Kuukausi: huhtikuu 2016

Ajattele, mitä ajattelet!

Ajattele, mitä ajattelet!

Välillä kannattaa pysähtyä ja ajatella, mitä ajattelee! Viime aikoina olen miettinyt paljon ajatuksia, tunteita, niiden voimaa ja merkitystä elämääni ja erityisesti onnellisuuteen. Olen järjestellyt ajatuksia päässäni ja analysoinut niitä seuraavia tunteitani. Ja kuulkaas, voin kertoa, että se on haastavaa. Ajatuskelailua ja kyykkäystä Omien ajatusten pohtiminen 

Palaset loksahtelevat kohdilleen

Palaset loksahtelevat kohdilleen

Vaikka aika rientää niin että päätä huimaa, palaset loksahtelevat kohdilleen. Huhtikuu hurahti kuin siivillä ja tuntuu, että olen tehnyt ihan hirveästi. Ja tottahan sekin on, olen tehnyt paljon töitä, ohjannut jumppaa ja piipahdinhan New Yorkissakin ja kärsin helvetillisestä jetlagista. Mistä päästäänkin siihen, että arvostan todella lentokoneiden matkustamohenkilökuntaa, 

Lisää juoksua elämään

Lisää juoksua elämään

Juokseva freelanceri täällä hei! Keksin keinon, jolla mahdutan elämääni lisää juoksua. Pari viikkoa sitten käydessäni New Yorkissa ihailin kaikkialla ja kaikkialle juoksevia nykkiläisiä. Taisin saada jonkin sortin juoksukipinän vain heidän lennokkaiden askeliensa katselemisesta. Kun arki on ruuhkaista ja välillä itsensä saaminen urheilemaan on nihkeää niin jaksamisen kuin ajan puutteenkin (vai huonon ajanhallinnan?) vuoksi, tarvitaan uusia oivalluksia. Onneksi uudet tilanteet tuovat mukanaan vähän kuin väkisinkin uusia juttuja, ja niin kävi nytkin. Vaikka freelancerin arki ei todellakaan ollut unelmalistallani ykkösenä vielä pari kuukautta takaperin, siitä tuli arkeani. Ja itse asiassa olen keksinyt tästä asiasta jo enemmän hyviä puolia kuin huonoja puolia. Ja hyvä niin. Miksi negistellä, kun voi kiinnittää katseen ja ajatukset niihin seikkoihin, jotka ovat hyvin? 

Vaikka olen opetellut syömään aamupalaa, aamujuoksu sujuu parhaiten kahvin voimin. Ei kuulosta kovin terveelliseltä.
Vaikka olen opetellut syömään aamupalaa, aamujuoksu sujuu parhaiten kahvin voimin. Kuulostaa epäterveelliseltä.

Kallisarvoiset yhteiset illat

Yksi loistava oivallukseni liittyy liikuntaan, johon en haluaisi käyttää enempää kallisarvoista ilta-aikaa kuin on pakko. Tiedättehän, siitä hetkestä kun on saapunut päiväkodilta kotiin tuntuu, että ajan kuluminen nopeutuu. Normikotihommat, iltaruoat, leikit, pesut, iltapalat ja kirjan luku ja hups, on jo lapsen nukkumaanmenoaika ja tuntuu, että juurihan vasta kohdattiin. Kun lapsia on kolme eri-ikäistä ja täysin eri elämänvaiheissa olevaa, niin välillä tuntuu, ettei ehdi jokaiseen panostaa niin paljon kuin olisi suotavaa. Ja kun tietää, että itse on se, joka tätä pakkaa kannattelee, niin siitä omasta hyvinvoinnista huolehtimisesta ei paljon kannattaisi luistaa siitäkään.

Välillä teen ryhmäliikuntaohjauksia iltaisin, mutta sellaisena viikkona kun joudun olemaan iltaisin useasti pois kotoa, alkaa helposti ahdistaa. Vaikka päivät ovat pitkiä, vuodet ne tuntuvat superlyhyiltä! Niin se jo omakin vauvani aloittaa eskarin ensi syksynä.

Urheilun jälkeen työmaaruokalan lounas maistuu kyllä taivaalliselta.
Urheilun jälkeen työmaaruokalan lounas maistuu kyllä taivaalliselta.

