Lähes keski-ikäinen jojolaihduttaja tässä hei..

..tällä kertaa tämä onnistuu, sanoo hän pontevasti.

Joitain viikkoja sitten sain lahjaksi Polar Loop -aktiivisuusmittarin, ja olen nyt reilun kolmen viikon käytön jälkeen täysin koukussa siihen. Mittari ja luuriini ladattava appsi kertovat päivän aikana ottamani askeleet, yön aikana nukkumani levollisen ja levottoman unen määrän, kuluttamani kalorit, istumani ja seisomani tunnit ja yleensäkin aktiivisuustasoni. Jos istun yhtäjaksoisesti kauemmin kuin tunnin, saan passiivisuusleiman. Auts. Ei kuulkaas tunnu kivalta se.

Olen luvannut huhti- ja toukokuussa tuurata enemmän. Kesäkuussa ohjaan taas sisäpyöräilyäkin.

Mikä tässä rannekkeessa sitten alkoi minua koukuttaa, oli oikeasti tuo kaikki yllä mainittu. Ensinnäkin nyt kun olen vain yhdessä paikassa töissä moneen suuntaan säntäilyn sijaan, istun päivisin ihan tolkuttoman paljon, järkyttäviä määriä, tuntikausia. Kun pari viikkoa sitten vielä työpäivän jälkeen kävin vetämässä kahvilassa viimeiset life coach -harjoitusvalmennukseni, istuin sen tiistain aikana 12 tuntia! Karsea määrä aikaa kahden kankun päällä. Näitä lukuja on todella herättävää tarkistella, sillä olenhan useammankin artikkelin kirjoittanut istumisen haitoista. Näinkö jälleen suutarilla ei itsellään ole kenkiä, siihen täytyy tulla muutos.

Ihan tykki vempain, sanon minä.

Tällaisena lapsen kanssa aikanaan pari vuotta valvoneena kiinnostavaa on myös ollut tarkkailla unen laatua ja sitä, kuinka paljon yleensä nukun, useimmiten yli yhdeksää tuntia yössä. Kyllä, saatan perjantaisinkin mennä nukkumaan nuorimman lapsen kanssa samaan aikaan eli klo 20! Nukkuminen vain on niin kivaa ja koska lapsi yhä herättää kerran yössä, ei vain huvita kukkua kovin myöhään.

Ranneke on saanut aikaan myös sen, että hissin sijaan nappaan nykyään portaat, sillä sillä tapaa saan askelia kerätyksi. Aktiivinen arkiliikkuja olen ollut aina, siis viime tammikuuhun asti. Jotenkin sitä vain uusi työ onnistui väsyttämään niin, että pari kuukauttahan juuri lähes lepäilin ja kävin ohjaamassakin vain kaksi kertaa kuussa. Marraskuussa keho oli kohtalaisen timmissä kunnossa ja puoli vuotta myöhemmin olen jojoillut taas ainakin sen plus viisi kiloa. Nyt ongelmani on ollut vähäinen liikunta ja aivan liian suuret annoskoot ja karkin mussuttaminen, jälleen kerran. Mittari on saanut minut myös havahtumaan siinä, että aika vähän sellaisina pelkkinä istumapäivinä tulee kulutettua kaloreita, joten rekkamiehen annokset eivät ole ollenkaan tarpeen, vaan kasvattavat pelkästään keskivartalon makkaroita.

Täällä sitä taas ollaan, ties kuinka monetta kertaa samassa pisteessä. Enpä olisi itsestäni osannut tätä ajatella, sillä luulin olevani matkalla kohti terveempää ja vahvempaa kehoa. Vaikka olen toki tiennyt nämä kaikki luettelemani asiat, vasta tämä vempain oikeasti herätti minut. Miten vähän sitä tuleekaan otettua askelia, miten paljon istuttua ja miten vähän kulutettua kaloreita. Jestas sentään. En enää yhtään ihmettele, että monet tuntemani normaalipainoiset aikuiset syövät kuin pienet linnut tai vähintäänkin kuin sirot ranskattaret. Pohjolan viikinki täällä päivää luulee ilmeisesti elimistönsä joutuvan nälänhätään tai ehkä minulla on massakausi menossa? Kuinka vain, pikku hiljaa taas palaan ruotuun ja vaikka sitten minut siihen ruotuun saa jokin digitaalinen vempain, niin saakoot. Mieluummin Polar Loop -koukussa kuin suklaakoukussa.

Saa nähdä, kauan tarvitsen häntä tuekseni.

Liikuntaa olen kyllä lisännyt viime viikkoina kiitettävästi, mutta juuri kun olin aikeissa pidentää lenkuroita, sainkin jäätävän flunssan. Eilen olin pomppimassa omalla ohjaustunnillani pitkästä aikaa, ja tuntui kyllä nastalta, vaikka naama muistutti paloautoa koko illan ja tänään on pientä lihaskipua havaittavissa. Kyllä se vain on se liikunta, mikä virkistää ja piristää väsyneimmänkin päivän. Siitä pyrin olemaan lipsumatta, nyt kun saan taas olla terve, kiitos siitä.

Onhan se vähän väsyttävää huomata olevansa lievästi ylipainoinen lähes keski-ikäinen toimistotyöntekijä, mutta kuten jo aiemmin olen itselleni sanonut:

Jos haluat muuttua, tee se rakkaudella, lempeästi ja itseäsi kuunnellen. Ei pakottamalla, ei itseä sättimällä, ei verenmaku suussa ja siksi, koska itse haluat muuttua, ei muiden takia.

Amen.

P.s. Kun viime kesänä kerroin liikkumaan lähtemisen vaikeudesta Hesarissa, sain paljon kannustavia sanoja siitä, että kerroin liikunnanohjaajankin olevan vain ihminen. Niin se menee, vaikka itse tietää, aina ei osaa toimia niin kuin parhaaksi on. Silti uskon siihen, että asian tiedostaminen on aina se ensimmäinen askel. Hyviä treenejä sinulle!