Ärrrsyttävän positiivista!!
Olenpa tässä tällä viikolla miettinyt paljon tätä valittamisen kulttuuria, joka meillä tuntuu vallitsevan. Melkeinpä helpommalla tuntuisi pääsevän, jos ryhtyisi itse samaan. Sitä olisi jotenkin normaalimpi ihminen, jos suhtautuisi asioihin negatiivisemmin ja löytäisi kaikesta jotain, josta valittaa, vaikka sitten ihan vähän.
En tiedä, olenko oikeassa vai onko se vain epämääräinen tunne sisälläni, mutta olen huomannut aiheuttavani toisinaan ärsytystä sillä, että pyrin pysyttelemään myönteisellä kannalla. Enkä nyt sano näin siksi, että kalastelisin huomiota tai kehuja itselleni. Olen vain miettinyt sitä, mikä toisen hyvissä fiilareissa ärsyttää. Toisen iloisuus ja positiivinen asenne eivät ole keneltäkään muulta pois. En ymmärrä sitä, miksi se aiheuttaa niin paljon negatiivisia tuntemuksia, sillä itse ainakin nautin hyväntuulisten ihmisten seurasta ja saan heistä hurjasti virtaa itseeni. Iloisista ihmisistä saa niin paljon itselleen, että vielä tunteja kohtaamisesta hymy nousee huulille.
Ja se, jos lasi on puoliksi täynnä, ei todellakaan tarkoita sitä, että aina olisi. Kyllä minäkin valitan ja sorrun typerään käytökseen. Saatan istua sohvalla kaukosäädin kädessä arvostelemassa uutisankkuria hänen (omasta mielestäni) typerästä kampauksestaan. Aaaah, voisiko muuten olla turhempaa ajanviettotapaa. Voin rehellisesti sanoa senkin, että välillä elämä on syvältä ja tekisi mieli vetää myönteinen asenne vessasta alas. Ja kyllä, minua ottaa päähän se, etteivät ihmiset osaa käyttää vilkkua liikenneympyrässä tai joku maksaa edelläni 10 euron ostoksensa 5 sentin kolikoilla juuri silloin, kun minulla on kiire. Minäminäminä. Kiirekiirekiire.
Ja kyllä vain elämässä tulee eteen vastoinkäymisiä, jotka oikeasti tuntuvat pahalta, ikäviltä ja musertaviltakin. Kuitenkin uskon myös siihen, että jos homma on jotakuinkin hanskassa ja yleisasenne positiivisen puolella, myös niistä elämän nurjapuolista selviytyy nopeammin ja selviää vähemmillä kolhuilla. Ainakin kun mietin itseäni vuosia taaksepäin, jos en olisi oikein tahtonut hautautua omaan huonoon olooni, olisin varmasti päässyt asioista eteenpäin vauhdikkaammin ja vähemmillä naarmuilla. Toisaalta mietin, että ilman kaikkea kokemaani en olisi se, joka olen juuri nyt. Joskus tuntuu, että turhasta valittaja ei ole kohdannut elämässään oikeita ongelmia. Mutta mikä sitten taas on oikea ongelma? Jokaisella on omat murheensa.
Onneksi ja ehkä kaikesta johtuen osaan ajatella nykyään niin, että vaikka elämässä on ongelmia ja huolia, helpommalla pääsee, kun keskittyy hyvään. Itse en ainakaan ole havainnut murehtimisen, huolehtimisen enkä edes sen valittamisen johtavan mihinkään ratkaisuun. Vaan päinvastoin sillä tapaa toimiessa ongelmasta saattaa tehdä ehkä suuremman kuin se alunperin on ollutkaan. Katastrofiajattelulla vääristämme todellisuutta ja mikä hurjinta, alamme itsekin uskoa siihen, vaikka ajatuksemme ja niiden aiheuttamat tunteet voivat olla kaukana totuudesta.
Heidi
Eräs yhteinen ystävämme kommentoi mulle kerran, että ”Toi on ihan feikkiä Heidi toi sun positiivisuus. Kyllä mä tiedän että sullakin on menny joskus huonosti”. Ööööööö, häh? Ei kai kenelläkään mene aina hyvin, jokaista sattuu joskus ja välillä kaikki vituttaa. Ihmeellisen mustavalkonen tapa ajatella asioita.
junika
Olen ihmetellyt samaa, enkä oikein pääse käsiksi siihen, mikä siellä taustalla oikein vaikuttaa. Onko se sitä, että halutaan ottaa toiselta pois se kuviteltu joku, jota itseltä tuntuu puuttuvan, dissaamalla toisen hyvää mieltä tai pyrkimystä siihen? Itse tiedostan sen, että elämä on just sitä, millasena sen näkee. Miksi joku haluaa nähdä kaiken puutteen ja kurjuuden, kun kuitenkin on mahdollista nähdä myös se mitä kaikkea puutteesta ja kurjuudesta huolimatta ON. Eihän ne toisiaan pois sulje, huomion voi kuitenkin keskittää siihen, mikä auttaa nauttimaan elämästä.
