Uuden äärellä!
No niin, täällä taas! Viikot tuntuvat vain hujahtavan, mutta ei se mitään, kun on hyvä flow päällä. Kuitenkin selkeästi nämä maksulliset hommat menevät bloggaamisenkin ohi, mutta täällä ollaan. Töitä onkin ollut vallan mukavasti ja paitsi että olen tehnyt valmennuksia ja ohjannut liikuntaa runsain määrin, olen saanut myös muutaman uuden aikakauslehden toimeksiantajaksi ja myös pari lehteä, joihin en ole hetkeen kirjoittanut, on tullut takaisin luokseni. Kaikesta hyvin kiitollisena.
Eräästä kirjoittamastani jutusta, josta kerron sitten lisää sen tullessa ulos ensi kuun alussa, sain itsekin kimmokkeen erääseen hommeliin, joka vain tuntui loistavalta idealta kaiken tämän tutun ja turvallisenkin tekemisen keskelle. Viime viikolla nimittäin aloitin projektin, että teen joka viikko jotain uutta, jotain, josta vain tykkään tai jota haluan kokeilla. Ainoa, millä aluetta rajasin on se, että tämä uusi liittyy jollain tavalla hyvinvointiinn, joko kehoon tai mieleen tai se yksinkertaisesti saa minut jollain tapaa iloisemmaksi. Ensimmäinen tämän toivottavasti vuoden kestävän projektin asia oli se, että menin ja kokeilin pilatesta ensimmäistä kertaa elämässäni. Tuosta pilateksesta kerron lisää heti, kunhan olen sitä testannut muutamaan kertaan. Olin tunnilla vanhimman tyttäreni, 17, kanssa ja tällainen äiti-lapsi-harrastuksen elvyttäminen tuntuu taas oikein loistavalta idealta.
Olen huomannut itsestäni sen, että mitä kiireisempi jakso elämässäni on, sitä varmemmin kaikki uusi tai edes uudehko jää tekemättä. Ei ehkä siksi, ettei lopulta aikaa olisi, vaan sitä vain jotenkin turtuu ja jämähtää helposti siihen tuttuun omaan arkeen. Uskon kuitenkin siihen, että kun itselle antaa uusia henkisiäkin ärsykkeitä, alkaa luovuus kukkia, ideoita syntyä ja myös niiden omien työasioiden tekeminen sujuu jotenkin jouhevammin. Ja ajatellaanpas vaikka liikkumista. Jos ihminen käy aina viikosta toiseen ja kuukaudesta kolmanteen vaikkapa samalla ryhmäliikuntatunnilla, jossain vaiheessa kehitystä ei enää tapahdu. Sama kuntotaso ehkä pysyy yllä, mutta jos uusia tuloksia haikailee, niitä on turha odottaa. Ihminen tottuu niin moneen, henkisesti ja fyysisesti.
Tähän projektiin päädyin paitsi haastattelemieni naisten innostamana, totesin, että enpäs halua elää elämääni niin, että jossain vaiheessa huomaan vain toistaneeni itseäni ja samoja asioita vuosikymmeniä. Ja sitä paitsi se, kun kokeilee jotain ihan uutta, kuten minä pilatesta, tuo suuria onnistumisen kokemuksia. Ja onnistumisen kokemukset taas vahvistavat itsetuntoa ja nostattavat yleistä positiivista fiilistä omassa arjessa. Sitä on jotenkin raikas ja freesi olo, kun oppii uutta. Ja niistä vanhoista kaavoista irtautuminen saa myös aivot ihan uusille urille, eikös vain. Kun joutuu ja saa opetella ja kokea uusia asioita, sitä usein haastaa itseään myös älyllisesti. Ja kun uusien juttujen parissa tapaa uusia ihmisiä, sitä voi vaivatta jättää oman historiansa ja kaikki roolit taakseen ja olla vain sellainen kuin on, juuri siinä hetkessä. Suosittelen kokeilemaan!
Miten sitten olen päätynyt valitsemaan näitä asioita, joita haluan kokeilla ja tehdä, kerran viikossa? Asioita, jotka itselleni ovat vieraampia? No ihan vain ronskisti olen alkanut miettiä, mikä minua juuri nyt kiinnostaa ja minkä tekemisestä saisin itselleni lisää energiaa, iloa ja miellyttäviä kokemuksia. Olen miettinyt myös sitä, mitkä ovat sellaisia asioita, joita haluan tehdä, mutta jotka jostain (teko)syystä ovat jääneet tekemättä. Ehkä rahatilanteen, elämäntilanteen, ajanhallinnan tai jonkin muun seikan vuoksi.
