Hyviä muistoja…

..on rutkasti, ja niitä on ihana vaalia, olen huomannut sen viime aikoina moneen otteeseen. Eikä niiden kelailu edes häiritse mielestäni nykyhetkessä olemista. Mutta onko niiden mieleen tupsahtaminen yhä useammin merkki siitä, että ne hyvät muistot ovat alkaneet saada vanhoilta huonoilta muistoilta tilaa ja sitä todella on vapaa kaikista vanhoista epäkohdissa junnaavista keloista. Ei ole tarve mässäillä edes mielessä vanhoilla sotkuisilla elämänvaiheilla, koska niitä kohtaan tunne on neutraali. Sisäinen selittäjä on luopunut viimeisestäkin vanhasta sävelestä, vau sentään!

Tänään ulkona kävellessäni mietin sellaistakin, miten erilaisista tuoksuista ja äänistä voi tulla hyviä muistoja mieleen jopa vuosikymmenien takaa. Pohdintani sai alkunsa, kun edessäni käveli iäkkäämpi herrasmies, jonka partavesi tuoksui samalle tai vähintään samantyyppiselle kuin mitä isäni oli joskus käyttänyt lapsuudessani. Kuljeskelin sillä hetkellä sattumalta entisen työpaikkani kulmilla, jossa aika tarkalleen aloin työskennellä toimittajana yhdeksän vuotta sitten. Siinä kävellessäni kuului tuttu ääni, kun talon autohallin ovi aukesi ja oven avaamisesta varoittava hälytysääni alkoi ujeltaa. Mieleeni palasi samantien se hyvä fiilis, joka tuossa työpaikassa oli arkea ihan jokaisena päivänä. Tuli jotenkin haikea olo, mutta hyvällä tapaa. Niin usein takerrumme huonoihin muistoihin, mutta onneksi voimme myös muistella ja vaalia niitä hyviä hetkiä. Ehkä tosiaan hyvien muistojen tulviminen ajatuksiin urakalla on merkki siitä, että niille on vapautunut energiaa ja tilaa. Tai ehkä se on sittenkin vain merkki orastavasta vanhuudesta, kun alkaa yhä useimmin miettiä noita kultaisia hetkiä, ken tietää.

Joka tapauksessa uskon, että sitä omaa päässä käyvää ajatusmyllyä, sisäistä puhetta kannattaa tarkkailla, eli se sisäinen selittäjä sitten muistoissa, tulevaisuudessa, tässä hetkessä tai vähän kaikissa niissä. Sitä voi välillä nimittäin huomata, miten paljon pyörittelee päässä mietteitä siitäkin mitä itsellä ei ole tai mietteitä vääristä olosuhteista, juurikin menneisyydestä ja toisten ihmisten mielipiteistäkin. Ooh, niin turhaa ja kuluttavaa kaikin puolin. Ei tarpeellista useinkaan. Negatiivinen surkuttelu kannattaa kääntää täysin päinvastaiseksi puheeksi. Ensimmäinen askel on omien ajatusten tiedostaminen. Kannattaa siis pysähtyä kuuntelemaan niitä. Aluksi tätä niiden kääntämistä toisenlaiseksi joutuu ehkä tekemään hieman tietoisemmin, mutta ei se sixpackikaan päivässä kasva. Ja on todella huikeaa huomata se, kun sisäinen sepustaja on muuttanut äänensävyään, ja kun oppii sieltä menneisyydestäkin kaivamaan niitä hyviä hetkiä ja ihania muistoja ja alkaa nähdä ne huonotkin hetket oppiläksyinä ja ihmiset opettajina.

Kepeää keskiviikkoa!

P.s. Kirjapalkinnon voittajat arvon huomenna.