Aloittelija kuntosalilla
Aloittelija kuntosalilla tässä hei tai siltä ainakin tuntui.
Olen edistynyt! Aloitin nyt ja lakkasin odottamasta, että jotain tapahtuu.
Ihminen on sellainen, että helposti sitä odottelee vuoden, pari tai vuosikymmenenkin. Että jotain tapahtuu. Että joku muu tarttuu asiaan, jonka haluamme muuttaa. Tai että joku muu fiksaa jonkun epätoivotun asian elämässämme. Tai että joku muu laihduttaa puolestamme, alkaa treenata kuntosalilla, vaihtaa työpaikkaa tai toteuttaa ne meidän suurimmat haaveemme.
Mutta: sitä jotain muuta ei ole olemassakaan, sitä ei ole koskaan ollutkaan, ainakaan aikuisiällä. Jos itse jotain haluaa, on itse alettava hommiin.
Mutta mikä siinä aloittamisessa on niin vaikeaa? Tai sitten alkuinnostuksen jälkeen asian ylläpidossa? Onko se kiire, huono ajanhallinta, töistä johtuva väsymys, lapsista johtuva väsymys, ruuhkavuodet, laiskuus, sohvan vetovoima, välinpitämättömyys, luovuttaminen ennen kuin on aloittanut. Vai onko se sittenkin jokin oma sisäinen henkinen este? Onko taustalla pelko? Pelko ja häpeä siitä, ettei osaa ja pysty?
Seuraava kysymys: Miksi omaa osaamattomuutta pitäisi hävetä? Miksi aloittaessa jotain uutta tai jotain asiaa pitkän ajan jälkeen, pitäisi jo osata se? Miksi ihminen pelkää usein sitä, mitä muut ajattelevat? Mitä sitten jos mokaa?
Jokainen mokaa. Siihen ei kuole ja häpeä ja ahdistus ovat vain tunteita.
Siinäpä mietittävää erityisesti niin itselleni kuin ehkä jollekulle toiselle.
Hankin eilen kortin kuntosalille. Olin jo kauan kelannut, että salille pitäisi päästä. Tämän alkuviikon liikunnat jäivät vähiin, koska kiire, muuta tekemistä, väsymystä ja kaikki tekosyyt tähän päälle. Torstaina kävin ohjaamassa oman intervallituntini ja huomasin, että taas oli hurahtanut viikko ilman liikuntaa. Olin vähän pettynyt itseeni. Tai ehkä enemmän hieman ärsyyntynyt. Torstaina päätin, että lauantaina menen salille, oli mikä oli. Perjantaina vein porukkaa lentokentälle enkä sen jälkeen jaksanut evääni liikauttaa, vaan otin kaiken irti omasta ajasta. Mutta lauantaina tein, kuten olin päättänyt, marssin lähistölle avautuneelle salille ja siltä istumalta törsäsin kaikki liikuntasetelini. Olin kypsytellyt päätöstä viime viikkoina ja puntaroinut vaihtoehtoja. Saisin käydä salilla niissä paikoissa, joissa ohjaan, mutta itselleni on tärkeää, että kotisalille pääsee nopeasti hölkäten. Valintakriteeri 1.
No, salille sitten painelin. Asiakaspalvelun tosi mukava tyttö teki sopimuksen kortista ja opasti selkeästi, kuinka paikan päällä toimitaan ja missä on mitäkin. Ensimmäinen pelkoni oli se, että osaanko käyttää saamaani ranneketta niin, että pääsen edes pyöröovista sisälle! Hyvin meni ja sain treenikamat päälle. Sitten ei muuta kuin juoksumatolle lämmittelemään ja sen jälkeen hieman keppijumppaa.
Keppijumpatessani tutkin vaivihkaa laitteita, en nyt muista mitä merkkiä ne olivat, mutta kovin nykyaikaisia. Olen kahdesti opiskellut liikunnanohjaajaksi (keskeyttänyt tosin molemmilla kerroilla), kouluttautunut 15 vuotta sitten FAF Personal traineriksi ja tehnyt muille ihmisille aikanaan kymmeniä varmaan satoja kuntosaliohjelmia, mutta silti minua jännitti. Kävelin salilla hitaasti ees taas ja silmäilin laitteita. Päätin, että ensimmäisellä kerralla kokeilen vähän kaikkea ja katson, missä mikäkin laite, tangot ja taljat sijaitsevat. Vaivihkaa tarkkailin, miten muut tekivät missäkin laitteessa ja hyvin onnistuin itsekin, pienoisesta alkukankeudesta huolimatta. 70 minuuttia siitä, kun olin astunut pukuhuoneesta juoksumatolle, olin taas ulkona.