Tekosyitähän meillä ihmisillä riittää ja se on inhimillistä. Niin helposti sitä antaa itselleen luvan edes olla tekemättä jotain, koska jo ennen asian pariin ryhtymistä sitä voi alkaa hävetä omaa osaamattomuuttaan tai on jo päättänyt, että en voi, kun ei ole varaa tai aikaa. Kuitenkin sitä varaa tai aikaa saattaa löytyä sitten ihan muihin asioihin. Ja ihan kuin sushikurssille voisi osallistua vasta sitten, kun osaa valmistaa (täydellistä) sushia! Olen itsekin ollut perfektionisti ja halunnut hallita asiat hyvin, joihin ryhdyn, mutta onneksi tuo turhamaisuuden viitta on harteiltani karissut. Minusta on mahtavaa mennä paikalle ”ihan blondina” ilman pakkoa jonkin asian hallitsemisesta ja luottaa siihen, että joku kyllä neuvoo ja opastaa, koska se on heidän hommansa. Minulla ei ole tarvetta todistella itselleni eikä kellekään muulle pätevyyttä missään asiassa, missä olen ihan untuvikko (eikä tarkemmin ajateltuna missään muussakaan asiassa, riittää, että itse tiedän, mitä osaan). Mikä lienee siinä, että joskus on (ollut) häpeällistä myöntää, ettei osaa, mutta että haluaisi kuitenkin oppia? Onneksi olen kasvanut viime vuosina muutakin kuin leveyttä, hehee.
Nuo en ole koskaan mutta nyt aion -asiat eivät ehkä myöskään ole trendikkäitä, mutta se ei ole tarkoituskaan. En myöskään aio tehdä asioita siksi, että muut tekevät niitä. Ajatellaan vaikka zumbaa, joka rantautui Suomeen yli 10 vuotta sitten! Nyt seuraa tunnustus: en ole ikinä zumbannut. Mutta se voisikin olla yksi asia, jota haluan kokeilla tämän projektini aikana.
No miksi sitten tehdä uusia juttuja, jos on kuitenkin arkeensa tyytyväinen? Itse ajattelen, että vain uusia asioita tekemällä pääsee uusiin lopputuloksiin, ihan kaikessa elämässä. Juuri nyt vain tuntuu siltä, että olen niin valmis poistumaan valmiiksi auratuilta poluilta ja jopa hyppelehtimään sinne mukavuusalueeni ulkopuolelle (=zumbaamaan).
En halua, että elämäni kulkee vain päiväkoti-koulu-työ-ruokakauppa-koti-akselia, vaan haluan herätellä itseäni uusilla tavoilla. Uskon, että tottumus, niin hyvä asia kuin se voi ollakin, on myös pahin tylsistyttäjämme ja arkemme ankeuttaja. Uudet asiat ja niiden tekeminen ja kokeminen tuovat arkeen ihan uutta iloa.
Ja kuten tähän mainitsemaani juttuun haastattelemani viisas nainen sanoi, uuden oppiminen ei ole vain lasten etuoikeus. Uuden oppiminen ja uusien asioiden kokeminen on kaikkien oikeus. Milloinkaan ei ole liian myöhäistä. Oikea aika voi olla juuri nyt.
Ja sitten voimasanat, olkaa hyvät:
Uskallan kokeilla uusia asioita. Uskallan irrottautua pelkästä tutusta. Uskallan uudistua. En anna omien uskomusteni omista kyvyistäni, taidoistani tai osaamisestani rajoittaa minua. Nautin vapaudesta, jonka itse itselleni suon. Maailma on rajaton ja minä voin valita.
Upeaa torstaita! Milloin sinä teit viimeksi jotain ensimmäistä kertaa?
Pinkki
Todella inspiroiva juttu ja tulevaa lehtijuttua odotan innolla sitäkin.
Tuosta tosiaan pitäisi ottaa oppia. Äkkisältään ajattelee, et helppoakos se on joka viikko kokeilla jotain uutta, mutta ei ehkä olekaan. Viikot menee niin äkkiä 🙂 Koko ajan pitäisi jotain olla keksimässä. Myönnän myös että hieman mietin että MITÄ keksisi. Ja juuri sen takia tämä ”haaste” olisi minulle todella hyvä. Selvästi olen jämähtänyt omiiin juttuihini.