Juoksemalla kotiin

Eräänä päivänä kun pähkäilin sitä, miten ehtisin juosta ja ylipäänsä liikkua enemmän, vastaus tupsahti jostain alitajunnasta ja sai minut hihkaisemaan ilosta. Vienhän lapsen päiväkotiin reilun viiden kilometrin päähän poikkeuksetta joka aamu ja liikumme julkisilla. Nyt kun en mene enää toimitukseen päiväkodilta, niin oivalsin, että kas, voinhan juosta takaisin tuon viiden kilometrin matkan 2–3 kertaa viikossa ja sitten suihkun kautta alkaa hommiin. Toki monet pyöräilevät tai juoksevat työmatkansa muuallekin kuin kotitoimistoon, mutta itse pidin aina sen tavaramäärän (pyyhkeet, vaihtovaatteet, sampoot ja saippuat) mukana raahaamista työpaikalle jotenkin rasittavana, kun kädet tuntuivat olevan jo muutenkin täynnä kassia, reppua, läppäriä ja lapsenkin kädestä haluan pitää kiinni. Sitä paitsi tuo viiden kilometrin matka on juuri näppärä juosta, se ei väsytä liikaa eikä se vie juurikaan enempää aikaa kuin että kulkisin sen julkisilla liikennevälineillä. Ja mikä parasta, aamutreenin jälkeen olen täynnä virtaa ja työt sujuvat kuin leikiten. Ja jotta pysyttelisin tuossa hienossa päätöksessäni, kerroin siitä nyt sitten kaikille, hahaa, oma lehmä on ojassa.

Mitä yksinkertaisempaa ja helpommin toteutettavaa liikkuminen on, sitä paremmin ja useimmin se sujuu, sen olen itsestäni huomannut. Senpä takia valitsin kuntosalinkin sen perusteella, että sinne kestää kävellä kuusi minuuttia kodistani. Mikä siinä onkaan, että se lähteminen on välillä niin vaikeaa? Vielä voisin opetella vaikka joogaamaan kotona ja tekemään kotijumppaa, mutta yksi tavoite toteutukseen kerrallaan! Olisin toki ennen voinut juosta työpaikalta himaan, usein kyseisen matkan kävelinkin. Kotiin voi juosta myös kahvitreffeiltä kaverin kanssa. Entä koko perhe yhdessä automarkettiin ja äiti ostosten jälkeen taittamaan saman matkan juosten?

Uusia oivalluksia ei saa, jos aina toistaa samaa vanhaa. Niin se menee.

Iloista keskiviikkoa, kohtahan se on wappu!

Kukkuu! Sateisen ja tuulisen lenkin jälkeen ei voi olla kuin onnellinen.
Kukkuu! Sateisen ja tuulisen lenkin jälkeen ei voi olla kuin onnellinen.

 

 

 

 

Onnellinen tässä ja nyt

Onnellinen tässä ja nyt

  Onnellisuus on jotain, joka vain on, tässä ja nyt. Kuka tahansa voi oivaltaa sen tässä hetkessä. Perjantai-illan ja lauantaipäivän vietin jälleen Haminassa Jamilahden historiallisessa kartanomiljöössä vetämässä viidettä Jamilahden hyvinvointikurssiani. Nauratti kovin, kun paikalla oli muutama ihana tyyppi jo kolmatta kertaa, jotka kutsuivat itseään toki huumorimielellä 

Bikinikunnossa kesät talvet

Bikinikunnossa kesät talvet

Olin eilen kuvauksissa, jonne minut stailattiin. Olisin ehkä halunnut sanoa stailaajalle, että vaatekokoni on M, mutta sanoin, että se on M-L, ja vieläpä kerroin rehellisesti, että itse asiassa enemmän L kuin M. Tästä päästäänkin sujuvasti aiheeseen bikinikunto. Bikinikunto ja raskauskilot ovat herättäneet jälleen keskustelua. Selvähän 

Ensi kertaa New Yorkissa

Ensi kertaa New Yorkissa

Tulipa tehtyä yhdestä unelmastani totta ja piipahdettua ensi kertaa elämässäni New Yorkissa. Moneen vuoteen matkustaminen ei ollut oikein mahdollista kireiden kukkaronnyörien takia, mutta pikku hiljaa tässä pääsee taas näkemään maailmaa jos töitä vain on jatkossakin sopivasti.

xx
Autot tööttäsivät yhtä soittoa myös pitkin yötä, mutta siihen tottui kumman nopeasti. Helsinki kuulostaa kyllä nyt hiljaiselta paikalta!

