Nyt on näin!…

…mietin aamulla, kun huomasin, että kahvi on loppu.

Eilinen päivä tuli makoiltua vaakatasossa sohvalla enkä juuri siitä liikkunut mihinkään lyhyttä loskakävelyä lukuun ottamatta. Katsoin roskaa telkkarista, tuijottelin ikkunasta ulos ja nollasin sekä kehoa että mieltä. Tämä pikku pysähtyminen ilman lapsia tuli tarpeeseen, sillä takana oli 12 työpäivän putki ja hyvä niin. Huomasin, että kun on töitä, sitä jaksaa kyllä painaa täysillä ja tehokkaasti, mutta heti kun on aikaa hengähtää, huomaa, miten väsynyt sitä olikaan. En todellakaan edes potenut huonoa omaatuntoa lepopäivästä. Tiedän, että myös luovuus kaipaa totaalisia nollaushetkiä. Uutta ei ehdi syntyä kiireessä.

Näin on! Minä ja jalat. Eilinen kului soffalla.

No, tänään onkin sitten ihan eri meininki jo. Aamulla heräsin täynnä energiaa, ja vaikka huomasin ensimmäisenä, että kahvi on loppu, kelasin vain, että nyt on näin. Vedin kumisaappaat jalkaan ja lähdin kävelemään kaupalle. Kanssaliikkujia ei juuri näkynyt, ilma oli ihanan raikas ja linnut lauloivat. Aurinko heräili. Fiilis oli mainio, eikä vähiten siksi, että moinen pikkuasia kuin kahvin loppuminen ei tuntunut missään, se oli vain tosiasia, jonka pystyin korjaamaan vieläpä vaivatta.

Ite tein kauppamatkalla! Lapsi on terve, kun se leikkii.

Edes takatalvi ei harmita, sillä miksi antaa pikku asioiden vaivata, joille ei voi mitään. Ja jos niille pikku asioille voisi jotain, niiden ei tarvitsisi siinäkään tapauksessa antaa vaivata! Ja juu, juuri nyt puhun nyt pienistä asioista, kuten takatalvesta ja kahvin loppumisesta, mutta myös niissä suuremmissa, elämää mullistavissa asioissa itselleni tärkeää on ollut niiden asioiden hyväksyminen. Tällä tarkoitan sitä, että sitä on lakannut taistelemasta vastaan, pakottamasta asioita menemään kuten itse niiden haluaa menevän. Sitä on lopettanut takertumisen, irrottautunut egon haluista, ymmärtänyt sen, että tilanne on nyt näin ja vaikka en halua, että se on näin, niin olen tiedostanut, että vastaan hangoittelemalla se ei muuksi muutu. Se ei ole helppoa, ei todellakaan ja usein vaatii hitosti aikaakin. Mutta omalla kohdallani se on ollut monessa asiassa ainoa tie päästä eteenpäin, lakata jumittamasta, alkaa elää uudelleen.