KIITOS
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos PINKKI kommentistasi, kiva, että inspiroiduit 🙂
Viikot todella hurahtavat nopeasti, siksi tämä haaste itselleni. Mulla on kaikenlaisia ajatuksia, joita ajattelin toteuttaa, eikä kaikki edes maksa mitään 🙂 Ilmoittelen, kun tuo lehti tulee ulos ensi kuun alkupuolella kuitenkin. Jutusta tuli omastakin mielestä tosi innostava. Kivaa viikonloppua sinulle!
Make
Uuden äärellä kuvaa osuvasti minunkin elämäntilannetta tällä hetkellä. Opiskelen nyt viidettä vuotta yliopistossa. Ala ei ollut missään vaiheessa mikään unelma, mutta minulla ei ollut muutakaan haavetta, enkä pitkään aikaan tiennyt tutkinnon työmahdollisuuksista konkreettisesti, toki nimikkeitä, mutta ”erityisasiantuntijan” työnkuva oli vähän hukassa. Nyt olen hiukan nähnyt tämän alan töitä. Ne eivät ole olleet kovin innostavia. Toki on mahdollista löytää monenlaisia työpaikkoja, mutta koska samaan aikaan olen löytänyt uuden haaveen , olen alkanut suunnitella alan vaihtoa: Haluaisin sittenkin lääkäriksi.
Aina puhutaan siitä, että Suomen ilmapiiri ei ole innostava tai kannustava, vaan pikemminkin latistava. Itse olen kärsinyt paljon yksinäisyydestä, mutta nyt ympärilläni on ihana ystäväpiiri enkä ole huomannut Suomen latistavaa ilmapiiriä omassa elämässäni. Mutta nyt, uuden kynnyksellä olen saanut sen valitettavasti huomata. Melkein kaduttaa että olen jakanut unelmani. Kaikki, jopa ne rakkaat ystäväni keskittyvät lähinnä siihen, kuinka vaikeaa lääkikseen on päästä ja kuinka rankkaa opiskelu on ja varmaan työkin. Toki pääasia on, että se on minun haaveeni ja jos haluan sitä tarpeeksi, teen tarvittavan sen eteen ja pääsen sisään. Mutta silti, kun joka viikko saa kuulla kuinka työlästä se on, meinaan jo itsekin hukata haaveeni ja joudun oikein kaivelemaan sitä tunnetta, sitä ajatusta innostavasta, haastavasta, tärkeästä työstä, jossa saan auttaa ihmisiä.
En tiedä, millainen olen itse ollut jos joku on kertonut minulle unelmastaan, toivottavasti kannustava. Mutta mikä tärkeintä, aion jatkossa olla itse kannustava.Eli tässä tulevaa varten muistilause minulle ja muille:
Ole kannustava! Unelmat ovat hyvinvoinnin kannalta välttämättömiä. Kun joku kertoo unelmastaan, sano: ”Vau! Mielenkiintoista! Ihanaa, että olet löytänyt haaveesi! Tsemppiä sen toteuttamiseen! Mitä teet unelman saavuttamiseksi? Kerro lisää!”
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Make kommentistasi ja hienoista voimasanoista. Juuri näin. Ymmärrän kyllä pettymyksesi ihmisten kommenteista, mutta sinä teet, kuten sinä haluat. Muistan, kun erehdyin itse taannoin kertomaan kannustavaksi luulemassani ilmapiirissä omasta haaveestani, poliisiksi opiskelusta, niin eka kommentti, jonka sain, oli se, että okei, jos haluat painaa paskaduunia huonolla liksalla ja olla kolmivuorotyössä, niin siitä vain, ole hyvä 🙂 Ei tuntunut kauhean kivalta se, vaikka saa nyt nähdä, toteutuuko oma haaveeni ikinä ihan käytännön syistä.
Uskon, että suuri osa siitä, että ihmiset vastaavat noin, on se, että hekin ehkä haluisivat tehdä muutoksia, mutta eivät jaksa, pysty tai uskalla. Ja sitten sitä kadehditaan heitä, jotka oman elämänsä ohjat käsiinsä ottavat.
Lääkikseen on toki haastavampaa päästä kuin jonnekin muualle, mutta kas, aina se tietty määrä ihmisiä sinne itsensä lukee ja jos joku muu, yhtä hyvin se voit olla sinä.
Aurinkoa viikkoosi!!