Mari
Mulle on jäänyt lapsuudesta mieleen tapaus, jossa katsoimme kaverini kanssa telkkaria, ja hämmästelin kaverini tapaa kommentoida juuri kuvailemaasi tyyliin telkkarissa näkyviä tyyppejä. Arvostelun ja valittamisen kulttuuri ei ollut tullut mulle tutuksi vielä siihen päivään mennessä, sen jälkeen sen sijaan sitäkin enemmän. Jokin vuosi sitten olin siinä aika hyvä itsekin. Tänä päivänä yritän kaikin tavoin pysyä erossa siitä kamalasta kyynisyydestä ja negatiivisuudesta joka valittamisen takana piilee!
Olen miettinyt sitäkin, onko ilon ja positiivisen fiiliksen väkisin esiin kaivaminen sitten vain todellisuuspakoa. En suostu uskomaan siihen. Todisteita hyvän olemassaolosta on valtavasti ja kun hyvää vaalii, se lisääntyy. Maailmassa on niin paljon pahaa ettei sitä tarvitse enää erikseen viljellä! Pysytään positiivisina – kun oikein sinnillä yrittää, ehkä se tarttuu hapannaamoihinkin. 🙂
Tiina
Muistan omasta lapsuudestani, kuinka aikuiset saattoivat todeta kesken meidän lasten leikkien, että ”se on itku pitkästä ilosta”. Ja tuon lauseen kuuli vielä aika usein. En tykännyt tuosta kommentista edes lapsena, kun ymmärsin, mitä se tarkoittaa. Tuo mun mielestä tiivistää aika paljon sitä, kuinka meille aletaan jo pienestä pitäen, harmittomilta kuulostavin lausein iskostaa päähän sitä, että pahimpaan pitää varautua, naurua seuraa aina itku ja onnellisuutta onnettomuus.
Kun tuonkaltaisia lauseita kuulee pitkin lapsuutta, onhan se iso järkytys, kun kohtaa toisen joka ei ajattelekaan noin 🙂 Vaihtoehtoina on mitätöidä toisen positiivisuus tai miettiä, voisinko minäkin ajatella noin… Onneksi itse ymmärsin, että näkökulman voi valita, sitä on vain harjoiteltava, kun on pitkään nähnyt lähinnä vain sen pessimistisen vaihtoehdon.
Harmi vain on, että tällainen positiivisesti ajatteleva ihminen nähdään naiivina hölmöjä, jolle voi porukalla naureskella. Eikä ymmärretä, että sen positiivisuuden takana voi olla todella rankkoja elämänkokemuksia; sairauksia, menetyksiä ja asioita, joista voisi hyvin heittää pyyhkeen kehään! Ja se positiivisuus on näille ihmisille todellakin ollut tietoinen valinta!
Jenny B-H
No jopas on erikoinen kommentti!
Käsitän sen niin, että jos on kerran mennyt huonosti, niin ikinä ei voi mennä hyvin?!
Sä olet kyllä ihanan iloinen ihminen, sellainen raikas ja pirteä. Tykkään 🙂
Jenny B-H
Erinomainen kommentti, kiitos!
Ehkä taustalla on kateutta, en tiedä.
Ei ymmärretä sitä, että kuka tahansa voisi ajatella myönteisesti, jos tosiaan haluaisi.
Valittaminen ja negistely ovat myös ”turvallisia” keinoja olla. Silloin ei ehkä tarvitse pelätä, että olisi mielipiteinensä yksin.
Elämässä sattuu ja tapahtuu, eikä se tosiaan aina ole niin herkkua. Silti se on juurikin niin, kuten sanoit: elämä on just sitä, millasena sen näkee.
Jenny B-H
Kiitos kommentista! Joo, toi yllä mainittu arvostelu on tosi paha ja turha tapa ja olen kiinnittänyt siihen huomiota erityisesti lastenkin takia. Toki joskus vieläkin satun tekemään niin, mutta pääasiallisesti vältän moista. Se on myös tosi tarttuva tapa! Ja oikeasti enemmän se kertoo arvostelijasta kuin arvostelun kohteesta!
Kiinnostava näkökulma tuo todellisuuspako. Itsekin olen joskus miettinyt sitä, että hyväksynkö tietyt asiat liian heppoisesti ja otanko niistä liian vähän vastuuta, kun pyrin toisinaan olemaan ajattelematta niitä ja tavallaan elän iloisena niistä huolimatta. Toisaalta asiat eivät muuksi muutu vaikka niitä kuinka murehtisi. Tekeminen on se, mikä muuttaa asioita, ei huolissaan oleminen.
