Arvaamaton elämä

Pari päivää sitten luin äitini Facebook-seinältä aivan mainion mietelauseen, jonka on lausahtanut kirjailija Eeva Kilpi:

Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää. 

Kaveriltani muuten kuulin, että kirjailija on hänen ystävättärensä ystävätär ja kirjoittaa yhä 87-vuotiaana kirjoja vanhalla kirjoituskoneellaan. Siinä meille esikuvaa kerrakseen, eikö!

Mutta takaisin tuohon lauseeseen, joka on mielestäni aivan mahtavan tsemppaava ja silmiä avaava. Aivan! Milloin tahansa voi tapahtua mitä tahansa hyvää. Moni meistä vain tuntuu odottavan jatkuvasti sitä, että jotain huonoa tapahtuu. On jotenkin loogisempaa ajatella, että tapahtuu huonoa kuin hyvää. Ehkä se on jonkin sortin suojautumiskeino pettymyksiä vastaan.

Olen monesti kirjoittanut siitä, kuinka kannattaa miettiä sitä, mitä haluaa, eikä sitä, mitä ei halua. Silti tuo vain jatkuvasti tuppaa unohtumaan itseltänikin. Erityisesti epätoivon hetkellä tulee helposti sorruttua siihen ei tästä mitään tuu, tää ei tuu onnistuu, en ikinä ehdi, en vain pysty tähän, aargh, unohdetaan koko paska -litaniaan. Ja kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, ettei tuo voivottelu auta, hommat on tehtävä anyways ja itse asiassa tuo negistely ja synkistely vie vain aikaa, energiaa ja lisää paniikkia. Tuo mantra onkin itseltäni tällä hetkellä niin kielletty!

Eli: otetaas vielä kerran.

Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää. 

Mietin sitä, mitä haluan ja toivon, en sitä, mitä en tahdo. 

Se, mitä ajattelen, vahvistuu. 

Kun asia ei ole nyt niin, etten tietäisi, mitä minä haluan. Nytpä siis vain keskitän ajatuksia niihin ihaniin asioihin. Ne eivät lisää onnellisuuttani, mutta ah, helpottavat elämää. Käykää muuten lukemassa Henrican mainioita kirjoituksia haluamisesta. Hän esittää hienon oivalluksen: kannattaa vain haluta sen sijaan, että yrittää tehdä jotain.

Ensi yönä minä haluan nukkua kunnolla ja loppuviikon haluan olla tehokas. Sillä lailla!

Elämä on ihme, ja hieno sellainen!