Pieniä kirahveja ja erikoisia bussikeskusteluja
Kävimme kuopukseni Piksun kanssa tänään maalta kaupungissa ja aloitimme päivän herkullisella aamiaisella designhotelli Klaus K:ssa viihdyttävässä ja kauniissa seurassa. Entisen työkaverin kanssa oli kiva höpistä niitä näitä, mutta jatkuvasti puhe tahtoi kääntyä lapsiin ja vauvoihin. Ja erityisesti vauvoille elintärkeisiin asioihin, kuten pieniin ekologisiin kirahveihin.
Kuva valmistaja
Bussimatkalla kohti kotia saimme seuraa vaunuvälikköön. Olen ottanut tavakseni kuunnella musiikkia iPodilla bussissa, mutta siitä huolimatta toinen äiti aloitti sinnikkäästi keskustelua kolmevuotias lapsi rattaissaan. Hän kysyi, minkä ikäinen vaunuissa nukkujani oli ja vastattuani, että 3,5 kuukautta hän huokasi osanottavaisena. Jatkoin taas musiikin kuuntelua, kunnes lähellä omaa pysäkkiämme kävimme vielä toisen keskustelutuokion.
”Oijoij, kyllä se vain oli sellasta aikaa noin pienen vauvan kanssa”, nainen tokaisi. Nyökyttelin ja hymyilin ystävällisesti.
”Se oli kyllä aika kauheeta”, hän jatkoi.
Ensireaktioni oli jostain syystä puolustautuminen, ja sanoin naiselle, että ”Onhan se kolmevuotiaan kanssa tietenkin erilaista kuin näin pienen vauvan kanssa, mutta kummassakin on puolensa. Minä kyllä viihdyn myös vauvan kanssa”.
Nainen jatkoi: ”Joo, no siis mä en kyllä yhtään tykännyt vauva-ajasta. Ei kyllä käy sua kateeks. Ei oo todellakaan ikävä tuota aikaa”, hän totesi ja katsahti minua säälivästi ja ilmeisen innostuneena siitä, että heidän perheessään vauva-aika oli jäänyt taakse.
Minulle tuli keskustelusta sellainen olo, että elämä pienen vauvan kanssa on maailman kamalinta ja minun näkemykseni asiasta oli täysin kummallinen. ”No, tämä on jo kolmas tyttäreni, joten tiedän kyllä, millaista isompien lasten kanssa on olla. Ja sitäpaitsi minun mielestäni vauva-aika menee liian nopeasti”.
”Aijaa.. No mitä mä tässä sua sitten opastan”, hän vastasi hämmentyneenä.
Sitten me jäimmekin Piksun kanssa bussista. Itse olin tyytyväinen vastaukseeni.
Kaikkien ei toki tarvitse pitää samoista asioista, mutta kun minä tahdon nauttia vauvastani, niin todellakin teen sen. Nyt ja vastaisuudessa.
Kirsi H.
Kun sain lapsen (tämän ainoani), yksi kaverini hämmästeli samaan tyyliin kuin bussikaverisi. ”Ei kyllä todellakaan käy sua kateeksi.” Jne. Ei kovin kannustavaa!
Raskastahan se voi olla juu. Mutta itse olen jo todennut tän 1,8-vuotiaan kanssa, että aika kuluu tosi nopeasti. Ja lapsi muuttuu kaiken aikaa, ja välillä toivoo, että se pysyisi juuri sellaisena kuin se on nyt.
jennyhe
Juurikin näin, ei kovin kannustavaa!
Tuli mieleen, että jos sitä itse menisi vaikka arvostelemaan yksin eläjiä tyyliin ”Voi voi, kun sä nyt olet sinkku, silloin kun itse olin sinkku niin oli se kyllä kamalaa. Ei käy kateeksi, voi voi voi…” tai sitten äitejä, joilla on yksi lapsi ”Voi voi voi kun sulla on nyt vain yksi lapsi, sillon kun mulla oli vain yksi niin oli se kyllä kamalaa aikaa, viihdyn niin paljon paremmin kolmen lapsen kanssa”…
Että kyllä sitä kannattaa mieluummin miettiä ensin ja puhua sitten.