Irti murehtimisesta..

..mutta miten? Ei ainakaan pakolla, vaan itseä tutkiskellen ja ajan kanssa. Oivallukset tapahtuvat, kun aika on.

Tässäpä aamulla töihin kävellessäni mietin sitä, miten minusta, entisestä kovasta murehtijasta on kasvanut kuin vahingossa näin luottavainen ihminen. Tiedostan nykyään sen, että kaikella on aikansa enkä yritä pakottaa asioita tapahtumaan vain siksi, koska minä haluaisin niiden tapahtuvan. Vuosia sitten, kun elämäni alkoi muuttua, saatoin vielä pyöriä öisin tuntikausia murehtimassa joko päällä olevia huolia tai sitten asioita menneisyydestä tai tulevaisuudesta. Pahimmillaan mietin kaikkia näitä samaan aikaan ja tietäähän sen, että erityisesti yön pimeydessä monet asiat saavat vielä suuremmat mittasuhteet eikä ratkaisuja ole silloin löydettävissä, kun on lähellä paniikkia hikisenä lakanat kehoonsa liimautuneena. Myös väsyneenä moni asia tuntuu pahemmalta kuin on. Kauan kesti itsellänikin, että opin luottamaan ja uskomaan asioiden järjestymiseen silloinkin, kun en vielä itse tiennyt, miten ne järjestyisivät.

Vuosia sitten, polkuni alussa luin todella paljon elämäntaitokirjallisuutta ja yritin opetella oikeaa asennetta niistä. Ajattelin, että jos ajattelen näin, muutun varmasti onnellisemmaksi. Tai kun ajattelen näin, lakkaan murehtimasta. Kuitenkin se tuntui vaikealta, vaikka ohjeet olivat usein selkeät. Järjellä käsitin, ettei esimerkiksi raha-asioista stressaaminen muuta kukkaroa pulleammaksi, mutta silti en osannut luopua murehtimisesta. Ja aina, kun jostain löytyi rohkeutta nostaa kädet ilmaan ja sanoa, hyvä on, anna tulla vain, minä kyllä kestän, ratkaisuja alkoikin löytyä. Ratkaisuja ei löytynyt silloin, kun yritin asioita järjestää olemalla niin huolissani, että joskus en pystynyt nukkumaan enkä syömään.

Noista lukemistani kirjoista opin paljon, mutta ymmärrys siitä, että oivallukset eivät tule aina sillä samalla lukemisen hetkellä, vaan usein paljon myöhemmin, on kirkastunut vasta viime vuosina. En siis lukenut opuksia mitenkään väärin tai ollut ymmärtämätön. Silloin en vain vielä tajunnut sitä, ettei oivalluksia voi pakottaa tulevaksi, ne pitää kokea itse ja niille pitää antaa tilaa tulla. Kasvun ja tiedostamisen laajentumisen myötä aloin ymmärtää, että myös itselläni kukin oivallus tulee juuri oikealla hetkellä. Jos en olisi lukenut noita kirjoja, ajattelisin varmasti monesta asiasta eri tavalla kuin nyt. Jokainen lukemani kirja on varmasti ollut paikallaan, mutta silloin jotenkin kuvittelin, että muutos itsessäni tapahtuisi heti. Oikeasti se tapahtuu ajan kanssa ja siihen tarvitaan myös kärsivällisyyttä.

Jännää on myös ollut huomata se, miten joitain tunteita olen hakenut joistain asioista tai ihmisistä. Esimerkiksi raha merkitsi minulle vielä joitain vuosia sitten vapautta ja turvallisuutta. Toki raha helpottaa elämää ja köyhyydessä eläminen on stressaavaa, mutta nykyään ymmärrän sen, että vapaus ja turvallisuus voivat olla aina läsnä minussa pankkitilini saldosta riippumatta. Tai että hyväksyntää ei tarvitse hakea ihmissuhteista tai tekemisen kautta, vaan ihan voi aloittaa itsestään, hyväksyä itse itsensä sellaisena kuin on. Ja miten monesta väärästä asiasta olen itsekin etsinyt onnellisuutta, kuten vaikka shoppailusta. Aikaisemmassa elämässäni, kun elämä ulkopuolelle näytti täydelliseltä mutta oli jotain ihan muuta, vaatekaappini, joka oli noin 6 kertaa nykyisen kokoinen pullisteli yhä hintalapuin somistettuja vaatteita, joita en ollut edes vielä käyttänyt. En kuitenkaan tullut onnellisemmaksi ostamalla. Silloin myös velvoitin muita ihmisiä tekemään minut onnelliseksi. Muiden teot vaikuttivat itseeni myös niin, että ne laskivat onnellisuustasoani. En oivaltanut, että onnellisuus on jotain, joka nousee meistä itsestämme. Sitä ei kukaan voi ottaa meiltä pois eikä kukaan muu ihminen, tilanne tai tavara voi sitä myöskään meille pysyvästi antaa. Noita tunteita ei voi kuitenkaan pakolla löytää itsestään. Niitä voi tutkia ja henkistä työtä voi tehdä, hedelmät sitten kypsyvät, kun aika on.

Ja nykyäänhän en usko enää edes siihen täydellisyyteen, ainakaan samalla tavalla kuin ennen. Tai uskon ehkä enemmänkin siihen, että jokainen hetki voi olla täydellinen, riippumatta siitä missä olen ja mitä teen. Joskus se täydellisin hetki on se, kun mitään ei tapahdu, vaan olen vain itseni kanssa hiljaa kuunnellen ja tätä hetkeä tunnustellen.

Maksoin juuri viimeisen vuokran nykyiseen kotiimme. Voisin tulevan kuun aikana stressata itseni huonoon kuntoon asuntoasioiden kanssa. Mutta: mieluummin nostan kädet ilmaan, sanon hyvä on ja annan asioiden tapahtua omalla painollaan toki itse niiden eteen samalla työskennellen. Murehtimaan en enää suostu, en myöskään stressaamaan. Sen sijaan voin tehdä parhaani ja ymmärtää, että se on täysin riittävästi. Luottaa jälleen siihen, että elämä kyllä kantaa ja asiat järjestyvät. Aika jännittävää, kun moni asia on ihan levällään ja epäselvä. Sehän tarkoittaa sitä, että todella monta tietä on avoinna!

Hyvää pääsiäistä sinulle!

Hitunen onneakin saa olla matkassa.

P.s. Kuten sivupalkista saatoit huomata, olen aloittanut Blogiringin bloggaajana. Tietää hieman enemmän yleisiä hyvinvointi- ja liikuntajuttua, tietenkään arjen kevyttä henkisyyttä unohtamatta!