Kohti yhtä unelmaa…

…olen vahvasti menossa, nimittäin maratonia. Berliinin maratonia.

Juoksija täällä hei! Tulipa kirmattua Naisten Kymppi sangen vetävässä musta-keltaisessa outfitissä, hyvähenkisessä Adidaksen tiimissämme. Aikatavoitteeni oli tällä kertaa 55 minuuttia ja vieläpä ylitin itseni, sillä Sportstracker ilmoitti ajaksi 53.22. Alkuryysis ei ollut lainkaan niin haastava kuin viime kerralla kaksi vuotta sitten. Pääsin heti ensimmäisen parinsadan metrin kuluessa hyvin juoksemaan ja juoksutempo pysyi yllä koko ajan, viimeisellä kilometrillä ja vikoissa mäissä aloin jopa kiristää tahtia. Olen tyytyväinen siitä, että en lähtenyt liian kovaa liikkeelle, vaan onnistuin säästelemään voimiani enkä edes loppukirin jälkeen ollut mitenkään tosi poikki. Näin vähällä juoksutreenillä tuo lupaa ihan hyvää jatkoa ajatellen. Nyt alankin siis pidentää lenkkejä, sillä Berliini kutsuu jo neljän kuukauden päästä ja siellä kipitetäänkin sitten maratonin verran. Voin vain kuvitella, mikä fiilis on maratonista selvittyäni, kun jo eilisenkin juoksun jälkeen oli aika huikea tunnelma. Köpöttelin juostuani vielä Adidaksen teltalle ja sain 10 minuutin pikahieronnan reisille ja pohkeille. Aah, se tuntui aivan taivaalliselta ja muistuipa taas mieleen, että hierontaan olisi mentävä paljon useammin kuin mitä nyt käyn eli öööö en juuri koskaan. Hyvä fiilinki jäi koko tapahtumasta. Lauantaina olin muuten Bodypumpin jatkokoulutuksessa ja uusi ohjelma (86) vaikutti tosi mainiolta. Tämä viikko mennään vielä vanhalla setillä, mutta ensi viikolla sitten uutta kehiin. Minulla ei valitettavasti ole kesäksi omaa pumppituntia, mutta sen verran olen ottanut tuurauksia, että ohjelma pysynee muistissa.

Olen niin hifistelijä, että lenkki ilman Sportstrackeria on kuin ei lenkkiä ollenkaan.. Tässä Naisten Kympin eilinen reitti. Keskinopeuteni oli 11.1 kilometriä tunnissa! Mitä lie hieno tasaluku tahtoo kertoa!?

Olen nyt tiputtanut itsestäni muun muassa sellaisen uskomuksen, ettei minusta tule ikinä enää juoksijaa. Sehän on ihan höpön höpöä, sillä onhan juoksu tuttu laji itselleni jo lapsuudesta. Pirkkolan kolmen kilsan purua on tullut kirmattua jo alakouluiässä. Vei vain aikaa, että raskauden jälkeen onnistuin käynnistämään juoksuvaihteen itsessäni. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Pari ekaa kesäähän juokseminen oli todellista pakkopullaa, mutta nyt alan uskoa siihen, että flow juoksemiseen on löytynyt. Lenkille tulee lähdettyä ihan täysin vapaasta tahdosta sohvalle kellahtamisen sijaan. Eli jos minä, niin kyllä sinäkin! Se treeni-into sieltä löytyy teillä muillakin motivaatiopulasta kärsivillä, erityisesti jos liikkuminen on ennen ollut osa elämää. Ja jos liikunta on itselle ihan uusi juttu, niin se vaatii sitkeyttä ja tekemistä ennen kuin liikkumisesta muodostuu rutiini. Mutta mikään ei ole mahdotonta eikä luovuttaa kannata. Välillä voi toki hieman huilata ja sitten kokeilla jälleen.

Olen päättänyt nyt sitkeästi uskoa siihen, että mikään ei ole mahdotonta. Kun tekee mitä tahansa hommiaan isolla sydämellä, niin siitä seuraa varmasti hyvä lopputulos, onhan se nähty ennenkin. Mitä tarvitaan siihen, että menestyy ja tavoitteet toteutuvat? Tarvitaan omaa panosta, kovaa intoa, intohimoa ja todellista paloa tehdä juuri sitä asiaa, mitä tekee, oli se asia sitten mikä tahansa. Tarvitaan myös uskoa siihen, että se mitä tekee, kantaa juuri siihen itse toivomaan lopputulokseen.

Uskon, että unelmien toteutumisessa ei siis ole kyse olosuhteista, vaan tahdosta, uskosta ja omasta määrätietoisesta pyrkimyksestä niitä omia unelmia kohti. Ihmeitä tapahtuu, kun niitä tehdään.

Monella meistä on haaveita, unelmia ja tavoitteita, joita emme kuitenkaan edes lähde tavoittelemaan. Usein se voi johtua siitä, että olemme asettaneet itsellemme kuin huomaamatta erilaisia kieltoja. Meillä saattaa olla olettamuksia, tottumuksia ja tapoja, jotka pitävät meitä aloillaan. Uskonkin siihen, että sen, joka tahtoo kehittyä ja oikeasti saavuttaa jotain uutta, sen kannattaa tulkita omia vanhoja tapojaan: miksi teen näin? Mitä siitä hyödyn? Voisinko tällä kertaa toimia toisin?

Kriisitilanne usein sysää ihmistä kohti uutta, mutta jonkin uuden tai unelman tavoittaminen ei vaadi kriisitilannetta. Millä tahansa hetkellä, vaikka juuri nyt, voimme havahtua näkemään asiat toisin. Oletko aina haaveillut kukkakauppiaan ammatista? Anna palaa, olet oman elämäsi arkkitehti! Oletko aina halunnut oppia laulamaan? Mars laulutunneille, siis. 

Pelkkä olosuhteiden muuttaminen ei kuitenkaan riitä, vaan nimenomaan hampaat on iskettävä kiinni omiin uskomuksiin, ajatuksiin ja pelkoihin. Mikään ei muutu kuin hetkeksi, vaikka olosuhteet muuttuvat, mutta omat uskomukset eivät.

Eli: minusta tulee vielä juoksija ja 17 viikon ja kuuden päivän päästä voin tituleerata itseäni myös yhden maratonin juosseeksi. Aikatavoite on 4.29. Sitä kohti siis!

I can do it and so can you! Mikä tahansa unelmasi tai tavoitteesi onkaan.

Oli muuten lennokkaat trikoot! Trikoiden kuvioinnit toimivat kinesioteipin tavoin ja takaavat entistä paremman suorituksen. Tähän voin yhtyä, hehee.