Luottamus elämään…

…on välillä vaikea laji. Syyskuu on kohta täällä ja kas, yllättäen olenkin koko syyskuun erittäin hyvin työllistetty. Lokakuusta ei tiedä kukaan, mutta who cares! Syyskuussa saan jumpata ja kirjoittaa ja onhan se uusi kirjaproggiskin teossa. Teki mieli nipistää itseäni, kun tässä sitä taas mietin, että kannattiko kesällä murehtia, kannattiko. Olisin voinut käyttää nekin ahdistuksen minuutit vaikka sitten nauramiseen! Pirskatti kun sitä oppisi päästämään itsensä helpommalla, kun vain uskaltaisi luottaa ja lakkaisi pyörittämästä niitä samoja ahdistuksen ja epätietoisuuden keloja päässään. Opinkohan tästä(kään) ensi kertaa varten? Miten sitä muistaisi jonkin epätoivotun tilanteen ollessa päällä, ettei se ole ikuisesti siinä. This too shall pass. Mihin lie tuon lauseen olin unohtanut.

Äsken sitten tiskatessani ja lajitellessani pyykkejä kaappiin, erittäin meditatiivisia puuhia muuten  molemmat, mieleeni nousi vahvasti voimalause tiedän, että se tapahtuu, vaikka en tiedä, miten se tapahtuu. Olin siinä pitkin aamua ajatellut ihan yleisesti elämääni ja asioita, joiden toivon olevan tulevaisuudessa toisin. Olin myös miettinyt sitä, miten ja missä aikataulussa mikäkin juttu tulee muuttumaan ja olemaan minulle totta. Uskon, että aikatauluja on hyvä luoda itselleen, etteivät asiat vain jää roikkumaan jonnekin välitilaan. Kuitenkaan sitä, miten ne kaikki asiat lopulta tapahtuvat, ei mielestäni tarvitse tietää tai ainakaan aina niin tarkkaan voi edes suunnitella. Luottamus ja usko ovat asiat, joihin kannattaa nojata, sillä oikeasti mitä vain voi tapahtua milloin vain. Ja toki tarvitaan ymmärrystä siitä, että tietää, mitä tavoittelee.

Tuohon mitä vain ja milloin vain asiaan minultakin löytyy viime viikoilta empiiristä tutkimustietoa. Olen esimerkiksi saanut työkeikkoja tahoilta, joihin en ole ollut aiemmin yhteydessä tai ainakaan useampaan vuoteen. Pääsin tekemään esimerkiksi yhteistyötä erään mainostoimiston kanssa, koska ihminen, jota en henkilökohtaisesti edes tunne, oli suositellut minua heille. Wow, mikä fiilis siitä tuli! Myös minua aikanaan urallani runsaasti eteenpäin auttanut ja minuun vahvasti uskonut henkilö otti yhteyttä työn merkeissä. Ja hän totesi minulle, että hyvälle tekijälle löytyy aina töitä, ala jo uskoa siihen ja itseesi! Nuo molemmat tilanteet olivat hetkiä, jolloin olin oikeasti pakahtua kiitollisuudesta. Tuli sellainen olo, että näinhän tämä tapahtuu, emme ole yksin, meitä autetaan ja usein tahoilta, joita emme ole osanneet ehkä edes ajatella. Kolmas viime päivien ihme liittyy asiaan, jonka kanssa minulla ei ole mitään tekemistä, en voinut asiaan vaikuttaa mitenkään, sillä se ei edes oikeastaan koske minua kuin kaukaa ja välillisesti. Silti pääsin jakamaan sen hienon tunteen, että jotain hyvää tapahtui ja useiden ihmisten elämä muuttui parempaan. Kaikki nämä saavat minut uskomaan entistä enemmän siihen, että niin kauan kun mikään ei ole varmaa, mikä vain on mahdollista. Ja mikä tässä elämässä sitten lopulta olisi varmaa. Ei mikään.

Mutta koska olen ihminen, tuskin pystyn ikinä täysin irrottautumaan turhasta murehtimisesta. Silti olen oppinut kuitenkin käymään murehtimisen suossa yhä vain lyhempiä hetkiä. Yhä enemmän uskallan luottaa ja löydän varmuutta. Se tuntuu hyvältä. Tahdonkin kannustaa ja muistuttaa itseäni ja myös sinua siitä ja siihen, että vaikka välillä menee huonommin monessakin suhteessa ja missä tahansa asiassa, aina tulee se hetki, jolloin taas on helppo olla ja hengittää ja elämässä asiat tapahtuvat vaivattomasti ja kevyesti virraten. Huononakin päivänä tai jaksona kun keskittyy niihin asioihin, jotka silloin ovat hyvin, ei sille turhalle vellomiselle ja epätoivolle edes oikein tahdo jäädä aikaa: kiitollisuus ja huoli eivät mahdu samaan hetkeen.

Päivän voimasanat tulevatkin tässä: Tiedän, että se asia tapahtuu, jota sydämestäni toivon. Vaikka en tiedä, miten se tapahtuu, uskallan luottaa ja olen varma. Ja jos jotain muuta tulee sittenkin sen tilalle, annan uudelle tilaa tulla. Jaksan olla kiitollinen myös silloin, kun on haasteita ja muistan, että en ole ikinä yksin tässä maailmassa. Luotan siihen, että myös minun asiani voivat tapahtua vaivattomasti ja joskus muutos todellakin on vain pienen askeleen pässä.

Seuraavaksi sitten imuri käteen ja pesutupaan. Ihanaa sunnuntaita!

Tähän törmäsin keväällä Berliinissä. Kuinka osuvaa!