Kotimatkalla jäi ikään kuin yksi yö välistä ja eilen väsymys olikin hirvittävä. Tänäänkin veto on ollut vielä poissa, mutta selkeästi parempaan suuntaan mennään jo, vaikken energiatasoiltani täysin oma itseni olekaan. Matkakuumetta Nyc ei hillinnyt, vaan oikeasti vain pahensi sitä! Samoin se kasvatti kesän kaipuuta, sillä kaksi viimeistä päivää kaupungissa tarjosi t-paitakelejä ja naamakin sai päivetystä. Itse en ollut ehtinyt tutustua kaupunkiin juurikaan ennen lähtöämme, joten puolisoni toimi matkanjohtajana ja hyvänä sellaisena toimikin.

Muutama huomio kaupungista ja lopuksi itsestäni:

Turisti New Yorkissa tarvitsee kunnon kengät. Itse taivalsin Adidaksen Rocket Boost -juoksulenkkareillani, jotka osoittautuivat suorastaan siunaukseksi, sillä kolmen kokonaisen kaupungissa vietetyn päivän aikana tuli käveltyä 83 kilometriä! Flipflopit, korkokengät tai ohutpohjaiset ballerinat eivät siis tule kuuloonkaan noilla kilometrimäärillä. Selvisin reissusta ilman ruhjeita, kiitos lenkkareideni, mutta pakko sanoa, että tuollaiseen kävelymäärään tottumattoman jalkapohjat olivat aamuisin hieman arat ja vieläkin kolottaa sieltä täältä. Jotenkin ymmärrän nyt paremmin heitä, jotka osallistuvat Santiago de Compostelalle ja kävelevät tuon määrän jopa kymmenkertaisesti!

Central Park.
Central Park.

Vaikka joidenkin mielestä turisteilu ei ole coolia, niin itse en kyllä häpeile ollenkaan sitä, jos haluan uudessa kaupungissa nähdä niitä samoja paikkoja kuin muutkin. Kolmessa päivässä tulikin tehtyä aikamoinen turnee, tässä ensimmäisen päivän antia: Empire State Buildingin otimme haltuun perjantaiaamulla kello 9, jolloin ruuhkaa ei vielä ollut. Olin hankkinut netistä aiemmin vip-liput, joilla pääsi jonojen ohi ja saimmekin varsin hyvää henkilökohtaista kuljetusta sokkeloisessa rakennuksessa. Vaikka lippujen hinta (60 dollaria kipale) huimasi päätä, niin niin tekivät maisematkin. Suosittelen tuota monista elokuvistakin tuttua romanttista näköalapaikkaa, vaikka toista kertaa tuskin koskaan sinne menen. Tavallisella lipulla (30 dollaria/kpl) olisi varmasti päässyt katselemaan maisemia kohtuullisessa ajassa noin aikaisin aamulla, mutta ruuhka-aikaan hisseille voi joutua kuulema jonottamaan jopa tunteja. Empire State Buildingista lähdimme kävelemään eteenpäin kohti Flatiron Buildingia, joka aikanaan oli yksi kaupungin korkeimmista rakennuksista ja erään bloggaajakollegani kuin myös minun mielestäni yksi kauneimpia rakennuksia New Yorkissa. Sieltä suuntasimme eteenpäin Brooklyn Bridgelle, joka tuli käveltyä pariin otteeseen puolin ja toisin.

Yksi maisema Empire State Buildingista.
Yksi maisema Empire State Buildingista.
Brooklyn Bridge.
Brooklyn Bridge.
Central Park.
Vaikka juokseminen jäi runsaan kävelyn takia haaveeksi, Central Parkissa oli ihana fiilistellä.

central park

Trikkikuva?
Flatiron Building

Central Park oli heräilemässä kevääseen ja kesään.  Suuri haaveeni oli hölkätä siellä, mutta yksinkertaisesti koipeni eivät vain jaksaneet juoksulenkkiä tuon kaiken kävelyn päälle. Kävimme myös Brooklynin puolella Williamsburgissa, jossa oli letkeä tunnelma ja paljon pieniä baareja ja kahviloita. Sohossa sijaitsivat monet pikku putiikit.

