Älä ja ei!

Ohhoh! Kun perheessä on liki 3-vuotias, sanat älä ja ei ovat käytössä päivittäin ja melko tiuhaan, sanoisin. Erityisesti kun lapsi on toimelias, kekseliäs ja kova menemään niin, että kuhmuilta ja pahemmiltakaan havereilta ei ole säästytty. Olen joutunut skarppaamaan tosi paljon, että osaisin kiertää kieltolauseet ja sanoa asiat jotenkin nätimmin ja paremmin perille menevämmin. Joskus se onnistuu, joskus ei. On inhottavaa kieltää koko ajan, enkä usko, että se liikaa käytettynä edes tuo toivottua tulosta.

Olen myös muuten pyrkinyt kiinnittämään huomiota lausumiini sanoihin, puhetyyliini ja äänensävyyni. Olen ohjannut liki 15 vuotta ryhmäliikuntatunteja, ja aloittaessa urani mikrofoni oli toisissa paikoissa vieras käsite. Minulla on siis ollut ja on yhä edelleen erittäin kuuluva ääni. Erityisesti innostuessani saatan selittää jotain asiaa niin topakanoloisesti, että joku voi luoda vääriä mielikuvia pelkän äänensävyn ja -volyymin perusteella. Jos siis jotain saisin toivoa, olisi se ihanan pehmeä ääni, jota ihmiset eivät käsitä väärin. Kuopuksenikin usein toteaa, että älkää liidelkö, kun selitän jollekulle kotona jotain asiaa, jonka olen kokenut tai josta olen innostunut. Kröhöm! Ei äiti riitele, äiti kertoo ja kas, nyt äiti hieman hiljentää ääntään. 

Kerran selitin tuolloin 11-vuotiaalle tyttärelleni positiivisen puheen ja äläkielen haitallista merkitystä. Kieltosanalla varustettu lausehan on oivallinen tuomaan ihmisille mieleen juuri sitä, mitä ei tarvitsisi. Käydessäni NLP-kurssia opin, että epätoivottu asia saattaa silloin jopa tapahtua, jos puhe jää alitajuntaan junnaamaan. Älä ajattele kirahvia. Mähän sanoin sulle, että älä ajattele kirahvia. No, älä ajattele myöskään norsua. Älä ainakaan norsua ja kirahvia yhdessä! Heh, itse asiassa tämä, miten mieli tarttuu juuri siihen, mihin ei pitäisi, on melko hauskaakin.

Koska olen kuitenkin vain ihminen ja teen virheitä, sorrun toisinaan maalailemaan piruja seinille hyvistä aikomuksista huolimatta. Kun lapsi vaikkapa kiipeää leikkipuiston telineessä, huudan hänelle: Ole varovainen, ettet putoa! Parempi ilmaisumuoto olisi vaikkapa: Vau, vähänkö kiipeet hyvin, oletpa taitava! Onneksi ihan aina ei saa sitä, mitä tilaa, vertaa ensimmäinen lause.

En myöskään ole unohtanut vuosia sitten tapahtunutta asiaa, kun keskimmäiseni oli vauva ja esikoinen nelivuotias. Asuimme vanhassa kerrostalossa ja kotiin tullessa jouduin aina vetämään vaunut rappusia pitkin hissitasanteelle. Olimme viettäneet kuumaa kesäpäivää läheisessä leikkipuistossa ja tulleet kaupan kautta kotiin. Nelivuotias suorastaan kiemurteli vessahädästä, voivotteli tilaansa ja pelkäsi pissaavansa housuun. Hikisenä, väsyneenä ja kireänä kiljaisin hänelle rapun oven avattuani, että ÄLÄ nyt vain pissaa housuun, me ollaan ihan just kotona! Ja kuinkas sitten kävikään.

Vasta jälkeenpäin ymmärsin, että olisipa ollut tuhat kertaa parempi sanoa, että Vau, vähänkö sä olet hyvä pidättämään! Vahinko olisi voinut jäädä tapahtumatta kokonaan. Ja jos lapsi ei saanut traumaa tästä, ainakin äiti sai, sillä muistan tämän vieläkin kuin eilisen päivän.

Taannoin kävimme shoppailemassa kolmen mukulani kanssa ja vanhin tyttäreni osti itselleen ja keskimmäiselle lasipulloissa olevat mansikkafrappuccinot. Kun tytöt sitten hihhuloivat normaaliin lasten tapaan putelit käsissään, suustani lipsahti kuin automaattisesti: Älkää sitten vain pudottako niitä. Mistä ihmeestä se tuli?

Tuolloin 11-vuotias ymmärsi heti missä mennään. Hän vilkaisi minua merkitsevästi ja totesi: Muistatkos äiti mistä me juuri puhuttiin?

Hah, jäin niin kiinni.

Hei minä, älä käytä äläkieltä. Pyrin siis aina vain jatkossa ilmaisemaan itseäni entistä paremmin positiivisin muodoin. Olen huomannut, että kun kiinnitän huomiota puheeni tyyliin ja laatuun, tulee itsellekin hyvä mieli. Panostan myös pehmeämpään äänensävyyn.

Ja vielä, olen muuten keskellä empiiristä tutkimusta. Testaan nimittäin parhaillaan, vaikuttaako onnellisuuteni tasoon se, että jätän seuraavat sanat pois puheistani kokonaan: pitäisi, yritän, mitä jos, kunpa vain.

Alan kallistua sen puoleen, että kyllä ne vaikuttavat. En enää tee mitään siksi, koska minun pitäisi. En yritä tehdä jotain, vaan yksinkertaisesti teen sen. En mieti, että mitä jos ja kunpa vain jokin asia olisi mennyt toisin.

Unohdetaan myös sitku ja eletään nytku!

Ihanaa tiistaita!

ÄLÄ nyt vain tipu sieltä tikkailta. Vai: vähänkö hienosti pysyt siellä! Tuli maalattua kesällä taloa.