Ah, ihana kärsivällisyys!

Olen viime aikoina huomannut, että vaikka kärsivällisyyteni on kasvanut huimasti viime vuosien aikana, on se silti erilainen elämän eri osa-alueilla ja esimerkiksi eri ihmisten kanssa. Perhe on mainio tutkimuslaboratorio, mitä tulee henkisten taitojen ja erityisesti kärsivällisyyden tutkiskeluun ja kasvattamiseen.

Tänään aamulla lähdin aikaisin kävelylenkille kaksveen istuessa rattaissa. Hän oli välttämättä halunnut ottaa mukaansa pienen muovisen laukun, laittanut laukun sisään siskoltaan saamansa aarteen; pienen helmen ja kuljettuamme ympyrän muotoisesta vakioreitistämme jo reilusti yli puolet, huomasin, että pikku laukku oli kadonnut. Lapsi itsekin oli hämmentynyt, kohotteli vain käsiään ja lopulta sanoi, että kasta bort. No, eihän siinä auttanut muu kuin palata samaa reittiä takaisin ja sieltä se laukku löytyi, matkan varrelta kävelytieltä. Tuli ainakin tehtyä kunnon reipas kävelylenkki ja vieläpä muutaman kilometrin pidempi kuin olin ajatellut. Hurmaava kaksivuotias joskus koettelee kärsivällisyyttäni paitsi näillä hassuilla tempauksillaan, myös sillä, että kun olisi uloslähdön ja pukemisen aika, hän vain toteaa, että ei haluu. No siinä ei sitten auta muu kuin maanitella, sillä pakottamalla tai hermostumalla ei saa aikaan minkäänlaista lopputulosta. Ja yleensä lapsi nukahtaa päiväunille helposti, mutta tänään jostain syystä yritimme nukahtaa kaksi tuntia! Siinä vaiheessa kun tyyppi hyppii ja pomppii sängyssä, kietoo huivin päähänsä ja toteaa olevansa en liten mummu, hilluu kuin Peppi Pitkätossu ja lopulta toteaa minulle kysyvästi, että tulee heemo?, niin en voinut muuta kuin nauraa. Ei mennyt hermo, ja lapsikin lopulta nukahti, mutta ah, joskus tuo asioiden tekeminen vaikeamman kautta vain on niin ärsyttävää. Mutta hermo pitää, kun tietää, että asenne zen on kuitenkin se kaikista toimivin lasten kanssa, vaikka sitten yritettäisiin nukahtaa kaksi tuntia tai puettaisiin ulos puoli tuntia.

Työjutuissa tai joidenkin kivojen asioiden odottelussa minulla riittää kärsivällisyyttä vaikka muille jakaa. Nytkin on taas kaikenlaisia projekteja viritteillä joka suuntaan, mutta yhtään en tunne malttamattomuutta niitä kohtaan, tiedän, että kaikella on aikansa. Mutta sitten tänään juuri tuolla kävellessäni oivalsin sen, että yksi asia, jossa minun tulee vielä petrata kärsivällisyyttäni on fyysinen minäni. Elämäntaparemppaa on takana nyt pari kuukautta. Vaikka olen edistynyt siitä huolimatta, että olen lipsunut toisinaan herkuttelemaan ja tämäkin viikko jäi tosi vähiin treenin kanssa, niin silti välillä fiilis on se että haluantännekaikkihetinytenkämaltayhtäänodottaa!!! Todella turhaa ja turhauttavaakin on ajatella noin, sillä eiväthän nämä ylimääräiset kilotkaan ole karttuneet minuun päivässä, vaan noin 9 kuukauden aikana ja jämähtäneet sitten paikalleen. En voi mitenkään odottaa, että päivässä tai viikossa niistä eroon pääsisinkään. Ja vaikka tiedostan tämän, niin silti olen kovin malttamaton.

Yleisesti uskon kuitenkin siihen, että asiat tapahtuvat juuri oikealla ajalla, ei yhtään liian aikaisin eikä varsinkaan liian myöhään, mutta tämän oman ulkomuotoni kanssa minulla on vielä petraamista. Kärsivällinen ihminen jaksaa odottaa, kun on varma lopputuloksesta. Kärsivällisyys on voimaa ja uskon, että sen kasvattamista todella voi myös harjoitella. Ennen olin sitä mieltä, että liikenne on oivallinen paikka harjoitella kärsivällisyyttä, mutta nykyään olen sielläkin tosi lungi, vaikka olisi kuinka urpoja kuskeja liikenteessä. Itselläni lienee parhaat kärsivällisyyden petraajat ovatkin todella nämä kaksi ihastuttavaa teinitytärtä ja hellyttävä kaksivuotias. Ja heillä on minut.

Ja hei, vielä yksi sana valittamisesta. Tänään kaikesta pikku taaperon touhuamisesta huolimatta pystyin olemaan valittamatta! Ja Helsinki Day Spa:ssa on muuten myynnissä rajoitettu erä Complaint Free World Org:in rannekkeita (hinta 8 e, 1 e menee nuorten mielenterveystyön hyväksi). Valitusvapaan rannekkeen idea on yksinkertainen: laita ranneke jompaan kumpaan käteen ja päätä olla valittamatta 21 päivää. Joka kerta kun valitat, ranneke vaihdetaan toiseen käteen ja homma alkaa alusta. Tutkijoiden mukaan ihminen voi muuttaa ajatuksensa 21 päivässä ja lakata myös valittamasta (turhista pikku asioista).

Aionkin hankkia kyseisen rannekkeen. Vaikka itse valitan melko vähän, luultavasti vieläkin lähes päivittäin joku pikku valitus lipsahtaa huuliltani, buuuuuuu!! Jännityksellä odotan, pystynkö helposti olemaan kokonaan valittamatta tuon 21 päivää ja miltä se mahtaa tuntua! Oooh, sitä odotellessa.

Aurinkoista sunnuntaita! Tässä vielä pari kuvaa in action:

No täs mä syön tätä laukkuu, mut heti ku mutsin silmä välttää mä meinaan heittää tän kyl rattaist pihalle! Mutsilhan on toi eroon kaikesta turhasta proggis, mä vain jeesaan sitä!

No siis camoon, enhän mä mitenkään voi nukkua, kun just nyt mä haluun leikkii et mä oon pieni mummu! Sitä paitsi tää tekee ihan hyvää mutsin kärsivällisyydelle, sitä ei ookaan treenattu tälleen moneen viikkoon!