Uusi alku

Ja kuinkahan mones uusi alku elämässäni… Olen tippunut kärryiltä!

Se voi olla yks puhelinsoitto, joka muuttaa sun elämän, kannusti ystäväni minua eilen. Toinen whatsappasi viime viikolla, että Muistatko, miten teidän muuttamisen kans oli? Silloinki kaikki järjesty vaikka ei ollu tietoa tulevasta. Kaikki menee just oikeella tavalla, eli kaikki järjestyy. 

Uuh. Mitä ihminen tekisikään ilman ystäviä?

Noita ihania lauseita olen miettinyt sillä hetkellä, kun pieni stressinpoikainen on yrittänyt nitistää luottavaisuuteni pariin otteeseen mahtavan lomaviikon keskellä. Ei uskoisi, sillä olenhan tehnyt itseni kanssa aika paljon töitä, etten murehtisi turhaan ja että uskaltaisin luottaa. Onneksi kuitenkin kun ajatukset lähtevät laukkaamaan, huomaan sen itsekin. Kupolia alkaa kiristellä ja jos en huomaisi tuota tunnetilan muutosta itsessäni, saattaisin purkaa turhautumista ja murehtimista vaikka sen viemättömän roskapussin kautta ihan vääriin ihmisiin. Vaikka syy kiristelyyn ei olisi se roskapussi tai ne ihmiset. Ja parempihan olisi esimerkiksi istua tunteen kanssa kunnes se kuihtuu pois tai lähteä lenkille juoksemaan huono fiilis pois.

Loman jälkeen alkaa nimittäin lähtölaskenta. Määräaikaista työsopimustani on jäljellä sitten enää kuusi viikkoa, mikä on noin 30 työpäivää miinus pääsiäinen. Taakse jää mahtava vuosi ja 3 kuukautta upeiden työkavereiden ja huippuduunin parissa. Muistutan itseäni, että uusi alku tarkoittaa uusia mahdollisuuksia. Niin se taas on, että meikämandoliino on pian sellaisen edessä, sillä sijaistamani henkilö palaa töihinsä huhtikuun alussa. Ihan nauratti tässä, että mikään ei taida olla niin pysyvää elämässäni kuin muutos. Toisaalta olen tiennyt asiasta koko ajan eikä se tule yllätyksenä itselleni. Luopumista olen läpikäynyt viimeisten parin kuukauden aikana aina silloin tällöin. Vaikka yritän keskittyä hyvään ja ottaa muutoksen vain yhtenä kymmenistä ellei sadoista uusista aluista elämässäni, on päiviä, jolloin minua pelottaa, ahdistaa ja tuntuu kurjalta. Näinä aikoina aikakauslehtipuolella (jos ei muuallakaan) ole työpaikkojen suhteen hurraamista, joten voi olla, että hetken fiilistelen elämää ja paukutan näppistä freelancerina. (Olen itse asiassa saanut jo ensimmäiset toimeksiannot freehommissa huhtikuulle.) Ja kyllä, katselen työpaikkoja päivittäin tositarkoituksella. Kyllä, olen hakenut muutamia paikkoja. Mutta kaikki vinkit esimerkiksi sometyyppien ja sisällöntuottajien avoimista paikoista otan ilolla vastaan. Minut saa mieluusti palkata!

Vaikka pari kuukautta sitten oli oikeasti iskeä paniikki työasioiden takia, mitä vähemmäksi työviikot käyvät, sitä luottavaisemmaksi muutun. Pieniä epätoivon hetkiä lukuun ottamatta olen alkanut uskoa, että tämä muutos jälleen on hyvä juttu. Olen varma siitä, että asiat menevät, kuten tarkoitus on. Ei ole syytä panikoitua, sillä mitään hätää ei ole. Ja onhan minulla kirjani, valmennukseni ja jumpat. Peukaloita ei tarvitse pyöritellä.

Uusi alku –mikä siinä eniten sitten pelottaa? Ehkä se on se, ettei ole varmuutta, kontrollia. Silloin, kun alan ajatella niin, muistutan itseäni, ettei meillä ole oikeastaan mistään kontrollia. Mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa. Ei voi nojata siihen, että mikään on ikuista. Muttei tarvitse pelätäkään, vaan ottaa arjen suoran lähetyksen vastaan sellaisena kuin se on. Joskus helppoa, joskus todella haastavaa. Tiedät varmaan, mitä tarkoitan.

Epävarmuus on toki välillä inhottavaa, mutta vielä inhottavampaa on se, jos alkaa murehtia jo viikkoja etukäteen, koska epävarmuus. Uskon myös, että työnkuvan vaihtaminen tai vaikka sitten sen pienoinen hienosäätö tekisivät itselleni terää. Minulle on aivan sama, kirjoitanko lehtiin, nettiin vai sosiaaliseen mediaan. Vaihtelu uudistaa, uskon näin. Nyt sanon sen ääneen: toivon, että löytäisin yhtä hyvän duunin kuin missä vielä toistaiseksi olen. Tai: Vaihtoehtoisesti toivon härskisti maailmankaikkeudelta paria sataa tonnia, jotta voin etsiä itseäni, ehkä opiskella, blogata ja kirjoitella kirjoja!

Uskon, että kun tekee sitä, mille sydän palaa, asiat järjestyvät aina. Sen, että jokin tulee tiensä päätökseen, sen voi ottaa joko loppuna, mutta mieluummin sittenkin uutena alkuna. Ja kun tekee sitä, mistä itse täysillä diggaa, se näkyy, se tuntuu, se huomataan.

Ja vielä tuosta pelosta, ahdistuksesta ja kurjalta tuntumisesta. Jos en tuntisi noitakin tunteita, olisi se outoa. Nuo tunteet kertovat vain siitä, että olen saanut riittävästi toteuttaa itseäni ja olen todella viihtynyt työssäni. Hyvä niin.

Huhtikuussa sitten kohti uusia seikkailuja.

Kaunista perjantaita sinulle!