Palaset loksahtelevat kohdilleen

Vaikka aika rientää niin että päätä huimaa, palaset loksahtelevat kohdilleen. Huhtikuu hurahti kuin siivillä ja tuntuu, että olen tehnyt ihan hirveästi. Ja tottahan sekin on, olen tehnyt paljon töitä, ohjannut jumppaa ja piipahdinhan New Yorkissakin ja kärsin helvetillisestä jetlagista. Mistä päästäänkin siihen, että arvostan todella lentokoneiden matkustamohenkilökuntaa, en käsitä, miten tyypit jaksavat asiakaspalvella ystävällisesti, vaikka työpäivät ovat varmasti pitkiä ja rytmit rempallaan vähän väliä.

Omat vappukukat on vielä hankkimatta!

Tänään on tasan kolme viikkoa siitä, kun pakkasin tavarani ja pyyhin 1 vuosi ja 3 kuukautta käyttämäni työpöydän kostealla vessapaperilla puhtaaksi seuraavaa tulijaa varten (toimi, vaikka rätti, jollaista ei ollut saatavilla, olisi toki ollut parempi). Kauneus ja Terveyden sekä Voi Hyvinin kollegoita ikävöin, mutta useimpiin heistä olen ollut yhteydessä somessa ja toisiin kasvotustenkin. Suurin totuttelu on ollut siinä, että kotitoimistolla on niin kovin hiljaista. Olen korjannut asiaa kirjoittamalla kahviloissa. Puheripuliani kävin hoitamassa juuri kausittaisilla pr-toimistojen pressipäivillä, joissa tuli nähtyä tuttuja toimittajia, bloggareita kuin viestintäihmisiäkin. Ennen puhelinhaastattelun tekemistä olen saattanut olla hiljaa tuntikausia, joten ennen soittamista joudun avaamaan ääntäni, mutta onneksi olen tehnyt keikkaa ihan kasvotustenkin. Ja olenhan vanha SYK:in lapsikuorolainen, joten pienet lilelaloluut hoituvat tuosta vain!

Freelancerin keittiössä Marimekon kassin (saatu) lisäksi kovin usein munakasta!

Mutta niin ne vain palaset loksahtelevat kohdilleen. Vaikka tiedän suurimman osan duuneistani suurin piirtein vain seuraavan parin viikon päähän, en ole ollut ollenkaan stressaantunut huonolla tavalla. Vain vahvasti tunnen sen, että mitään hätää ei ole. Minua on myös suuresti auttanut hetkessä pysytteleminen. Toki tiedän, ettei tämä elämänvaihe tule tällaisena jatkumaan ikuisesti, mutta pystyn juuri nyt elämään hyvinkin päivä kerrallaan. Kaiken sen talvisen stressaamisen jälkeen kallistun enemmän siihen, että näin on nyt ja näin on hyvä kuin että jatkuvasti miettisin mitä siirtoja teen vaikka puolen vuoden päästä.

Cargon vegeaamupala (15 e) on nappivalinta.

Uskon siihen, ettei asioita voi pakottaa. Toisaalta tunnistan itsessäni sen, että välillä minun täytyy saada stressata jonkin aikaa, kunnes itse kyllästyn siihen ja haluan toimia toisin. Tiedostan itsessäni myös sen, että välillä on kiva ikään kuin mässäillä uudella tilanteella ja hakea myötätuntoa toisista silloin, kun ei itse sitä itselle osaa tarjota. Tiedän kuitenkin sen, ettei mikään tunnetila kestä ikuisesti ja kaikki muuttuu ja muuttaa muotoaan.

Itsensä vaan voi laittaa välillä aika koville uuden edessä ja sitä helposti jahkaa, soutaa ja huopaa. Ja sittenkin on epävarma siitä, onko ratkaisu oikea vai väärä. Silloin kun ei itse uskalla luottaa omaan voimaansa, sitä on ihan ookoo hakea hyväksyntää ja vahvistusta toisilta. Mutta lopulta sitä pitää vain uskoa siihen, että ratkaisut ovat oikeita ja kaikki menee, kuten pitääkin.

Ihanaa vapun aikaa! Skumppaa ja kaikkea hyvää!

Kas, pitäisi useammin lukea omia kirjoituksiani! Tämä osuva tähän hetkeen. (Sisäinen voima – 365 ajatusta parempaan arkeen (Readme.fi).