Vaikka ei lähtisi shoppailulomalle, rahaa kuluu hyvä kuin itse perässä pysyy, sillä New York ei ole todellakaan mikään halpa kaupunki. On ihan sama, oliko kyseessä aamiainen mehuineen, pitsa punaviinilasin kera tai hampurilainen oluttuopposella, kahdelta ihmiseltä kului helposti syömisiin 40–60 dollaria (euroissa sama) ja tipit oli vielä laskettava päälle. Itselleni ja matkaseuralaiselleni shoppailua tärkeämpää oli fiilistellä kaupungin tunnelmaa ja totta kai kiertää ne pakolliset nähtävyydet, mutta jotain pientä tarttui matkaan, kuten Adidaksen Superstarit, jotka maksoivat 70 euroa ja olivat kotimaan hintoja halvemmat. Suurin osa vaatteista ja kengistä näkyi kuitenkin olevan Suomen hinnoissa, mutta esimerkiksi & Other storiesin, Gapin ja Tommy Hilfigerin poistorekeiltä tein muutamia hyviä ostoksia –70 ja –80 prosentin alella. Mihinkäs sitä tarjoushaukka raidoistaan pääsisi!

baari brooklynissa

High Linea oli kiva kävellä.
High Linea oli kiva kävellä.

meatpacking district (1)

Metrolla kaupungissa on tosi kätevä liikkua ja vaikka olimme mestoilla vain 4 päivää, ostimme viikon voimassaolevan lipun, joka osoittautui hintansa eli 30 dollarin väärtiksi. Jo muutamassa päivässä metroverkoston otti hyvin haltuun ja vähänkin jos joku näki meidät arpomassa kartan kanssa, apua tarjottiin pikaisesti. Itselleni jäikin fiilis, että newyorkilaiset ovat erittäin ystävällisiä, kohteliaita ja tarjoavat reippaasti apuaan pyytämättäkin. Vaikka kävelimmekin paljon, niin osa pätkistä oli mukava kiitää metrolla. Suuri osa metroasemista oli melko rähjäisiä ja kapeita ja haastavia liikkua eikä hissejä juuri näkynyt. Voisi kuvitella, että lastenvaunuilla tai pyörätuolilla olisi ollut vielä vaikeampaa eikä niitä juuri näkynytkään metroissa.

Välillä kahviloita ja baareja sai etsiä, välillä niitä oli joka kulmalla. New York on vähän kuin Berliini, romanttisen rähjäinen ja monessa paikassa mestat repsottivat sieltä täältä. Välillä ravintoloiden vessat näyttivät siltä, että ne pitäisi puhdistaa lattiasta kattoon painepesurilla ja sen jälkeen desinfioida eikä toiletin ovia aina saanut lukkoon, mikä kyllä nopeutti toimintaa ja nostatti ylimääräisen jännityshien pintaan. Asiakaspalvelu oli todella ystävällistä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ja joka paikassa oli porukkaa töissä kuin pipoa. Suomessa kun on tottunut siihen, että työntekijöitä on niukanlaisesti, niin Nycissä oli päinvastoin.

Kesä oli tuloillaan.
Kesä oli tuloillaan.

Ja paitsi että newyorkilaiset ovat ystävällisiä, he ovat myös urheilullisia. He juoksevat, milloin tahansa ja missä tahansa: pitkin 5th Avenueta, Hudson Riverin vartta Central Parkista puhumattakaan. Lisäksi vuoden 2016 trendilajina yhä pysyttelevä kehonpainotreeni oli suosittua. Juoksun ohessa he vetävät leukoja, kyykkäävät, punnertavat ja hyppivät.

Ja mitä sitten opinkaan itsestäni: sitä, että unelmia ja tavoitteita pitää olla ja on velvollisuus toteuttaa niitä. Miten hyvää tekeekään nähdä ihmisten elämää omien kulmien ulkopuolella. Oppii näkemään ne asiat, joihin on tottunut, taas ihan uudessa valossa. Ja jos matkan jälkeisinä päivinä ärsyttää siis niin kuin ihan kaikki ja kaikista eniten kameran muistikortti, joka ei suostu toimimaan, se johtuu vain jetlagin aiheuttamasta väsymyksestä eikä ole kenenkään syytä. Silloin kannattaa muistaa kaikki se, mikä on hyvin ja mistä voi olla kiitollinen, hyppiä pari kertaa tasajalkaa, henkäistä syvään ja vaihtaa taas ilon kanavalle.

