

..vai meneekö aika vain nopeasti?

Vanhin tyttäreni täyttää huomenna 18 vuotta. Nyt voisin kysyä, että mihin tämä aika on kulunut! Muistan, kun lapsen syntyessä mietin tätä hetkeä: millainen olisin sitten, miltä elämäni näyttäisi. Mitä tekisin, mistä pitäisin. Enpä olisi tuolloin osannut kuvitella sitä myllyä, jonka läpi olen kulkenut kaikkien näiden vuosien aikana. Olisin saattanut säikähtää ja toivoa iisimpää elämää, vaikka nyt tiedän sen, että elämäni epäkohdat ovat antaneet minulle loppupeleissä eniten.

18 vuotta siis meni ja hurahti! Kuitenkaan itseäni lainkaan syyllistämättä olen tyytyväinen siitä, että nykyään osaan elää hetkessä ainakin hippusen enemmän kuin tuolloin, kun tyttöni syntyi. Toki elämänkokemustakin on karttunut, oma arvomaailma ja moni muukin asia on muuttunut täysin näiden vuosien kuluessa. Vaikka sen aikaisesta minusta on varmasti jotain jäljellä, olen silti tyytyväisempi siihen, mitä olen tänä päivänä.

Elämässäni on paljon asioita, jotka olisin voinut tehdä toisin. Olen varmasti ollut myös nyt nelivuotiaani kanssa parempi vanhempi kuin silloin nuorena ja no, kuitenkin aika epäkypsänä. Alle kaksikymppisenä eri asiat olivat tärkeitä kuin nykyään. Muistan, miten pelkäsin, että jään jostain paitsi, kun istuin lapsen kanssa kotona. Tunsin itseni myös hirvittävän yksinäiseksi, olinhan ystäväpiirieni ainoa nuori äiti ja kaikilla oli menonsa. Kakkosen kanssa, joka syntyi neljä vuotta siskoaan myöhemmin, oli jo ihan eri kuviot. Olin hyvin aktiivinen erityisesti toisten äitien kanssa verkostoitumisessa.

Enpä myöskään olisi halunnut viedä vanhimmilta tyttäriltäni mahdollisuutta ydinperheeseen, mutta toisin kävi. Muistan, miten häpeälliseksi koin ensin sen, että en ollut kaikista yrityksistäni huolimatta pystynyt pitämään perhettä koossa. Silloin syytin itseäni, vaikka en varmasti olisi voinut tehdä enempää. Toista ihmistä ei voi muuttaa, itseä voi. Sen olen oppinut tässä viime vuosina. Kas näin ne ajatusmallit muuttuvat.

Nuorena äitinä myös epäilin itseäni varmasti paljon enemmän kuin nyt. Silloin toisten mielipiteet vaikuttivat enemmän. Koin melkeinpä velvollisuudekseni todistaa muille, että vaikka olen parikymppinen, osaan hoitaa lastani. Sitä ei aina tehnyt niin kuin itse olisi tahtonut, vaan teki niin, mitä luuli muiden itseltä odottavan.

Voisin varmasti syyllistää itseäni monesta asiasta ja vihoitella, että senkin hoidit niin, etkä näin. Uskon kuitenkin siihen, että olen useimmiten tehnyt parhaani. Olen näiden vuosien aikana tullut myös siihen tulokseen, että jopa ne ihmiset, jotka ovat itseäni satuttaneet eniten, ovat toimineet niiden eväiden mukaan, jotka heillä sillä hetkellä ovat olleet. On ihan turhaa syyttää muita, mutta niinpä on turhaa syyttää itseäänkin. Tärkeää on antaa anteeksi, niin itselle kuin muille.

Uskon siihen, että emme ole ikinä valmiita, vaan aina vähän matkalla. Uskon myös siihen, että kun oman epätäydellisyytensä ymmärtää ja hyväksyy, moni asia helpottuu. Aina ei tarvitse ottaa niin vakavasti kaikkea eikä myöskään niin kovin henkilökohtaisesti. Riittää, että tekee parhaansa ja tahtoo hyvää muille ja itselleen. Jos huomaa, että jonkun asian voi tehdä myös toisin, niin sitten tekee niin. Ei turhaa jossittele ja liikaa analysoi ja surkuttele, miten elämä meni. Tärkeää on myös olla rehellinen itselleen, ja muille. Ei tarvitse esittää mitään siksi, että joku pitäisi meitä siten parempana. Meidän ei tarvitse kelvata kellekään, mutta toki riittää itsellemme, ainakin useimmiten. Uskon, että kaikki nämä asiat tulevat itsetutkiskelun ja chillimmin ottamisen kautta.

Ja vielä, kuten Sisäinen voima -kirjassani lukee:

Onnellinen olet, kun hyväksyt tämän hetken keskeneräisyyden. Onnellinen olet, kun ymmärrät, että et ikinä tule valmiiksi. Onnellinen olet, kun tiedostat, että koskaan ei tule sopivaa hetkeä.
Onnellinen olet, kun hyväksyt itsesi ja oman rikkonaisuutesi. Onnellinen olet, kun hyväksyt epävarman ja vähän hajalla olevan arkesi. Onnellinen olet, kun kaikesta huolimatta uskallat luottaa.

Paljon on tullut opittua näiden vuosien aikana.
Paljon on tullut opittua näiden vuosien aikana.
Pakahduttavaa iloa..

Pakahduttavaa iloa..

..tällä kertaa toisten puolesta. Mahtava fiilis! Piipahdin eilen unelmieni kodissa! Koti oli juuri sellainen, josta olen haaveillut jo pitkän aikaa. Oli hassua astua sisään, kun olin kodin jo nähnyt lähes tarkalleen omissa mielikuvissani. Okei, kerros heitti yhdellä, mutta ylöspäin, joten sekään ei haittaa! Isot ikkunat näyttivät osittain merelle,