Kasvettu on…

…muutakin kuin leveyttä! Ja huomaatko, luonto se vasta on kasvanut ja muuttunut muutamissa päivissä vehreäksi, vihreäksi kesäkeitaaksi! Kaikki on jatkuvassa muutoksen tilassa. Myös me ihmiset kasvamme, ja hyvä niin. Lähestyvä syntymäpäiväni se siellä herättelee jälleen tutkimaan itseäni ihmisenä.

Tänä keväänä pyörittämäni Olonkeveys-koeryhmä on jo tapaamisissaan loppusuoralla ja meillä on enää kaksi miitinkiä jäljellä. Muutama aluksi innokas keveilijä tipahti porukasta ensimmäisten sessareiden aikana, mutta muuten porukka on on ollut todella motivoitunutta, innokasta ja avointa. Olen itsekin oppinut ja oivaltanut heitä kuunnellessani ja on ollut jännittävää huomata, miten hyvin mielikuvaharjoitukset toimivat muilla kuin itselläni. En ole vielä ihan varma, alanko vetää valmennusryhmiä ja jos, niin missä muodossa, mutta joka tapauksessa olen tyytyväinen siitä, että tämäkin tuli tehtyä ja koettua. Emme siis ole puhuneet kaloreista tai laihduttamisesta, vaan esimerkiksi ruokailurytmeistä, tasapainosta arjessa, anteeksiannosta, motivaatiosta, ajatuksen voimasta. Mielikuvaharjoituksilla vastauksia on saatu nousemaan alitajunnasta. Tuntuu, että jengi on tehnyt oikeasti hienoja oivalluksia ja tunteitakin on noussut pintaan. Uskomuksia on rikottu ja asioita on alettu katsoa uudesta näkökulmasta. Joku ryhmässäkin on saattanut muuttua tai kasvaa. Jee!

Ja muuttunut tai enemmänkin kasvanut olen minäkin, tosin se on hidas prosessi ja loppuelämän pituinen. Olen viime aikoina lueskellut vanhoja kirjoituksiani muistivihkoistani ja välillä minun on vaikea tunnistaa itseäni samaksi tyypiksi, joka ne on kirjoittanut. Voisinpa palata taaksepäin ja lohduttaa itseäni, että valoisammat ajat kyllä koittavat! Näen itseni niin eri silmin nykyään, ihan kaikin puolin. Niin moni asia on muuttunut paitsi konkreettisesti, myös sisäisesti olen jotenkin aika eri tyyppi. On erilaisia arvoja, päämääriä, tavoitteita. Haluan auttaa muita ja tehdä hyvää. Tunnen olevani suvaitsevaisempi ja myötätuntoisempi. En enää jää lillumaan vihaan tai katkeruuteen eikä minulla ole edes tarvetta tietää enää läheskään aina, että miksi. Olen pystynyt irrottautumaan monista uskomuksista erityisesti itseäni kohtaan ja minun on entistä helpompi tarttua uusiin haasteisiin, uteliaasti ja innolla. Ehkä tämä on myös iän ja elämänkokemuksen tuomaa kehitystä. Toki ärsyynnyn, temperamenttini on ja pysyy, olenhan ihminen, mutta tunteet, joihin en halua jäädä jumittamaan tulevat ja menevät. Pystyn niin paljon paremmin ymmärtämään sen, että nyt minua ärsyttää, se on ok, mutta sen ei tarvitse pilata mitään ja se menee ihan juuri ohi. Huonoa tunnetta ei tarvitse paeta, sitä voi tunnustella ja sitten siitä voi päästää irti.

Vaikka ystäväni tosin juuri totesi minun pohtiessa omaa muutostani, että silloinkin, kun olin umpikujassa enkä itse kokenut näkeväni valoa missään, toin silti mukanani hyvää energiaa ja olin silloinkin hauskaa seuraa. Kauniisti sanottu! Jälkeenpäin ajatellen näen itse tuon pari vuotta sumuisena epätoivon putkena, jolloin purin huonoa oloani lähinnä liikuntaan ja työhön. Sisäinen rauha puuttui kokonaan, enkä ainakaan osannut keskittyä tähän hetkeen. En edes osannut ajatella moisia asioita! Jälkeenpäin myös huomaan aiheuttaneeni itse itselleni suurimman osan siitä kärsimyksestä kapinoimalla vastaan ja takertumalla. En silloin ymmärtänyt negatiivisten ajatusten voimaa. Olin jumissa uskomusteni kanssa ja ajattelin olevani sitä ja tätä. Mutta niin se menee, itse on jokainen kivi käännettävä, ennen kuin ymmärtää, miten asioiden tulee olla, mikä on parasta juuri minulle. Jokaisella meistä on omat draamamme ja oppiläksymme, jotka meidän vain jostain syystä on koettava. Monen meistä pitää olla kontallaan, ennen kuin silmät aukeavat. On se jännä!

Paitsi itsessäni, olen nähnyt muutosta myös muissa ihmisissä, joiden kanssa olen ollut tekemisissä. Oli ihmisen elämäntilanne mikä tahansa, aina voi valita toisin. Kaikesta voi vapautua keskittymällä rakkauteen ja todelliseen itseen, sanoi eräs toinen viisas ystäväni. Mutta itse se on tehtävä ja itse on haluttava. Kun tietää, kuka on, epävarmuus poistuu ja lempeys tulee tilalle.

Joskus leikittelen ajatuksella, millainen olisin ja missä olisin nyt, jos elämäntilanteeni ei olisi niin radikaalisti muuttunut viisi vuotta sitten. Luultavasti porskuttaisin yhä samaan malliin suhteellisen tyytyväisenä enemmän itseäni kuin muita ajatellen enkä uhraisi aikaa ainakaan näistä asioista puhumiselle. Koska kristallipalloa ei ole, ei voi tietää ja hyvä niin.

Kun ainakin suurimman osan ajasta uskoo elämään ja pyrkii ajattelemaan myönteisesti, kaikki sujuu niin paljon vaivattomammin. Kuten Caroline Mysskin sanoo:

Todennäköisesti teemme elämästämme monimutkaisempaa kuin sen tarvitsisi olla. Terveyden, onnellisuuden ja energiatasapainon saavuttaminen on pelkistetysti päätös keskittyä enemmän positiiviseen kuin negatiiviseen. 

Jee, lauantai! Tää lähtee nyt Bodypumpin jatkokoulutukseen muuttamaan läskiä lihakseksi.

Tämä kertoo kaiken! (Kuva: Pinterest)