Unohda vanavesi…

…nyt eletään tässä ja nyt!

Onpas taas menty itse aiheutetusti haipakkaa, mutta en valita. Eilisissä jumppakuvauksissa tosin huomasin, että kropassa painoi melkoisesti kolmen peräkkäisen päivän intervallistep-ohjaukset. Kyseinen tunti kun ei ole aivan sieltä kevyimmästä päästä eikä kroppa ole ihan tässä hötäkässä ehtinyt palautua. Olenhan ohjausten lisäksi myös kamelin lailla kantanut läppärikassia, treenilaukkua ja kuvauskamoja pitkin kaupunkia välillä rattaita ja sen 17 kiloista matkustajaa loskassa työntäen, mutta otetaanpas jälkimmäinen hyötyliikunnan kannalta! Illalla ei kyllä tarvitse kahdesti miettiä, mitä tekee, sillä pää painuu tyynyyn heti lapsen simahdettua jo ennen yhdeksän uutisia. Virtaa on otettava sieltä, mistä sitä voi ottaa, joten herään mieluummin suhteellisen virkeänä ja aikaisin kuin kukun myöhään valveilla. Olen myös joka ilta venytellyt ja alkanut oikein kaivata tuota kehossa venyttelyn jälkeen vallitsevaa raukeaa fiilistä. Sitäkään ei tarvitse muuten vetää överiksi, eli 20 minuuttiakin on parempi kuin ei mitään. Lisäksi olen myös meditoinut, mikä on selkeästi antanut itselleni uusia voimia ja ehkä jopa parantanut yöuntakin. Toimii!

Toivoa ovat antaneet myös kaikki ne kymmenet asiat, jotka ovat menneet ihan nappiin! Se, kun jo aamulla päättää, että tänään elää hetken kerrallaan ja että asiat sujuvat, se todellakin toimii. Esimerkiksi eilen minulla oli ihan järkyttävä minuuttiaikataulu, mutta päätin olevani ajoissa kaikkialla ja jumppakuvauksissa olimmekin esimerkiksi valmiit ennätysajassa. Kaikki vain jotenkin sujui, täydellisesti. Huippumallinani oli muuten Oi mutsi mutsi -blogia kirjoittava Elsa.

Yhä edelleen siis paras vinkkini kiireen selättämiseen (itselleni) on se, että tosiaan on tässä ja nyt. Ja kun luottaa, että asiat menevät parhain päin, ne menevät. Joskus tunnetta ei tarvitse houkutella, joskus se on päätöksen asia. Ja paitsi että eiliset kuvaukset sujuivat hienosti, itselläni on ollut aivan ihmeellinen tuuri viimeisten parin päivän aikana raitiovaunujen ja bussien kanssa. Aina kun olen pysäkille päässyt, kulkuväline on siihen saapunut samantien ja olen päässyt vaivatta sinne, minne olenkaan ollut menossa. Tuntuu siltä kuin joku olisi ystävällisesti järjestellyt jossain asioita tapahtumaan parhain päin, jotta minun olisi mahdollimman vaivatonta olla. On vain yksi sana ja se on kiitos!

Jumppamallini Elsa oli oikea löytö! Minä näytin ja hän teki tismalleen niin!

Tämän viikon juoksulenkit ovat noiden steppirypistysten takia jääneet ajatuksen tasolle, ja tänäänkin käyn ohjaamassa Bodypumpin, mutta viikonloppuna juoksen. Adidas Heimon ensimmäiset oikeat yhteistreenitkin jouduin skippaamaan, koska en saanut tunnilleni sijaista, buu. Jos muuten kiinnostelee tulla mukaan avoimiin yhteistreeneihin tai haluaa treenata meidän juoksuohjelmamme mukaan, klikkaa itsesi juuri avatulle Adidas Heimo –nettisaitille. Itse en ihan orjallisesti tuota treeniohjelmaa voi ohjausten takia noudattaa, mutta eiköhän homma selkene tässä kevään mittaan. Juoksun huumaa ilmassa kuitenkin ja sunnuntaina aion vetäistä tuon 70 minuutin peruskestävyyslenkin.

Adidas Heimon nettisaitti on auki! Tsekidout!

Olen varmaan miljoona kertaa päättänyt, että en sano enää sanaa kiire. Mutta koska minä olen kaukana täydellisestä, olen tainnut viime päivinä mainita ja vieläpä usein sanat väsymys, kiire, tekemättömät työt ja hitonmoinen paletti. Vaikka sitä kuinka vain päättää keskittyä siihen hyvään, se vain joskus niin helposti unohtuu. Lopulta kuitenkin uskon, että mitä vähemmän puhumme väsymyksestä, kiireestä, huonosta olosta, hitonmoisesta paletista tai ties mistä krempoista, sitä parempi. Ja aina me itse voimme valita, suhtaudummeko eri tilanteisiin valoisasti vai synkästi. Valokin on asenne, sen olen toden totta huomannut. Ja vieläpä tarttuva asenne.

Jotenkin vain itselläni pinnalla on viime aikoina yhä useammin ollut se, että en halua tuhlata elämästäni sekuntiakaan huonotuulisuuteen, stressaamiseen tai mihinkään, mitä en tarvitse tai elämääni halua. On niin paljon upeita, mahtavia ja ihania asioita, joten miksi ei sitten keskittyisi niihin? Vaikka itsekin paikoin kärsin kiireestä, ikinä ei saa olla niin kiire, etteikö ehdi huomata juuri arjen kauneutta. Tietenkään aina ei voi olla yhtä aurinkoa, joskus duunit sakkaavat ja paikoin myös kuuppaa kiristää, mutta niistäkin hetkistä pääsee irti nopeammin kun fiiliksen rehellisesti myöntää itselleen, kyllä, nyt minua ärsyttää, ja tekee valinnan, haluaako olla huonotuulinen vai ehkäpä kuitenkin se paras versio itsestään. Eikä se, että päättää valita hyvän fiiliksen, ole feikkiä. Sitä voi hyväksyä eri tunteet ja tunnetilat, mutta niiden ei tarvitse antaa pompottaa itseä laidasta toiseen.

Ja vaikka elämässä, viime vuonna, viime kuussa, viime viikolla tai eilen olisi tapahtunut vaikka mitä, sen ei tarvitse määrittää meitä enää tässä hetkessä. Jos ajatuksissa vatvoo liikaa sitä, miten asiat ovat olleet, menneet tai sujuneet, sitähän elää niiden ajatusten kautta koko ajan, eikä mitään uutta tai kovin erilaista edes voi tapahtua. Kun lakkaa elämästä siellä eilisessä, lakkaa selittelemästä, sitä on avoin ihan kaikelle. Ennen oli ennen ja nyt on nyt!

Ja nyt on hieno hetki, jolloin mikä tahansa voi olla mahdollista. Hetki, jolloin voimme saada sen, mitä todella haluamme ja senkin, mitä emme missään nimessä halua. Hyvä siis miettiä, millaisissa keloissa tätä päivää elelemme.

Tehokasta torstaita!