Mitä on omannäköinen arki?

Sitä kannattaa pysähtyä miettimään silloin tällöin.

Miten paljon ihminen voi saada virtaa siitä, kun irrottautuu viikoksi tavallisista arkirutiineistaan? Huomaan, että vaikka pari yötä on tullut nukuttua todella huonosti, niin paljon. Suosittelen, jos vain mahdollista!

Arjesta irrottautuminen on jees, koska se auttaa näkemään, mitä siltä arjelta kaipaa. Me nimittäin totumme kaikkeen, siihen omaan arkeen myös, oli se sitten hyvää, tasapaksua, ihan mahtavaa, mukiinmenevää tai suoranaista scheissea. Vaikka elämäni on juuri nyt vallan ookoo, tiedän sen, että ihminen tottuu huonoonkin arkeen, epävarmuuteen, turvattomuuteen ja kaaokseen. Se, mitä meille tapahtuu päivittäin, on se, mitä alamme pitää tavallisena ja normaalina. Ja ehkä itsellemme sopivimpana vaihtoehtonakin, vaikka mahdollisuuksia olisi miljoonia.

No miksemme sitten vain avaa silmiä, laita lamppua päälle, herää ja tee muutoksia, jos niitä kaipaamme?

Uskon, että useimmiten emme havahdu siksi, ettemme edes ajattele muutoksen olevan mahdollinen. Muut toki voivat muuttaa elämäänsä, mutta itse tuskin siinä onnistumme. Emme kuitenkaan ehkä ole tyytyväisiä, mutta emme näe vaihtoehtoja. Olemme tottuneet näkemään sen kapean polun, jolla juuri nyt olemme. Emme uskalla nähdä sitä mitä meillä ei (vielä) ole, vaan näemme sen, mitä meillä on.

Emme myöskään uskalla haaveilla liikoja, koska jokuhan voisi pitää meitä tyhjänhaikailijana. Haaveilemme juuri sen verran kuin mitä ansaitsemme, siis omasta mielestämme. Moni kun meistä lienee ihan itse asettanut rajat haaveilleen. Pääkoppa sanoo, mikä itselle on sopivaa ja mikä on jo liikaa. Itse olemme piirtäneet itsellemme sen kokoisen laatikon, jonka uskomme olevan meille sopiva.

Emme myöskään uskalla unelmoida kovaa ja asettaa itsellemme suuria tavoitteita, koska saatamme pettyä. Ja pettymyksen pelossa saatamme olla tekemättä mitään eri lailla kuin aiemmin, koska saatammehan pettyä. Kuvittelemme säästelevämme itseämme sillä, ettemme heittäydy. Mutta entä jos pettymyksen odottamisen sijaan uskoisimmekin puhtaaseen onnistumiseen? Aina eivät asiat tietenkään mene kuten me haluamme, mutta usein ne myös menevät. Miksi uskoa epäonnistumiseen ennen kuin on edes aloittanut, miksei uskoa onnistumiseen! Yhtä hyvin voimme onnistua siinä missä epäonnistua.

Ei. Mieluiten estämme pettymykset olemalla tekemättä muutoksia, koska se on vaikeaa, rasittavaa, väsyttävää ja itse joutuu hommiin. Ja mitä muutkin sanoisivat?

Ihan liikaa mietimme muita ja heidän mielipiteitään. Jokaisen meistä tulisi elää omannäköistään elämää ja itselleen, toki muita loukkaamatta. Ja sitä paitsi aika harvoin jokin oma haave, tavoite tai unelma loukkaa jotakuta toista. Mielestäni se on paras kohteliaisuus ja rakkaudenosoitus esimerkiksi läheisilleen, että elämää hyvää elämää ja toteuttaa itseään ja haaveitaan, on onnellinen, vaikka tietää, että siihenkin kuuluu kipua ja kärsimystä.

Huh. Se, että itsensä repäisee jo hetkeksi rutiineistaan irti, auttaa huomaamaan, että taas on tullut porskutettua kuukausi, pari tai kokonainen vuosi tai kymmenen, eikä sittenkään ole tehnyt ehkä niitä muutoksia, jotta eläisi riittävissä määrin sitä omannäköistä elämää, jokaisen rima on omalla tasollaan. Sitä paitsi eihän sitä ehdi elellä sitä omannäköistä elämää, kun on niin kiire tarkkailla muita ja ennen kaikkea miettiä sitä, mitä muut meistä ajattelevat.

Haa.

Entä jos alkaisitkin tarkkailla, mitä itse itsestäsi ja elämästäsi ajattelet? Tiedätkö sinä, millaista haluat arkesi olevan?

Jos olet tyytyväinen, hienoa. Jos et ole, pieniä muutoksia voit alkaa tehdä juuri nyt, tässä hetkessä.

Mielettömän monipuolista vuoden viimeistä viikkoa sinulle!

Joskus on hyvä pysähtyä!