Sohvaperunan kootut selitykset
Miten voi olla, että olen päästänyt itseni näin huonoon kondikseen? Häikäilemättä olen käyttänyt syynä raskautta ja kuopusta. Usein vain olen unohtanut mainita sen, että hänellä on ikää jo vuosi ja kahdeksan kuukautta. Aika härskiä käyttää tarhaikäistä lasta tekosyynä sille, ettei saa itsestään irti edes raskauskilojen pudottamista.
Tänään oikeasti meinasi iskeä epätoivo lenkkipolulla. Aamulla ohjaamani sisäpyöräilytunnin jälkeen ajattelin vielä kipaista kevyen puolen tunnin juoksulenkin. Voin kertoa, että lenkistä olivat kipaisu ja keveys kyllä kaukana. Ja muuten, puhun nyt itsestäni ja omasta tilanteestani. Toki monen korvaan saattaa 1,5 tuntia liikuntaa samana päivänä kuulostaa paljolta. Mutta ennen kuopusta liikuin vähintään 10 tuntia viikossa. Nyt olen liikkunut ehkä saman verran kuukaudessa.
No saipahan treenikaverina toiminut puoliso palautella, samalla kun itse juoksin selkeästi hengästyneenä. Okei, meillä on taas nukuttu huonosti ja olen tehnyt paljon hommia, mutta silti loppukädessä en voi syyttää ketään muuta kuin itseäni. Puolivälissä lenkkiä päässäni alkoi kaikua monotoninen I can do it, I can do it. And I did! En olisi ikinä antanut itselleni anteeksi, jos olisin alkanut kävellä. Puolisoni epäili, että en ole siksi saanut itseäni kuntoon, sillä en ole pitänyt itsestäni tarpeeksi. Jäin miettimään tätä kommenttia. Kun hassua tässä on se, että olen ollut itseeni ihan tyytyväinen.
Mutta, pakko tunnustaa, että tänään juoksin todellakin mukavuusalueeni ulkopuolella. Metriäkään en olisi jaksanut juosta tuon 5,1 kilometrin ja 28,22 minuutin lisäksi.
Lähinnä kyllä tuntui siltä, että elämä loppuu!
Hyvä asia on se, että tästä ei ole kuin yksi tie ja se on ylöspäin. Toinen hyvä asia on se, että minulla on kaikki työkalut käsieni ulottuvilla, joilla saan itseni taas teräskuntoon. Kolmas asia on se, että olen lopen kyllästynyt nykyiseen tilanteeseeni ja motivaationi on todella korkealla. Neljäs asia on se, että pidän itsestäni, joten tuloksiakin voi odotella. Sillä jos inhoaisin kehoani, tuskin haluaisin tehdä sille hyvää eli liiikkua tai syödä terveellisesti.
Daa!
I can do it! Ja niin myös sinä!
Ja jos sohvan vetovoima alkaa houkutella minua liikaa puoleensa, tartunpa kirjoittamaani juttuun uusimmassa Kodin Kuvalehdessä. Sivulta 64 alkaa juttuni Kinttuihin vipinää.
Ei muuta kuin treeni-iloa viikonlopuksi!
Sisältää sohvaperunan kootut selitykset! Tunnistitko itsesi?
..inmotion
Onpas kiva blogi, täytyykin jäädä seurailemaan 🙂 tervetuloa vierailemaan myös mun liikuntateemaisessa blogissani (linkki löytyy tuosta nimimerkistä)!
Elisa
Niinpä. Mä jotenkin pidän sua niin maailman rautakuntoisimpana, että huh! Ja ainakin noissa kuvissa, joita oot tänne itsestäsi laittanut, näytätkin niin hyvältä.
Mä oon edelleen urheilukiellossa, ja sen vuoksi jätinkin sokerin kokonaan pois ruokavaliosta. Nyt olen kohta 6 viikkoa ollut ilman sokeria (kahta kyläilyreissua lukuunottamatta), ja fiilis on hyvä. Yhtään grammaa en ole laihtunut, mutta ilman lakkoani niitä grammoja olisi kertynyt miljoona lisää.
Mutta kunhan mä pääsen taas lenkille, olen jouluna viimeistään siinä kondiksessa kuin ennen kuopukseni odotusta. Matkaa vielä viis tai kuus kiloa.
Jenny B-H
Kiitos! Kävin vastavierailulla ja aion tulla toistekin 🙂
Jenny B-H
Lylleröiden peittäminen pukeutumisella on taitolaji 🙂
On mulla ihan ok kunto, mutta parempikin voisi olla. Ja entiseenhän mä aina itseäni vertailen, vaikka ei ehkä tulisi niin tehdä.
Ja ihan tyhmää, että sä et pääse vieläkään liikkumaan. Mutta onnittelut sokerilakosta, ei meinaa täällä onnistua.
Toivon, että pääset pian liikkumaan!
Kivaa viikonloppua 🙂
Riina
Sama täällä ja HARMITTAA! En jaksa enää vatvoa, että miksi ja ei olis pitänyt.. vaikkakin peilikuva lähinnä kuvottaa. Mutta mä aion laittaa itseni kuntoon, tiedän sen. Eikä enää toivottavasti ikinä tätä kondista..huoh.Tsemppiä meille! 🙂
Jenny B-H
Tsemppiä Riina! Yritetään kuitenkin olla vertailematta itseämme ja harmittelematta sitä, mitä on tapahtunut.
Pääasia on, että olemme tehneet päätöksiä muuttaa asioita!
Sitten ei tarvitse muuta tehdä kuin ottaa se eka askel… joka päivä. Loppu seuraa 🙂
Jenny B-H
”Tulikuuma sokerivaha nivusissa” Auts!
Liikunnassa monesti vaikeinta onkin se aloittaminen. Aikuisena, jos ei ole paljon liikkunut, liikunnan saamisessa rutiiniksi voi kestää kuukausia.
Siinä ei auta muu kuin sinnikkyys ja oma päätös. Hitsi kun asuttais lähempänä, veisin sua lenkille.
Anni
Toinen sohvaperuna täällä morjens!!
Oon miljoona kertaa kironnut tämän kolmisen vuotta kestäneen sohvaperunakauteni aikana sen, että miksi piti olla niin timmissä ja huipussa kunnossa, kun nyt ei mikään riitä. Mieti, mitä ihminen miettii, kun on laiska?!
No, nykyään iloitsen jokaisesta jumppa- tai lenkkikerrasta ja ajattelen, että askel kerrallaan sinne huipulle kavutaan.
Jenny B-H
Minä sanoisin omasta kokemuksestani, että ihminen kai miettii mukavuudenhalua tai vaihtoehtoisesti ei paljonkaan mitään, kun laiskottaa.
Askel kerrallaan on oikea asenne, pidä siitä kiinni 🙂
Tsemppiä sullekin, Anni! Kyllä me vielä noustaan täältä sohvien syövereistä!