Hyvä elämä

Arjesta, arvoista, unelmista ja suorittamisesta

Hui! Toivottavasti kovin moni ei ole vielä lomiensa jälkeen uponnut suorittamisen suohon! Itsestänihän tuntuu ainakin tänään siltä, että viikot vain hurahtavat enkä ehdi kissaakaan sanoa. Miten nopeasti aika kuluukaan, mutta se lienee tunne, johon voi vaikuttaa pysähtelemällä enemmän. Mutta jos tämä tahti jatkuu, niin täytän 50 tyyliin ensi vuonna!

Joskus todella kaipaan niitä loputtomia lapsuuden kesiä, jotka jatkuivat ikuisuuden. Oi sitä huoletonta aikaa, eihän silloin osannut edes murehtia.

Mutta ihan itseäni saatoin tästä viikosta syyttää, olin vain haalinut liikaa tekemistä myös illoiksi. Onkin ensiarvoisen tärkeää osata pysähtyä ja tutkia tilannetta realistisesti. Itsehän olen sellainen tyyppi, että innostun monesta, ja sitten vasta alan tutkia, miten sen kaiken toteuttaminen voisi olla mahdollista. Sellainen tapa toimia ei ole vain hyvä asia ja saa ihmisen haaveilemaan joululomasta elokuussa. Kröhöm.

Jossain vaiheessa haaveilin, että pöydällä olisi aina leikkokukkia. Ihan aina se ei toteudu, mutta useimmiten.
Jossain vaiheessa haaveilin, että pöydällä olisi aina leikkokukkia. Ihan aina se ei toteudu, mutta useimmiten.

Monelle kiire tulee myös uniin ja itsellänikin on taipumusta kierroksilla käydessä heräillä ja valvoa yöllä. Niin kävi alkuviikostakin, mutta torstaina olin testaamassa blogin kautta Shindo-hoitoa ja akupistepainantaa ja sen jälkeen olen nukkunut kaksi yötä kuin tukki. Mutta hoidosta kirjoitan lisää myöhemmin.

Joka tapauksessa ensimmäinen askel on havahtua huomaamaan, että kivaakin tekemistä voi olla liikaa. Toinen askel on tehdä asioille jotain. Vähentää ja karsia. Itse aloitin sillä, että rauhoitan iltojani. Roikun vähemmän koneella ja olen enemmän läsnä. Jännä oli tässä muuten huomata, miten liian myöhään urheileminen sai iltarutiinini ihan sekaisin. Tärkeää onkin tunnistaa se, mikä itselle sopii tällä hetkellä, mikä ei. Eikä miettiä sitä, mikä itselle sopi joskus pari vuotta sitten. Ajat muuttuvat. Sinäkin muutut.

Lopulta ratkaisut ovat omissa pikku kätösissämme. Onneksi voimme vaikuttaa moneen asiaan, vaikka emme kaikesta voi päättää. Ja jos tähän hetkeen ei tällaisenaan ole tyytyväinen, kannattaa ehdottomasti tehdä muutoksia, jotta olisi tyytyväisempi. Jos tekee aina samalla tavalla, mikään ei muutu. Uudet lopputulokset syntyvät uusien toimintatapojen myötä. Kukaan muu ei tee muutoksia arjessamme, ellemme me itse. No okei, kyllä muidenkin tekoset joskus vaikuttavat myös meidän arkeemme, mutta nyt en tarkoittanut sitä. (Aargh, tästäkin minulla on rutkasti kokemusta, mutta nytpä en ala miettiä sitä, vaan hengitän ja lasken kymmeneen.) Lähinnä tarkoitin sitä, että harvaa tullaan kotoa sohvalta hakemaan eikä kukaan muu voi sanoa, mikä meille on parasta. Se tulee itse tietää ja tiedostaa.

Välillä riittää se, kun saa upottaa varpaat aamukasteeseen ja nauttia lämmöstä.
Välillä riittää se, kun saa upottaa varpaat aamukasteeseen ja nauttia lämmöstä.

Siksi uskon, että toisinaan on hyvä listata arvoja elämässä. Itse käyn niitä läpi noin vuoden välein, riippuu hieman fiiliksistä. Koska minä muutun koko ajan, en voi olettaa, että arvoni olisivat jämähtäneet 1990-luvulle, jolloin tärkeintä oli haalia mahdollisimman monta paria Leviksiä ja tupeerata tukka hyvin korkealle. Jos terveys on yksi arvoistasi, tarkastele, toteutuuko se tällä hetkellä? Vai olisiko jotain, mitä voisit tehdä, jotta voisit tällä hetkellä paremmin? Pitäisikö sinun nukkua enemmän? Olisiko tarpeellista opetella rentoutumaan? Alkaa harrastaa liikuntaa? Lopettaa herkuttelu? Nähdä enemmän ystäviä?

