Rakastu omaan arkeesi

Itse yritän muistaa tuon lauseen joka päivä.

Toisina aamuina sitä vain herää niin, että automaattisesti osaa arvostaa tätä kaikkea, arkea, elämää. Toisina päivinä arki tuntuu helpolta, vaikka epäkohtia on ja vastoinkäymisiäkin tupsahtelee polulle milloin yllätyksenä, milloin omien odotusten ja pirun maalaustenkin buustaamina. Jos keskiviikkona vielä lievästi harmitti loman loppuminen, niin jo torstaina työmoodiin päästyäni pystyin huokaisemaan, että kyllähän tää on ihan jees ja perjantaina aamulla pongahdin ylös erittäin hyväntuulisena. Tyytyväisenä siitä, että minulla on työpaikka, jonne mennä ja tekemistä, josta pidän.

Kun perjantaina avasin silmät, samalla iloitsin siitä, että sain herätä omassa kodissani, rauhassa ja turvassa. Nousin ylös, venyttelin hieman ja napsautin kahvinkeittimen päälle. Miten helppoa onkaan, kun vettä tulee hanasta ja kahvi purkista. Johto oli seinässä ja pian alkoi ropina kuulua keittimestä. Ei tarvinnut käydä keräämässä kahvipapuja mistään eikä myöskään kantaa vettä kaivosta. Vedenkanto tosin on maalla lempipuuhaani ja olenhan paikan vesivastaava silloin, kun anoppi ei ole paikalla.

Päivitin Sisäisen voiman Facebook-sivun, miten mahtavaa olikaan, kun kone toimii taas. Hyppäsin suihkuun, ah, ihanan lämmintä vettä, puin päälle, tein aamupalaeväät ja kävelin bussipysäkille. Fiilistelin matkalla sitä, että minulla oli bussilippu, jääkaapissa oli ruokaa, edellispäivän jumppa kolotti hyvällä tavalla lihaksissa. Että minulla on kaksi toimivaa jalkaa, joilla kävellä myös rappuset ylös pysäkille. Hyppäsin bussiin, ja vaikka tällä kertaa en saanut kuljettajalta vastausta hyvän huomenen toivotukseeni, olin iloinen siitä, miten helposti työmatkani sujui. Ehkä tyypillä oli huono aamu?

Joskus vain se sisäinen rauha on helppo löytää eikä sitä tarvitse edes etsiä. Se on itsessä, kun sen havahtuu vain huomaamaan. Se taitaa löytyä senkin kautta, kun osaa arvostaa sitä mitä on ja keskittyy perseelleen menneiden asioiden sijaan siihen, mikä on hyvin ja sujuu vaivattomasti. Ei näe sitä, mikä on pielessä, vaan näkee sen, mikä on hyvin. Vahvistaa sitä, mitä voi vahvistaa ja haluaa muuttaa, mutta tekee sen tekemällä, ajattelemalla ja sanomalla, ei takerru valittamiseen ja jumiudu paikalleen olemaan epätyytyväinen.

Näin upean auringonlaskun näin useana iltana!

Lomalla huomasin sen, miten tärkeä on keskittyä omaan elämään, sen edistämiseen ja elämiseen niin, että itse on mahdollisimman tyytyväinen arkeensa. Minäkin sorruin sometaukolupauksistani huolimatta surffaamaan aika ajoin Facebookissa, joka pullisteli kaverien ja tuttavien toinen toistaan mahtavampia kesälomastooreja. Kun itse vietti vähäisiä lomapäiviä kuunnellen sateen ropinaa tai verhoamassa paleltuneita kinttuja villasukkiin, niin pakko sanoa, että tunsin pitkästä aikaa pienen kateuden vihlaisun lueskellessani illallisista Garda-järven huippuravintolan nurkkapöydässä veden ääressä, Sisilian superhelteistä, mielettömistä purjehdusreissuista saaristomerellä, barcelonalaisista maailman herkullisimmista tapaksista, norjalaisista huikeista vaellusmaisemista, kaikesta siitä ihanasta elämästä, onnesta, rakkaudesta, luksuksesta, jota some eteeni vyörytti. Hetken ajan kaikkien, siis todellakin vallan aivan jokaisen muun ihmisen, elämät tuntuivat olevan vain jotain niin paljon huikeampaa kuin omani ja tunsin itseni pieneksi ja säälittäväksi. Huolimatta siitä, että olin tehnyt itsekin varsin kivoja asioita oman vaatimattoman budjettini varassa. Ja olinhan myös itse laittanut kuvia nettiin, mutta silti kaikkien muiden elämät näyttivät hetkellisesti niin paljon hienommilta.

Mutta noin minuutin päästä ymmärsin sen, ettei toisen onni ole minulta pois. Että somessa näytetään arjen juhlahetket. Eikä se ole väärin, vaan on ihan tavallista iloita hyvästä fiiliksestä ja myös jakaa sen toisen kanssa. Siinä sitten mietin, että miksi minusta tuntui siltä, miltä minusta tuntui. Miksi olin kateellinen, kun olen jo kauan ollut sitä mieltä, että saa ja pitää hehkuttaa, koska hyvä mieli lisää hyvää mieltä. Mietin, pelkäsinkö sitä, etten ikinä tulisi itse saavuttamaan noita asioita, mitä muut olivat saavuttaneet. Olinko tyytymätön arkeeni, ja halusin lisää ja enemmän? Halusinko todella noita asioita, mitä muut tekivät?

Tulin siihen tulokseen, että sitä helposti alkaa haluta samaa kuin muutkin ihan vain haluamisen vuoksi. Siksi onkin tosi tärkeää lähes päivittäin miettiä sitä, mitä minä haluan. Mikä on minulle tärkeää? Ja sillä hetkellä, kun haluaa jotain, mitä toisella on, on hyvä avata silmät, pysähtyä ja nähdä kaikki se, mitä itsellä on. Nähdä sen oman arjen ainutlaatuisuus eikä pitää mitään itsestäänselvänä, sillä minä tahansa hetkenä asiat voivat muuttua mihin tahansa suuntaan. Kavereiden onnea saa hehkuttaa itsekin, mutta tärkeää on rakastua siihen omaan arkeen, joka hetki, oli se sitten sillä hetkellä hyvää tai vähemmän hienoa.

Niin se on, että kaikki tunteet kuuluvat elämään. Joskus se kateuskin sieltä pilkistää, mutta sitäkään ei tarvitse hävetä. Sekin on inhimillistä. Sen voi toivottaa tervetulleeksi, mutta siihenkään ei kannata jäädä jumiin. Hetken päästä sen voi lempeästi hyvästellä ja sanoa, että minulla on kaikki, kuten tuleekin olla, tässä ja nyt.

Iloista lauantaita!

Suomen kesä. Paljon vettä! Ainakin on vehreää.