Ei selviytymistä..

..vaan elämästä nauttimista.

Olen ottanut aamuisin uuden rutiinin käyttööni: hymyilen peilikuvalleni. En siksi, että elämä olisi mitenkään täydellistä, vaan siksi, että olen vilpittömän onnellinen siitä, miten olen oppinut arvostamaan asioita, tilanteita ja useampaa hetkeä arjessani. Mikään ei ole ikinä täydellistä, eikä tule olemaan. Usea asia ei valmistu, en myöskään voi kuvitella päätepistettä, jossa minä olisin valmis ihmisenä, eikä olisi tarvetta kasvaa. En myöskään saa selitystä useimmille asioille, miksi jotain on tapahtunut. En tiedä, miksi ihminen välillä törmää niin isoon vuoreen, ettei ole päästä yli. Sitä voi luulla, ettei siitä selviä, mutta se on vain ajatus.

Tosin tulin eräänä päivänä siihen tulokseen, että ison kriisin keskellä ei aina edes tahdo heti selvitä. Asia on niin iso, että se vie kaikki voimat, eikä tilanteen raukeaminen tunnu mahdolliselta. Elämän käännekohdissa moni asia muuttuu, emmekä aina tahdo heti päästää irti. Emme voi kuvitella arkeamme toisenlaisena. Kriisiin hukkuu elämän merkitys. Minäkin olen joskus lausunut ne sanat, että nyt ei millään ole mitään väliä. Jälkeenpäin ajatellen se ei ole totta ollenkaan. Kun yksi asia menee, monta jää.

Uskon, että se kuuluu ihmisen kasvuun, että meitä kuljetetaan läpi erikokoisten ja erilaisten vaikeuksien. Hiljattain tapasin ihmisen, joka oli lapsineen selviytynyt tsunamista. Tsunamin jälkeen hän oli selviytynyt työpaikkansa konkurssista ja työttömyydestä, avioerosta ja syövästä. Että milloin riittää? Siinä hän kuitenkin istui, vastapäätä minua, hyvin rauhallisena.

Osa niistä vaikeuksista tai niiden muistoista ja ajan mittaan hapertuvista muistikuvistamme nousee meitä aika ajoin muistuttamaan. Meitä halutaan muistuttaa omasta sisäisestä voimastamme, vahvuuksistamme. Siitä, että olemme päässeet eteenpäin.

Lopulta asioiden ja tapahtumien kanssa on suostuttava elämään. Useimman meistä on hyväksyttävä se, että meitä on loukattu, satutettu, nöyryytetty, petetty, hylätty ja vaikka mitä. Joku on voinut poistua elämästä yhtäkkiä ja jättänyt selviytymään ikuiselta tuntuvan surun kanssa. Joudumme myös kestämään ajatukset ja muistot siitä, kun itse olemme tehneet väärin. Vaikka erityisesti jälkimmäisessä tapauksessa tekisi mieli nostaa räsymaton kulma ja lakaista asiat maton alle.

Itse uskon asioiden kohtaamisen voimaan. Olen joutunut hiljattain törmäämään asioihin, jotka ovat nostaneet pintaan myös vanhoja asioita. Olen joutunut hyväksymään, että nyt on näin. Uskon kuitenkin siihen, että kun en peittele, selittele, uskottele ja leiki itseni kanssa, että tätä(kään) ei ole tapahtunut, olen jo niin pitkälle minne olen tähän asti päässyt. Tilanteet voi hyväksyä, vaikka niille olisi toivonut erilaista loppua. Pala kerrallaan kaikki kokemamme on rakentanut meistä sellaisia, millaisia olemme. Silti meidän ei tarvitse ottaa selviytyjän leimaa tai uhrin viittaa loppuiäksemme. On hyvä selviytyä, mutta jos uskoo olevansa selviytyjä, se uskomus kulkee loppuelämän mukana ja kaikki on tahmaista, nihkeää ja vaikeaa. Joudumme ehkä jatkamaan selviytymistä loppuun asti. Itse haluan nauttia elämästä, en selviytyä!

Aamulla siis hymyilen peilikuvalleni. Samalla sanon kiitos kaikelle menneelle. Sanon kyllä kaikelle tulevalle.

Jokainen päivä on uusi mahdollisuus.

Iloista sunnuntaita!

Tässä hetkessä, kaikki on hyvin.