Toinen asia, johon kannattaa aina välillä uppoutua, on se, vievätkö tämän hetkiset ajatuksesi sinua kohti arvojasi. Vai oletko jo luovuttanut ennen kuin olet aloittanut: Periaatteessa haluisin mennä ajoissa nukkumaan, mutta en pysty lopettamaan somessa roikkumista iltaisin. Minun on ihan turha opetella rentoutumaan, koska en kuitenkaan opi tai muista sitä päivää pidemmälle. Olisi kiva liikkua, mutta olen liian laiska ja sohvan vetovoima on liian voimakas. En saisi syödä herkkuja, mutta olen tällainen karkkihiiri, niin syön sittenkin ja itse asiassa mitä väliä, kun olen jo ylipainoinen. En jaksa edes soittaa kellekään, kun ei kellään kuitenkaan ole aikaa tavata tai edes puhua puhelimessa.

Itsellensä on maailman helpointa valehdella ja uskotella, ettei jotain voi tehdä, koska olenhan tällainen tai elämäntilanteeni nyt vain on tämä. Kröhöm, tämä erityisesti kolahtaa itseeni. Itsehän olen maailman paras uskottelemaan itselleni, etten voi tehdä jotain, koska minulla ei ole kuitenkaan vaikkapa varaa siihen. Toki moni asia on vaikkapa rahasta kiinni, mutta silti uskon, että kannattaisi keskittyä ajattelemaan enemmän sitä tekemistä kuin niitä (teko)syitä, miksei jotain voi tehdä. Silloin kyse lienee siitä, ettei sitä asiaa tahdo tarpeeksi. Koska kun jotain todella haluaa, sen edestä on valmis raivaamaan kaikki esteet ja ainakin haluaa yrittää saavuttaa tavoitteensa. Kun jollekin asialle palaa sydämessä liekki, siltä ei saa rauhaa ennen kuin on ottanut unelmaansa kohti edes sen yhden, kyllä, ensimmäisen ja vaikeimman askeleen. Vai etkö muka tiedä sitä tunnetta, kun jokin asia ei jätä sinua rauhaan ja törmäät siihen joka puolella?

Olemme ihmeiden ympäröimiä. Sen näkee, kun vain avaa silmät.
Olemme ihmeiden ympäröimiä. Sen näkee, kun vain avaa silmät.

Suosittelen meitä kaikkia todella tunnustelemaan, vaikka juuri tällä sekunnilla, mitä elämältämme haluamme. Sen sijaan, että sanoo vain, ettei tiedä ja porskuttaa, vaikkei ehkä ihan tyytyväisenäkään. Silloin on helppo syytellä kaikkia muita siitä, etteivät omat haaveet toteudu tai itse ei pääse elämässä eteenpäin. Koska haa, voihan se olla yhteiskunnan, elämänkumppanin, vanhemmilta saadun kasvatuksen, koulujärjestelmän tai rahanpuutteen vika.

Mitä jos vain ottaisi vastuuta omasta arjesta ja edes selvittäisi, voisiko se oma haave jollain tapaa järjestyä tai olisiko jotain, joka saisi sinut tyytyväisemmäksi? Se on hyvä muistaa, että haaveista huolimatta kannattaa olla kiitollinen myös tästä hetkestä. Jopa vaikeuksista voi opetella kiittämään, sillä ne opettavat jotain tai muuttavat sinua, vaikket ehkä edes tahtoisi.

Ja haaveiluhan on ihanaa, eikä estä tässä hetkessä olemista. Se on pieni pakopaikka ja hengähdystauko sen kiireisen päiväkoti-työ-koulu-treenisali-ruokakauppa-minne tahansa sitten menetkään -elämän keskellä. Haaveita ei kuitenkaan kannata tuupata liian kauaksi, koska silloin voi olla liian myöhäistä.

Hei sinä! Ja minä! Elämästä kannattaa pyrkiä nauttimaan elämästä mahdollisimman paljon. Sitä voi rohkeasti pukea päälleen sen hienoimman leninkinsä tai parhaat suorat housunsa, ottaa isoäidin astiaston arkikäyttöön ja suvun pellavaliinat pois liinakaapista. Itse taidan seuraavan kerran niistää anopilta saamaani 100 vuotta vanhaan hienoakin hienompaan puuvillanenäliinaan, joten olen hillonnut eräässä laatikossa lipaston hyllyllä! Arki saa olla juhlaa eikä elämää voi elää vain silloin, kun on lomalla tai vapaalla. Alankin nyt itse taas, kyllä, sadannen kerran, opetella tätä omasta arjesta vastuunottamista ja nauttia mahdollisimman monesta hetkestä.

Toimii! Leppoisaa lauantaita!

2 thoughts on “Arjesta, arvoista, unelmista ja suorittamisesta

  1. Asiaa! Ihana kirjoitus ja oikein ajankohtainen täälläkin, taas. Se on kyllä ihan totta, että jos oikeasti jotain haluaa, niin sen eteen alkaa tehdä töitä, ja sitten alkaa tapahtua. Yksi iso askel on tosiaan ekaksi miettiä, että mitä sitä oikeasti haluaa ja miksi. Siitä se sitten lähtee :)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *