Työasiaa

No nyt voisi iskeä paniikki, mutta hetken hengiteltyäni päätin kääntää tämän hetkisen työtilanteeni hyväksi asiaksi. Nyt minulla on loistava mahdollisuus ottaa kaikki irti näistä kalenterini tyhjistä kohdista ja jopa kokonaisista päivistä ja miettiä, miten voisin tehdä itseni näköisen ja juuri tätä omaa duuniani koskevan työelämän vallankumouksen. Tuosta vallankumouksesta on muuten oikeasti tehty Työkirja, jonka aion hommata käsiini pikaisesti.

Kävin aamulla ihastuttavan kollegani kanssa meilinvaihtoa alamme työtilanteesta ja hänkin vahvisti kuvitelmani, että työtilanne alallamme on erilainen kuin viime vuonna tähän aikaan, oikeasti heikko. Ei kovin lohduttava alku tälle aamulle siis, mutta sittenpä keksin, että tässähän elämä tarjoaa minulle oivan mahdollisuuden treenata sitä, että pysyn positiivisena, pyrin keksimään erilaisia muotoja ja tapoja tehdä töitä ja toteuttaa itseäni. Ennen kaikkea nyt on hyvä paikka näyttää itselleni, että en antaudu panikoimiselle ja murehtimiselle, sillä nehän eivät tilannetta muuta kuin korkeintaan huonommaksi. Myöskään uskoa tai toivoa ei puutu, ja olenkin satavarma siitä, että tulevan vuoden alussa tilanne on taas toinen. Juuri nyt tämä epätietoisuus on vain kestettävä ja puskettava läpi hyvillä mielin. Ja onneksi minulla on aina jumppa, jestas sentään, miten kiitollinen siitä olen.

Ja intoa tähän oman työelämäni henkilökohtaiseen vallankumoukseen sain, kun hiljattain kävin kuuntelemassa Sugar Helsinki -pr-toimiston pressipäivässä juuri tuon Työkirjan toisen kirjoittajan, 925 Designin Pekka Pohjakallion luentoa työstä ja työssä jaksamisesta. Pekka yhdessä muun muassa kollegansa Saku Tuomisen kanssa haluaa, että ihmiset saavat aikaan enemmän, mutta väsyvät vähemmän. Heidän mielestään työelämää muutetaan tapa kerrallaan. Mahtavia sloganeita! He siis ovat tutkineet erityisesti toimistoduunareiden työviikkoa ja tarkastelleet, mitä ihmiset työpaikoillaan tekevät. Tutkimuksen mukaan yli 70 prosenttia totesi, että heillä on jatkuvasti kiire ja kaoottinen tunnelma sävytti työn arkea. Tämä yllätti minut, että 72 prosenttia tutkituista ei suunnitellut työviikkoaan mitenkään etukäteen. Tässä suunnittelussahan olen itse petrannut tosi paljon viime aikoina. Jo perjantaisin käyn seuraavan viikon työlistaa läpi, jotta voin olla viikonlopun rauhallisin mielin ja edellisenä päivänä kurkkaan seuraavan päivän kalenteria, jotta en joudu miettimään, muistinko nyt varmasti kaiken. Olen samaa mieltä siitä, että kiire voi olla hyväksi, mutta juurikin jos kiireestä tulee ihmisen tärkeyden mittari ja tunnelma työssä on jatkuvasti kaoottinen, ollaan hakoteillä.

Olen Pohjakallion kanssa samaa mieltä siitä, että ihminen tarvitsee työpäivänsäkin aikana tyhjiä hetkiä. Se, että painetaan hulluna palaverista toiseen ja ollaan jatkuvasti tavoitettavissa meilillä, netissä ja älypuhelimella, ei voi olla pelkästään vain hyväksi ja onkin yksi omista haasteistani. En vain voi olla katsomatta meiliini tai kännykkääni vaikka sitten kesken kirjoittamisen, jos kuulen viestin saapuvan. Pohjakallio sanoi, että keskeytyksistä puolet ovat itse aiheutettuja (niin totta, lyön tässä itseäni juuri karttakepillä näpeille), ja kun työnteon hyvä syke katkeaa, kestää aina vartin toipua ja palata siihen tekemisen meininkiin. Siis vartin! Ja ajatelkaas, kun tämä tapahtuu sata kertaa päivässä! Hm, tämä tosiaan herätti minut miettimään, muutosta on tapahduttava myös itselläni. Pohjakallio myös kertoi, että meidän suomalaisten stressaavin työpäivä on lauantai, ilmeisesti siksi, koska emme osaa irrottautua ja vaihtaa vapaalle ja alkaa palautua. Emme myöskään ymmärrä palautumisen merkitystä, vaikka se tekee hyvää myös luovuudelle.

Erityisesti tämä seuraava toteamus kolahti itseeni. Jos luova duunari tekee asian neljässä tunnissa ja lähtee himaan, hän on sluibailija. Jos duunari tekee saman asian kahdeksassa tunnissa, hän on normi työntekijä. Jos taas duunari tekee saman asian 11 tunnissa, hän on helvetin sitoutunut työpaikkaansa ja ahkera työntekijä. Heh, aikamoista! Lisäksi että työtavoissamme on paljon korjattavaa, myös asenteissamme työtä ja sen tekemistä kohtaan on rutkasti päivitettävää. Pohjakallio sanoikin, että teolliselta ajalta tulevat työnteon tavat istuvat meissä tiukasti vaikka esimerkiksi juuri tämä oma luova alanikaan ei ole teolliseen alaan oikein verrannollinen. Tuottavuuden kasvua lepäämällä on vaikea laittaa exceliin, true dat.

Tuo Pohjakallion puolituntinen luento oli todella innostava ja poimin sieltä monta hyvää pointtia, joilla voin paitsi parantaa omaa työtehokkuuttani myös työelämäni hallintaa ja ennen kaikkea hyvinvointiani alalla, jossa työ on liukunut niin tiiviiksi osaksi muuta arkeani, että minun on työtä ja vapaata vaikea oikeastaan edes erotella. Pohjakallio muun muassa kehotti pitämään work diarya, työpäiväkirjaa, jotta ihan itse voi sieltä lukea, mitä kaikkea onkaan tullut tehtyä. Se onkin varmasti selkeä tapa nähdä, mihin päivät oikein kuluvat. Pohjakallio myös totesi, että liki puolet viikon työpäivistä saavat jopa olla huonoja, kunhan yli puolet ovat hyviä. Ja tässä kohdin jokaisen tulee itse määritellä itselleen, mitä hyvä työpäivä oikein merkitsee. Pohjakallio myös suositteli tekemään yksityiskohtaisia tarkistuslistoja omista tavoitteista ja niiden toteutumisesta. Aamuisin kannattaa aina suunnitella työpäivä, maanantaina koko työviikko. On hyvä digata suuresti työstään, mutta välillä on hyvä myös miettiä, miten omia tapojaan tehdä töitä voi parantaa. Ja välillä on vielä parempi vain ottaa relasti. Asiat järjestyvät kyllä.

Työn iloa sinulle!

Toivoisin, että tämä olisi kaikille mahdollista! (Kuva: Pinterest)