Palaan New Yorkiin myöhemmin vielä toisen postauksen verran, sillä muistin juuri, että kävimmehän myös High Linella, 9/11-muistomonumentilla, Meatpacking Districtissä, Little Italyssa, China Townissa, Grand Central Stationilla ja ties missä!

Mukavaa keskiviikon jatkoa sinulle. P.s. Mielellään saa jakaa parhaat New York -vinkit ja kokemukset, vaikka seuraavaksi suuntaan jonnekin lähemmäksi.

Rautatieasema.
Rautatieasema.
Ajauduimme myös keskelle mielenosoitusta.
Ajauduimme keskelle mielenosoitusta.
9/11-monumentti.
9/11-monumentin kupeessa.
9/11-monumentti.
9/11-monumentti.

sillat new yorkissa

soho

 

 

Uuden arjen kuherruskuukausi

Uuden arjen kuherruskuukausi

Lieneekö meneillään uuden arjen kuherruskuukausi, mutta kaikki on sujunut helposti ja vaivattomasti, myös tämä hektinen alkurykäisy. Huomenna lähden pikku lomalle, ja sen vuoksi olin tunkenut kolme ensimmäistä freelancer-päivää tupaten täyteen. Silti en ole kokenut paikasta toiseen ramppaamista ja läppärin naputtamista iltamyöhään lainkaan ahdistavaksi. Mikäs tuolla kuljeskellessa! Tapaa 

Pienet asiat tekevät onnelliseksi

Pienet asiat tekevät onnelliseksi

Minulta aina välillä kysytään, mikä minut tekee onnelliseksi. No ne pienet suuret asiat, jotka ovat arjen suola ja sokeri. Toki tärkeää on löytää onni ja rauha syvältä itsestä, mutta kuka estää iloitsemasta arkisista jutuista. Erityisesti jos epävarmuus iskee ja mieli yrittää kaakattaa valheitaan, kannattaa keskittyä 

Ekat terveiset kotitoimistolta

Ekat terveiset kotitoimistolta

Ensimmäiset terveiset toimistolta! Työpiste on pystytetty kotiin, freelancer tässä hei!

Uusi alku alkoi kolmella haastattelulla, joista yhden tein onneksi ihan kasvotusten. Sain matkustaa raitiovaunulla kaupungille ja nähdä ihmisiä. Iltapäivällä kotona mieleni teki tosin laulaa lurauttaa, koska officellani oli niin kovin hiljaista. Kun posti kolahti luukusta säikähdin kuollakseni, niin olin uppoutunut omaan rauhaani. Saa nähdä, alkaako hiljaisuus pidemmän päälle rasittaa. Jos, niin onneksi aina on Helsingin ihanat lukuisat kahvilat, joissa voin työskennellä.

Seisomapöytää saattaa tulla ikävä!
Seisomapöytää saattaa tulla ikävä!

Ihme juttu muuten, mutta työmaaruokalaa ei tässä uudessa toimipisteessäni ole! Ihan itse piti valmistaa munakas ja keittää parsakaaleja. Odotan jo innolla, että tulee lämmin ja pääsen siirtymään parvekkeelle kirjoittamaan. Aion luoda sinne vehreän ja viihtyisän kaupunkikeitaan, jossa naputtelen läppäriäni yrttien tuoksussa ja kukkaloisteessa. Mutta ihan ensin on kyllä pestävä ikkunat, niin järkyttävän likaiset ne ovat talven jäljiltä. Tässäkin taas yksi bonari, voin tauottaa työntekoa ja kirjoittamista kotihommilla. Kun ajatus pätkii ja kirjoittaminen tökkii, voin mennä vaikka järjestämään sukkalaatikon tai sulattaa pakastimen!

Toivottavasti kokki ei valmista joka päivä samaa ruokaa.
Toivottavasti kokki ei valmista joka päivä samaa ruokaa.

Mutta pakko kyllä rehellisesti myöntää, että olo tuntuu yhä kovin kummalliselta. Olo tuntuu hieman tyhjältä ja haikealta, mutta toisaalta taas innokkaalta ja riehakkaalta. Samalla tuntuu kuitenkin siltä, että perjantaista, vikasta duunipäivästäni toimituksessa, on ikuisuus. Silti mieli ei tunnu heti sisäistävän, että täällä sitä nyt ollaan ja kirjoitetaan. Mutta aion pitää tiukasti kiinni siitä ajatuksesta, että muutos on hyvästä. Onhan niin helppoa jämähtää samaan ja toistaa itseä päivästä toiseen, ilman että edes itse huomaa kangistuvansa vanhoihin kaavoihin. Nyt minulla on kaikki mahdollisuudet uudistua ja tehdä uusia juttuja, joten noin mahtavaan tilaisuuteen ei voi muuta kuin tarttua!

