Arjen ei tarvitse olla vaikeaa…

…ja joskus meillä itsellämme on sormet pelissä sen vaikeuttamisessa. Entä jos lähtöajatus olisikin, elämäntilanteesta huolimatta, että arki sujuu mahdollisimman helposti ja vaivattomasti? Ainakin siinä tapauksessa, jos ei ole keskellä kriisiä juuri nyt.

Ai että! Huomasin tässä taas, että kuin vahingossa ihminen voi tehdä asioista vaikeampia kuin ne ovatkaan. Aina ei tarvitse analysoida ja pohtia. Voi vain elää ja kokea. Asioiden ei tarvitse olla vaikeita, eikä niistä ennen kaikkea tarvitse tehdä vaikeita. Mutta silti niin monesta tekee. On kovin helppoa tehdä pikkujutusta suuri draama tai kärpäsestä härkänen. Sanoisin, että se on suorastaan vaivatonta. Johtuuko se siitä, että niin moni meistä on tottunut pieneen draamaan, sopivaan sekamelskaan ja hyppyselliseen häslinkiä?

Jos asiat ovat liian hyvin, aina ei jotenkin vain osaa olla, vaan turvallisuuden tunnetta lisää se, että useimmiten on jotain, mistä ahdistua, josta valittaa, jota analysoida ja jota voi puida. Vaikka mikään noista ei johda tilanteen muuttumiseen, vaan jumiuttaa meidät tilanteeseen. Entä jos vain nauttisi? Se on jotenkin todella vaikeaa. Tuntuu, että meihin on iskostettu ajatus, että itku pitkästä ilosta. Että jos liian hyvin menee, niin varmasti tulee jotain, joka kunnolla romauttaa.

Äh, ei niin.

Mitä jos kuitenkin eläisi elämää vain tämä hetki kerrallaan? Miksi takertumatta jättäminen on vaikeampaa kuin takertuminen, oli kyse melkein mistä tahansa? Entä sitten, jos ei tiedä, mitä tapahtuu ensi syksynä? Miksi miettiä, onko joku ihminen elämässä vielä 10 vuoden päästä, miksei voi nauttia hänen seurastaan nyt? Miksi itselle on vaikea kelvata keskeneräisenä ja samalla kuvitellen, että toiset olisivat jotenkin täydellisempiä?

Melkeinpä voisin sanoa itselleni, että hyviä kysymyksiä esität!

Sitä myös helposti jää jumiin miettimään sen sijaan, että ottaa asiat ja arjen vastaan sellaisena kuin se on. En itsekään muista sitä kovinkaan usein, vaan joudun jatkuvasti muistuttamaan itseäni: hei Jemppa, höllää nyt otettasi.

Sitä miettii liikaa joskus jopa sitäkin, mitä joku toinen miettii. Kevyesti sitä luiskahtaa muka lukemaan toisen ajatuksia ilman, että edes vaivautuu kysymään. Koska kyllähän minä tiedän.

Entä mitä jos joskus jättäisi toisen äänensävyn tulkitsematta ja kommunikoisi vain. Ei pyörittäisi päässä sitä kelaa, että mitähän tuokin tuolla tarkoitti.

Koska lopulta, mitä väliä?

Kovin moni asia tässä elämässä ei ole kuolemanvakava. Ja kun niitä suurempia tragedioita kohtaa, pienet asiat, joita ehtii pyöritellä silloin, kun isompaa ei ole pyöriteltävänä, muuttavat täysin merkityksensä.

Itse kokeilen nyt vaihteeksi tällaista otetta elämään: elämän ei tarvitse olla vaikeaa ja voin itse lakata tekemästä siitä vaikeaa ja sen sijaan voin tehdä siitä mahdollisimman helppoa. Asioiden eikä ihmisten tarvitse todellakaan olla kontrollissani, sillä mikään ei tule koskaan olemaan täysin minun langoissani. Sen sijaan, että pakolla pyrin pidättelemään hommeleita, päästän irti. Sillä se, mitä yritän pakottaa, takuulla luiskahtaa vain kauemmaksi. Sen olen kokenut kymmenet kerrat.

Höllää sinäkin hihnoja. Hyväksy, ettei mistään ole takuita. Nauti tästä hetkestä. Kohtaa se, mitä eniten pelkäät. Uskalla olla oma itsesi. Muista, että täällä ollaan vain kerran.

Hyvää perjantaita sinulle!

Sata syytä olla kiitollinen, tänäänkin.