Voimme olla mitä vain…

…ja tuntea mitä vain elämäntilanteesta huolimatta.

Lähestyvät kesälomat painavat päälle ja täällä on tehty hetkellisesti pitkää päivää ja juostu pää kolmantena jalkana, bloggaaminen on jäänyt ihan muun arjen jalkoihin pikaisia Facebook-päivityksiä lukuun ottamatta. Tänään jatkuivat myös life coach -opinnot Valmentamossa, mikä syö työpäiviä, mutta on muuten aivan ihanaa ja inspiroivaa vaihtelua kirjoitus- ja ohjaushommiin. Onneksi taas pahin työsuma (josta samalla olen myös hyvin, hyvin kiitollinen) on tältä erää selätetty ja voin rauhassa keskittyä loppuviikon kouluun ja opintoihin. Harjoitusvalmennuksia olen tehnyt myös urakalla, todella innostavaa, kiinnostavaa ja myös itsessäni oivalluksia herättävää puuhaa. Toki olo itsestä valmentajan roolissa on vielä aika epävarma, mutta omaa oloa helpottaa se, että minä vasta harjoittelen eikä minun tällä hetkellä tarvitse olla lähelläkään täydellistä, jollaista tuskin ehkä on edes olemassa.

Maanantaina jouduin tinkimään periaatteistani ja lapsen nukahtamisen jälkeen palasin koneelle tekemään työhommia. Kuitenkin heräsin seuraavana aamuna ensimmäisen kerran jo kukonlaulun aikaan, kuten tapana on. En kuitenkaan jaksanut vielä nousta, vaan fiilistelin lähinnä sitä, miten katkonainen yö oli pitkästä aikaa ollut ja kuinka ensiluokkaiselta väsymykseni tuntuikaan. Huomasin itsekin, että en puhunut kaameasta väsymyksestä, vaan ensiluokkainen oli ensimmäinen adjektiivi, joka päähäni tupsahti. Melkoista edistystä itsessäni, ooh, hyvä minä.

Siinä sitten eilen aamulla kahvia hörppiessäni alitajunnastani nousi toinen oivallus: väsymyksen ei tarvitse määrittää minua, voin olla tänäänkin onnellinen. Ja tänään sama ajatus oli: kiireen ja pitkän päivän ei tarvitse määrittää minua, voin olla tänäänkin onnellinen. 

Kummallinen ja ihana rauhan ja tyytyväisyyden tila on ainakin siis hetkellisesti saavutettu tässä osoitteessa, huolimatta siitä, mitä ympäristössä tai elämässä tapahtuu. On jännä tunne, kun sitä ikään kuin ulkopuolisen silmin tarkkailee itseään, että voi, nyt toi on sitä ja tota, mutta hei, se ei annakaan sen fiiliksen, asian, toisten sanomisten tai muun sellaisen enää pilata päivää tai oikeastaan se ei anna sen vaikuttaa yhtään mihinkään. Ja se on oikein, sillä aika pitkälle me voimme itse tehdä oloomme, ajatuksiimme ja fiiliksiimme liittyviä valintoja. 

Uskon siihen, että joka hetki voimme valita tai ainakin vähintäänkin itseämme ohjailla, mitä haluamme ajatella ja tuntea. Erittäin palkitsevaa on, että jossain vaiheessa sitä näemmä kuin automaattisesti oppii valitsemaan niitä parempia olotiloja, koska niitä kokiessa on hyvä olla. Ei halua kokea kuraa, olla pahalla päällä ja kiukutella, koska se ei tunnu hyvältä. Eilisen päivän ja loppuviikon voimasanat tulevatkin tässä: voin vaikuttaa tähän hetkeen ja fiiliksiini huomattavasti. Olen oman arkeni arkkitehti ja onni löytyy itsestäni. 

Iloista viikon jatkoa!

Tällaiseen törmäsin Helsingissä Albertinkadulla. Ihan mahtava!