Ja mikä mahtava mieli oli lihastreenistä, myös siitä, että olin saanut aikaiseksi. Olin uskaltanut mennä yksin uudelle salille uusien laitteiden ääreen ja onnistunut tekemään ihan hyvin. Että jos itselläni oli jännitystä ilmassa, niin en ihmettele, jos peruspirkko tai pauli, joka ei ole koskaan ollut kuntosalilla, jännittää. Silloin kannattaa kyllä hankkia joku opastamaan, suosittelen. Itsekin aion pyytää alkuun päästyäni jeesiä, liikeideoita ja treeniseuraa kavereilta.
Nyt sitten pohdin, miten myös saisin itseni sinne salille jatkossa, säännöllisesti. Kun tuloksia alkaa tulla, se motivoi toki. Siihen asti merkitsen jokaisen treenin kalenteriini. Ensi viikolla sali kutsuu minua maanantaina, keskiviikkona ja lauantaina. Ne ovat tärkeitä tapaamisia itseni kanssa, ja pidän niistä kiinni.
Mutta vinkkejä ja tsemppiä kaivataan tässä osoitteessa. Mikä saa sinut kerta toisen jälkeen motivoitumaan liikkeelle? Nyt saat auttaa minua, jos haluat.
Piia
Ihan mieletöntä, hyvä sinä 🙂 Ja siitä se lähtee! Mulla aika pitkälti samat kuviot… ennen kuopusta kävin salilla ahkerasti, sitten tuli ainakin 4vuotta että en käynnyt. Kaikkien kriisien jälkeen, viime vuonna liityin samaiselle salille esikoiseni kanssa uudestaan. Teini tykkää sali treenistä ja itse tykkään käydä body balance ja tanssi tunnilla. Se fiilis on mieletöntä, hyvä olo sisältä joka huokuu muillekkin. Muistan olla myös armollinen itselleni jos en aina jaksa/pysty salille menemään.
Mehukekkerit Veera
Minua innosti nuo ensimmäiset kappaleet. Miten sitä saisikaan lähdettyä niistä itselle huonoista oloista, miten saisikaan haaveista tehtyä totta vaikka vähän pelottaakin. Olen pitkään pohtinut yrittäjyyttä, ja aamuisin juokseminen on selkeyttänyt ajatuksia. Siitä saa voimaa, valitettavasti nyt flunssan vuoksi sekin on ollut vähän jäissä.
Mutta tänään tein aloituksen. Pelotti, tärisytti ja kuumotti. Lähetin silti hakemuksen, sillä sitä toivomaansa ei saa, jos ei aloita. Ja nyt on aika.
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Jee, mahtavaa Mehukekkerien Veera, kiitos kommentistasi! Iloitsen puolestasi! Ja tuo juokseminen selkeyttää ajatuksia on muuten ihan totta itseni kohdalla. En nykyään lenkille lähdettyäni (kovin harvoin tosin) edes kuuntele musiikkia, vaan ajatuksiani.
Onnea matkaan uusiin kuvioihin. Saat olla ylpeä itsestäsi: uskalsit <3
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos PIIA! Minulla on ihan sama, viimeisen 6 vuoden aikana olen käynyt salilla pari kertaa. Ja joka kerta se tuntuu yhtä uudelta. Olen kyllä aikoinaan treenannut salilla itsekin ihan tavoitteellisesti. Mutta siitä on aikaa jo liki parikymmentä vuotta 😀 Niin se aika vierähtää.
Hauska tuo, että treenaat lapsesi kanssa! Itsekin olen käynyt teinin kanssa lenkillä ja täysikäisen kanssa samoissa jumpissa. Pitäisikin taas elvyttää liikkuminen molempien kanssa. Ihanaa sunnuntaita sulle <3
Krisse
Upeeta! Ja niin tuttua… Itse aloitin marraskuussa ja olin ihan varma, että a) jään jumiin laitteeseen b) en jaksa tai c) teen kaiken väärin. 😀 Ja olen siis todellakin käynyt ennenkin salilla, jonka lisäksi osaan myös lukea ohjeet laitteiden kyljestä. Pelotti silti.
