Mitä sanoisin itselleni tänään?

Varmaan ikä tekee tehtävänsä, mutta uskon siihen, että vielä ikääkin enemmän merkitystä on elämänkokemuksellamme. Jokainen meistä kohtaa asioita, jotka muuttavat meitä, halusimme tai emme. Isompien vastoinkäymisten ja murheellisten asioiden kohdalla meillä on ainakin kaksi vaihtoehtoa. Joko voimme jäädä tuleen makaamaan ja surun, kiukun, katkeruuden ja epäreiluuden syvyyksiin loppuelämäksemme. Voimme myös olla edellä mainitussa tilassa sen aikaa, kun kukin kokee tarpeelliseksi. Joku on siellä vuoden, joku viisi, mutta päättää sitten nousta. Joku ei halua nousta koskaan, ja hänellä on siihen toki oikeus.

Uskon kuitenkin, että useimmilla meistä lopulta nousee eteen se hetki, ettei jaksa enää lillua siellä negatiivisuuden ja pahan olon syövereissä. Tapahtunut on tapahtunut, ja lopulta halu jatkaa parasta mahdollista elämää, muuttua ja nousta vahvempana kuin koskaan ennemmin polttelee enemmän kuin halu uhrata elämänsä tapahtuneelle ja jäädä ikuisiksi ajoiksi vellomaan. Ja vaikka sitten toivoisimme, että kokemuksemme olisivat jääneet kokematta, emme enää haluakaan olla ilman sitä tietoa, mitä kokemuksemme ovat meille antaneet, joskus väkisinkin. Näin uskon ja näin se omallakin kohdallani on ollut, toki jokainen ihminen on yksilö.

Kukkia hyvistä oivalluksista!

Jälkeenpäin on turha jossitella, mutta aina välillä itsekin mietin, että jospa minulla olisi ollut vuosia sitten oman elämänkriisini hetkellä työkaluja toimia. Kunpa olisin ollut viisaampi ja vastaanottavaisempi. Olisinpa nähnyt tilanteen eri kanteilta ja eri ihmisten näkökulmista enkä vain niin sokeasti puolustanut omaa tonttiani, minun oikeuksiani ja asioita, joilla ei enää pitkään aikaan ole ollut mitään merkitystä. Olisipa minulla ollut keinoja käsitellä tunteitani, mutta suoraan sanottuna olin ihan pihalla niiden kanssa, ne olivat yksi iso mytty ja sekamelska ja veivät minua kuusi-nolla. Olisinpa tiennyt, että ne kestämättömätkin tunnetilat vielä helpottavat. Olisinpa osannut sanoa itselleni, että vaikka luulet nyt pysähtyväsi siihen paikkaan ja luulet elämäsi romahtavan sirpaleiksi, vielä koittaa päivä, kun yhtäkkiä kaikki alkaa mennä ohitsesi ja lopulta on kauas poissa, jäljellä vain kiitollisuus. Olisinpa keskittynyt johonkin muuhun kuin häpeään ja siihen, että mitä muut ajattelivat. Olisinpa osannut laittaa asiat ja arvoni tärkeysjärjestykseen. Miksen nähnyt sitä, millä oli merkitystä ja miksen lakannut näkemästä sitä, millä ei ollut merkitystä?

En tiedä.

Eilen oli näin nättiä.

Mutta kun ei ollut työkaluja, niin ei ollut. Kun en osannut, niin en osannut. Jos joku tuolloin olisi sanonut itselleni, että lopulta kaikki arkeani vavisuttaneet ja senkin jälkeen sitä pitkään vaikeuttaneet asiat ovat parasta, mitä koskaan itselleni olisi voinut tapahtua, olisin varmasti loukkaantunut. Olisin ehkä ajatellut, ettei minun murheitani ja minua oteta tosissaan. Että minulla on oikeus tuntea näin, kuten toki olikin. Silti tällä elämänkokemuksellani sanoisin itselleni aika samaa.

Sanoisin itse asiassa näin:

Anna anteeksi. Vaikka sinua on loukattu, satutettu, sinut on jätetty pulaan, sinulle on valehdeltu ja olet ollut sinisilmäinen, anna anteeksi. Anna anteeksi itsellesi, koko maailmalle ja muille ihmisille. Jos katkeroidut, se pilaa vain sinun elämäsi. Se, että pystyt antamaan anteeksi, on ensimmäinen askel kohti parempaa hyvinvointia ja iloisempaa arkea. Se, että sinulle on annettu avokämmenellä, ei tarkoita sitä, että sinun pitää laittaa vahinko kiertämään.

Hyväksy se, että elämässäsi on vastoinkäymisiä. On suuria vastoinkäymisiä, on pieniä, on kaikkea siltä väliltä. Kukaan ei selviä elämästä ilman murheita tai kriisejä. Mutta sinulla on vaihtoehtoja. Voit syyttää toisia ja kokemuksiasi siitä, että elämäsi on pilalla. Voit aina syyttää muita siitä, että asiat menivät, miten menivät. Mutta sinulla on myös mahdollisuus valita toisin. Vaikka elämä olisi antanut litsaria poskelle, vetänyt mattoa jalkojen alta ja vienyt joskus uskon ja toivon, sinä voit aina valita. Kun olet valmis, voit valita nousta, voit valita auttaa muita, voit valita, että elät hyvää elämää tästä eteenpäin, ehkä parempaa kuin koskaan aiemmin.

Lakkaa olemasta niin vihainen. Viha on tunne, joka voi potkia eteenpäin ja auttaa jaksamaan nousemaan sängystä silloin, kun tunnet olevasi pyykkikoneen kuivausrummussa. Mutta jossain vaiheessa vihasta on hyvä päästää irti. Voit purkaa sitä tunnetta vaikka lenkkipolulla tai sitten hiljenny olemaan sen kanssa. Tunnustele, missä kehon kohdassa se tuntuu ja anna sen kerta kerran jälkeen kuihtua ja lopulta kadota.

Lakkaa ottamasta asiat niin vakavasti ja henkilökohtaisesti. Arkesi saa päällisin puolin olla hyvää ja iloista. Kun otat vähän useammin näin on nyt –asenteen etkä anna pikkuasioiden musertaa, alkaa sinulta myös löytyä myös keinoja kohdata ja hyväksyä suurempia murheita. Täällä ollaan nyt eikä huomisesta tiedä. Hulluutta olisi hukata hetkeäkään tästä monikerroksisesta arjen kudelmasta, suorasta lähetyksestä, joka on päällä 24/7.

Vaikka sitä voisi sättiä itseään ja harmitella tuhlattuja kuukausia ja vuosia, se ei kannata. Viisaudesta, joka tulee juuri oikealla ajallaan, kannattaa vain olla kiitollinen. Itseään voi paijata olkapäälle ja sanoa, että voi sinua silloin, mutta onneksi olkoon siitä, mitä olet nyt.

Toimii.

Aivan mahtavaa arjen suoraa lähetystä sinulle!

Aina ei näe metsää puilta ja sekin on ihan ookoo.