Pikaratkaisuja ei…

..ole. Muutos vie aikaa.

Sisäinen voima -kirjani Facebook-sivuilla aika ajoin käydään keskustelua siitä, miten vaikeaa tai helppoa joku asia on.  Esimerkiksi asioiden, tapahtumien ja muiden ihmisten kontrolloimatta jättäminen on asia tai tapa, joka monesta tuntuu vaikealta. On totta kai helppoa kirjoittaa ja lukea aiheesta, mutta totta on, että käytännössä se irtipäästäminen tai otteen höllentäminen ei tapahdu itsekseen, erityisesti jos on ollut taipumusta siihen, että haluaa koko ajan pitää langat käsissään. Me olemme ihmisiä, ja haluamme usein puuttua muiden ihmisten tekemisiin ja olemiseen, erityisesti jos kyse on läheisistämme. Haluaisimme usein myös, että asiat menevät kuten itse haluamme, että ne menevät. Otamme myös toisten ihmisten teot joskus hyvin henkilökohtaisesti silloinkin, kun ne eivät meitä kosketa. Uskon, että halu kontrolloida elämää on jonkinlaista turvallisuuden hakua. Tunnemme olomme turvalliseksi kun muka tiedämme kaiken ja koko arki on hallussamme. Toki uskon, että voimme moneen asiaan vaikuttaa ja monesta asiasta päättääkin, mutta kun uskaltaa olla työntämättä nenäänsä joka asiaan, sitä on paljon onnellisempi. Kenelläkään ei ole varmuutta huomisesta, koska mitä vain voi tapahtua. Sitä ei tarvitse pelätä, mutta on ihan ookoo ymmärtää, että tekee niin tai näin, aina sattuu asioita, joihin ei voi vaikuttaa.

Mennään sitten siihen, miten niitä uusia toimintamalleja ja tapoja ajatella omassa arjessa voi sitten oppia. Ensinnäkin omaa toimintaa on hyvä pysähtyä tarkkailemaan. Ai, minä teen aina noin. Ai, minä ajattelen tästä asiasta näin. Ai, miten mua voikaan ärsyttää se, että tuo toinen ihminen tekee noin, kun minä tiedän, että hänen kannattaisi tehdä toisin. On myös hyvä asettua toisen ihmisen saappaisiin ja miettiä, että jos hän käyttäytyisi haluaisi sörkkiä minun elämääni, pitäisinkö minä siitä? Tuskin.

Muutokseen tarvitaan myös halua muuttaa asioita. Tarvitaan myös pitkäjänteisyyttä. On vain lakattava kuvittelemasta, että muuttua voi yhdessä yössä. Toki sellaistakin varmasti tapahtuu, mutta itselläni omien tapojen olla, toimia, ajatella ja elää muuttaminen ja muuttuminen on vaatinut vuosien tietoista työtä. Ei voi kuvitella, että hetkessä jokin vanha itsessä jumissa ollut ajatusmalli vaihtuu toiseen, vaikka periaatteessa ymmärtäisikin, että olisi hyvä toimia toisin. Erityisesti jos ajatuksista tai tavoista on tullut automaatioita, kestää aikaa, että niitä saa käännettyä freesimmille raiteille. Lihaksetkaan eivät kasva yhdessä yössä eikä rapakunnosta muututa maratoonariksi päivässä. Fyysisen minän muokkaaminen on pitkäjänteistä työtä ja vie aikaa, ja kun on päässyt tavoitteeseen, on sitä työtä jatkettava, jotta haluttu taso pysyy yllä. Siksi ei voikaan kuvitella, että henkinen työ olisi jotain, jota voisi tehdä vain silloin tällöin ja sitten odottaa itseltä kuuta taivaalta. Toki, jos sitä ei koe omalla kohdalla tärkeäksi, niin sitten, mutta muussa tapauksessa se on yhtä tärkeää arjessa kuin säännöllinen punttitreenikin. Henkisten asioiden tutkailu on yhtä tärkeää kuin fyysisen kunnon parantaminen. Tuntuu usein vain siltä, että tahdomme kaiken heti tässä nyt! Emme osaa olla kärsivällisiä ja jos muutosta ei tapahdu hetkessä, motivaatio lopahtaa.

Myöskään sellaista asennetta, että olen aina ollut tällainen enkä muuksi muutu, ei kannata viljellä. Siinähän antaa itselleen luvan olla tekemättä muutoksia, koska väittää itselle (ja muille) että on ollut tällainen eikä muuta osaa olla. Tai että näkee itsensä epäonnistumassa ennen kuin on aloittanutkaan! Itse siis täytyy valita tehdä töitä asioiden eteen, mutta armollinen kannattaa silti olla. Elämä on kulkemista eteen ja taakse. Jos kuitenkin useimmiten muistaa hellittää otettaan, on se jo enemmän kuin tarpeeksi. Me emme ole täydellisiä, olemme ikuisesti keskeneräisiä, matkalla, se on inhimillistä. Pääasia on, että haluaa harjoitella ”arjen henkisyyttä” ja saada sitä kautta iloa elämään.

Toinen asia, mikä on monelle (myös itselleni ollut) vaikeaa, on murehtimisesta luopuminen. Mutta omalla kohdallani mikään asia ei ole järjestynyt murehtimalla! Ja miten turhalta murehtiminen, huolissaan oleminen ja stressaaminen ovat jälkikäteen taas tuntuneetkaan.

Kun sinua alkaa huolestuttaa, pakota itsesi juurtumaan tähän hetkeen, arjen suoraan lähetykseen. Kuuntele ympärilläsi olevia ääniä, katso, miten pilvet matkaavat taivaalla. Pilvet tulevat ja menevät, kuten ajatuksesi, pois toistensa alta, jatkuvana virtana. Ymmärrä se, että vaikka pelko ja huoli ovat, ne eivät ole todellista sinua, eikä seinille maalattujen pirujen ja ennakkoajatusten tulevasta tarvitse olla totta. Sinun ei tarvitse vastustaa ajatuksia, voit antaa niiden tulla ja mennä, soljua itse virran mukana.

Minä olen useimmiten viime vuosina uskaltanut luottaa uusiin alkuihin ja päästää irti vanhasta. Aina se on kannattanut. Jatkan siis päivittäisiä harjoituksiani!

Iloista perjantaita sinulle.

Välillä elämä on soutamista ja huopaamista. Se on inhimillistä.