Nyt olen tilanteessa, jossa 3 salikertaa viikossa on rutiini, joka pitää pääkopan kasassa. Oikeastaan onnistumisen salaisuus on ehkä juuri tuo suunnitelmallisuus. On päätettävä päivät, ja pitäydyttävä niissä. Muuten helposti tulee jotain ns. muuta. Parin kuukauden kuluttua peilistä katsookin jo timmimpi mimmi.
Goal without a plan, is just a wish.
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos KRISSE kommentistasi! Nauratti ääneen kun luin noi sun abc-kohdat, ihan kuin omia ajatuksiani! Ja tosiaan mäkin osaan myös lukea ne opasteet, mutta silti. Painojen kanssa oli vähän hakemista, mutta ne itselle tällä hetkellä sopivat varmasti alkavat löytyä tekemisen ohelle. Jalkaprässiä katselinkin vain sillä silmällä, kun en yhtään osannut arpoa, mitä siihen olisi laittanut. Ensi kerralla pitää vain reippaasti kokeilla.
Niin se menee, päätöksiä on tehtävä ja niissä pysyttävä!
Pilvi
Olipa juuri tänään ajankohtainen, itseänikin pohdituttava postaus: tässä juuri arvon mielessäni, menenkö salille vai en. Aloitin tauon jälkeen salitreenaamisen vuosi sitten ja kovasti sitä on joutunut kamppailemaan säännöllisen treenaamisen ja motivaation kanssa. Tämän luettuani nyt päätin, että kyllä menen tänäänkin, vaikka tekosyitä mieli kovasti haluaisi tuottaa :(. Pitäisi vaan olla koko ajan kristallinkirkas tavoite, jotta löysäily ei tunnu vaihtoehdolta. Ja joka viikon alussa pitäisi lyödä kalenteriin salipäivät, ettei kyse ole sitten siitäkään, ettei muka ole raivannut asialle aikaa. Jaa-a tiedä häntä, mikä siinä ylläpidossa onkin niin haastavaa!
Minna Oinaala
Kiitos hyvästä tekstistä jälleen. Mä oon sitä mieltä, että jengi tekee asioita, joista saa palkkaa. Kun salilla pääsee edes kerran siihen tilaan, että treeni palkitsee, niin se on menoa. Olin itsekkin (salitaustaa yli 10 v) nyt 2 kk tauolla sairastelun vuoksi. Kun salille taas sai mennä, oli se kuin eka kerta. Mutta kun ei luovuta niin tuloksia tulee. Kaikkeen auttaa myös realistinen ohjelma. Kun on ohjelma ja säännöllisyys, tulee siitä tapa. Kun teet ohjelmaa pari kk ja saat tuloksia, on jatkuvuus jo ovella. Tässäkin halut ja palkat ohjaa tekemistä. Kun haluat muuttaa kroppaa ja sitten kun se palkitsee, niin siitä voi tulla elämäntapa. Niinku mulla ☺ iloa ja intoa treeniin 😙
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Pilvi kommentistasi 🙂 Hyvä sä! Mä just kirjoitin kalenteriin ensi viikon salipäivät, jotta en pääse luistamaan! Äsken olin ohjaamassa spinningin ja sinne menee aina mielellään, ja toki on mentäväkin, koska se on sovittu työ. Mutta sitten tää harrastaminen ontuu kyllä ja pahasti… Mutta kokeilen nyt tuota kalenteriin merkkaamista myös. Ja odotan, että motivaatio kasvaa, kun tavoitteita alkaa tulla! Mahtavaa ens viikkoa sulle!
Jenny/Vastaisku ankeudelle
Kiitos Minna kommentista! Olet niin oikeassa 🙂 Mulla on kyllä ohjelma, jota tehdä, mutta en vielä uskaltautunut sen pariin. Ensi viikolla varmasti jo. Mä uskon kanssa, että saan ton salin käyntiin, kun vain nyt ensin hieman tsemppaan ja sitten just ne palkat eli tulokset motivoi. Vähän hirvitti se, kun ei ole käsitystä tämän hetkisistä voimista ja siitä, mihin pystyy. Sitäkin odotan innolla, että pääsee lisäämään rautaa 😀 Kyllä se salikärpänen varmaan puraisee, kun annan sille mahdollisuuden! Ihanaa alkavaa viikkoa sulle 🙂