Kyllä vain, olen sitä mieltä, että oikein pirskotellaan positiivisuutta ja myönteisyyttä ympärille. Jos joku oikeasti niistä ärsyyntyy, niin hänellä taitaa olla suhteellisen helppo elämä 🙂
Jenny B-H
Tiina, kiitos kommentistasi!
Tottahan tuo, itsekin kyllä muistan kuulleeni tuon samaisen lausahduksen jo pienenä.
Ja harjoitustahan myönteisenä pysyminen vaatii, kun välillä on vastoinkäymisiä vaikka muille jakaa. Mutta on hienoa huomata oma edistys, vaikka aina voisi varmaan petrata vielä lisää, heh.
Ja todellakin, kenestäkään ei voi ikinä tietää, mitä hän on kokenut. Se pitäisi itsekin muistaa.
Musta on kuitenkin mahtavaa, että aina voi valita.
Iloisin mielin ensi viikkoon, siis 🙂
Ingrid
Istun urputtajan vieressä töissä, perjantai-iltapäivänä mulla kilahti … Noh, ehkä se tyyppi heräsi mutta oma viikonloppu meni sitten urputtaessa :). Tai ehkä se johtuu tästä puuduttavasta väsymyksestä joka vaivasi. Aurinkoista viikkoa!
Anna
Tuosta Tiinan kommentista ”itku pitkästä ilosta”, jota lapsena on saanut kuulla (todella paljon), tuli mieleeni toinen sanonta, joka saa mun veren lähes aina kiehumaan: ”ilo ja suru kulkee käsikädessä”. WTF? En ole koskaan tajunnut tätä. Sen sanoma kuulostaa mun mielestä aina ja ikuisesti siltä, että onnea seuraa onnetomuus yhtä varmasti kuin onnettomuuden jälkeen koittaa taas joskus hyvä aika. Että parasta pitää se kynttilä vakan alla ja olla ihan hiljaa silloin kun menee hyvin ja on onnellinen, koska kauaa ei mene kun se otetaan sulta pois. Vastustan!
Kiitos ihanasta kirjoituksesta 🙂 Olen silloin tällöin käynyt lukemassa blogiasi ja lähes joka kerta kirjoitus on osunut ja uponnut just täydellisesti sen hetkiseen mielentilaan. …hmm, johdatusta? Oikealla hetkellä hakeutuu juuri oikean blogin pariin 🙂 Kivaa viikkoa sinullekin!
Jenny B-H
Heh, ymmärrän!
Jokainen meistä urputtaa, mutta se jatkuva urputtaminen on raskasta! Luulis, että se on raskasta myös urputtajalle itselleen..
Aurinkoa sinunkin alkaneeseen viikkoosi 🙂
Jenny B-H
Kiitos kommentistasi ja mukava kuulla, että käyt lueskelemassa!
Niinhän tuo taitaa olla, että liikaa ei pidä iloita, kun kuitenkin joskus, jossain vaiheessa ja jonkun takia onni sitten kääntyy… 🙂
Kyllä mä vahvasti ajattelen, että useimmiten saa sitä, mitä tilaa. Eli jos ajattelee hyvää, on fiilis parempi ja päinvastoin.
Meidän pitäisi keksiä uusia sananparsia, ihan selvästi!
Kivaa viikkoa sulle 🙂
Tiina
Tuli muuten mieleen tuosta, että pitäisi keksiä uusia sananparsia, että kun aikuiset sanoivat meille ”itku pitkästä ilosta” niin me lälläteltiin takaisin niille, että ”eipäs, kun ilo pitkästä itkusta” 😀 Ja nyt kun mietin tuota käännettyä lausetta, niin sehän kuulostaa itseasiassa paljon paremmalta!
Jenny B-H
Niin kuulostaakin paljon paremmalta!
Ja yleensäkin negaatioita kannattaisi välttää monessakin tapauksessa. Ja sanoa asioita positiivisemman kautta. Joskus tästä kirjoitinkin, voisinpa taas kirjoittaa uudestaankin 🙂
Elisa
Mä olen huomannut saman, mutten tiedä mistä se johtuu. Ehkä se on vaan niin paljon helpompi valittaa/jurputtaa kuin tehdä asioille jotain. Ja jos toinen näkee asioiden valoisat puolet eikä suostu marisijaksi- se on vaan niin erilaista, että se voi ärsyttää. Tai sitten se on vain pelkkää kateutta.
Mutta summa summarum: ÄLÄ VAAN muuta itseäsi! Olet just ihana noin!