Saattaa olla, että työpisteeni siirtyykin ruokapöydän ääreen.
Saattaa olla, että työpisteeni siirtyykin ruokapöydän ääreen.

Päätin myös, että nyt uskon kovasti itseeni ja kykyihini. Pidän mielessäni mieluummin sen ajatuksen, että töitä on riittävästi kuin että niistä olisi pulaa. Keskityn kaikkeen hyvään epäkohtien sijaan. Olen kiitollinen jokaisesta toimeksiannosta. Teen asioita, joista nautin ja jotka saavat minut innostumaan. En tee asioita pakolla tai huonolla fiiliksellä. Teen hommia, jotka saavat sydämeni laulamaan. Nyt minulla on aikaa ideoida uusia juttuja ja kehittää itseäni. Ja voinhan käydä lähisalilla tai kiertämässä korttelin ja saamassa happea milloin tahansa työpäivän aikana, jos siltä tuntuu.

Kun aamupäivän haastattelu oli ohi, kävin ostamassa pari kukkaruukkua. Minun ei tarvinnut kiirehtiä takaisin hommiin saati potea huonoa omaatuntoa hidastelusta, sillä määräänhän nyt itse työtahtini ja työaikani. Toki tässä ei ole varaa alkaa löysäillä, mutta hyvä tästä tulee, olen varma. Uskon, että muutaman viikon sisään olen hyvinkin tottunut ja tyytyväinen.

kevät

Selailin muuten eilen illalla Chriss Prentissin kirjan Zen ja onnellisuuden taito (Basam Books 2011). Nopeasti luettava, kiinnostava opus, joka käsittelee onnellisuuden taitoa ja vastoinkäymisten hyväksymisen opettelua. Monessa liemessä keitetty kirjan kirjoittaja kehottaa meitä reagoimaan asioihin niin, että miettisimme niiden olevan parasta, mitä meille voi tapahtua. Kirjoittaja myös uskoo, että suuri osa ihmisistä ei kykene moiseen ajatusmalliin ja jatkaa, että jos uskot, että jokin sinulle tapahtuva asia on paha, reagoit tapahtumaan tavalla, joka aiheuttaa sinulle lisää epämukavuutta ja kokemasi epämukavuus näyttää vahvistavan sitä, että tapahtuma todellakin oli ikävä. Ainoastaan näkemyksemme vaikeuksien olemassaolosta aiheuttaa meille ahdistusta ja hankaluuksia. Prentissin mukaan myös henkilökohtainen filosofiamme määrää, mitä meille tapahtuu. Hän kehoittaa meitä näkemään täydellisen totuuden siinä, mitä tapahtuu, kaikissa tilanteissa. Totuttaudu näkemään se jokaisessa tapahtumassa. Säästät lukemattomia tunteja, päiviä ja viikkoja, kun et turhaan valita tilanteista, jotka kääntyvät aina omaksi parhaaksesi, hän kirjoittaa. Jokainen elämän tapahtuma, jokainen tuskallinenkin kokemus, tarjoaa vain kaksi vaihtoehtoa: voit joko kirota sen ja sanoa sitä onnettomuudeksi, tai voit sanoa sitä onnenpotkuksi. Olen oppinut, että vain toinen noista vaihtoehdoista tuo meille onnellisuutta, ja se auttaa meitä levittämään onnellisuutta myös muille. 

Niin tarvitsin tuota kirjaa taas, hyvä, että se sattui tarttumaan käteeni. Kiitos maailmankaikkeus!

Työ freelancerina on nyt parasta, mitä minulle voi tapahtua.

Mahtavaa viikkoa sinulle!

Elämä muuttui taas!

Elämä muuttui taas!

Täällä sitä ollaan ja ihmetellään, jälleen kerran uuden edessä. Vuosi ja kolme kuukautta tuli istuttua samalla pallilla. Mutta niin se elämä muuttui taas. Uusi alku on täällä. Eilen pakkasin viimeisetkin tavarani, tyhjensin ja luovutin pois duunikännykän, siivosin tietokoneen työpöydän, irrotin lasten kuvat ilmoitustaululta. Heitin turhat