Ei stressiä..

…vaan enemmänkin syvää hetkessä olemista.

Aloitin uuden viikon ja viikon ensimmäisen työpäiväni siivoamalla työpisteeni. Aikaa siihen ei mennyt kolmea varttia pidempää ja energeettisesti tässä työpöytäni ääressä kököttäessä tuntuu nyt paljon raikkaammalta. Turhat paperit saivat lähteä ja miten aiempaa tehokkaampi vallitseva olotila nyt onkaan. Vielä mietin noita aikakauslehtikasoja, kun vain saan auton käyttööni, roudaan ne jonnekin muiden iloksi. Tai sitten vedän aarrekartta-työpajan, materiaalia olisi ainakin sellaiseen riittävästi!

Viikonloppuna tuli taas mietityttyä monenlaisia, kuten esimerkiksi omia työkuvioitani. Syyskuun ensimmäisellä viikolla ohjasin 17 tuntia ja seuraavallakin 14, ja selvähän on se, ettei tuota määrää ohjauksia jaksa vääntää enää tässä iässä mitenkään kovin montaa viikkoa tai kuukautta peräjälkeen. Tänään kun sitten aamu alkoi uutisella, että YLE aloittaa yt-neuvottelut, tulimme kollegani kanssa siihen tulokseen, että näköjään teemme töitä melko kuolevalla alalla. Eikä tämä ole valitusta, vaan realismia. Uusia keinoja on keksittävä, joilla itsensä työllistää. Yhä edelleen olen kuitenkin montaa kolleegaani paremmassa tilanteessa, minulla on useampi ammatti ja valmistunhan ensi keväänä myös life coachiksi. Vaikkakin yksilöohjauksia enemmän olen kallistumassa ryhmien ohjaamisen puoleen. Mielessäni kummittelee tällä hetkellä muun muassa painonhallintaryhmän vetäminen. Ryhmä kokoontuisi 10 kertaa kahden viikon välein, ja tapaamiset pitäisivät sisällään niin liikuntaa kuin tuota henkistä puoltakin eli keskustelua, mielikuvaharjoituksia ja muita tehtäviä. Tämä on hieman vaiheessa. Kerron, kun olen asian kanssa valmiimpi.

Itse en omasta tilanteestani stressaa tällä hetkellä pätkääkään, vaan keskityn siihen, mikä on hyvin. Huomaan kuitenkin, että tietyt juurikin vakituisissa pesteissä työskentelevät ihmiset lähelläni ovat hieman ahdistuneita puolestani, toki hyvää tarkoittaen. Mutta miten ihanan helppoa itseni onkaan juuri tällä hetkellä olla stressaamatta. En tiedä, mistä tämä kevytkenkäinen suhtautuminen työtilanteeseeni johtuu. Olenko stressannut elämässäni jo riittävästi, voinko vihdoin uskoa, että asiat menevät, kuten parhaaksi on? En tiedä. Joka tapauksessa aion nauttia tästä huolettomasta olotilasta. Töitä on, mutta toki voisi niitä olla enemmänkin. Toisaalta minulla on myös tämän elämäntaidollisen alkuvuodesta ilmestyvän kirjani tekeminen vaiheessa, vaikka materiaalia siihenkin on jo yllin kyllin. Lähiaikoina saan muuten kannen käsiini! Elämme jännittäviä aikoja.

Siivotessa muuten törmäsin pitkästä aikaa Deepak Chopran Vapauta energiasi, toteuta itseäsi –kirjaan, ja miten ollakaan, että avasin sen kohdasta, jonka viesti tuntui olevan kuin suoraan itselleni kirjoitettu:

Jos kova työsi ei ole tuottanut sinulle haluamaasi, etsi uutta inspiraation lähdettä. 

Jos sinulla ei ole jotain tarpeeksi, etsi sitä sisimmästäsi. 

Jos unelmasi ei käy toteen ja toteat, ettei sillä ollut todellisuuspohjaa, etsi sellainen unelma, joka vastaa todellisuuttasi. 

Jos koet itsesi epävarmaksi, irrota itsesi tilanteestasi, kunnes löydät jälleen keskipisteesi. 

Menestyminen sen kummemmin kuin tappiokaan ei hetkauta sinua: elämän virta tuo eteesi molempia, ohimenevästi. 

Näinhän se on. Elämän virta tuo eteen hyviä hetkiä, huonoja hetkiä, tasapaksuja hetkiä. Kun kaiken rohkenee ottaa vastaan sellaisena kuin se tulee, ei tarvitse stressata. Itsestänikin huomaan sen, milloin olen kadottanut yhteyden itseeni. Se on se hetki, kun epätoivo iskee ja kysyn itseltäni, kauan vielä jaksan hokea, että kaikki järjestyy.

Kaikki järjestyy, kaikki on hyvin jo nyt. Se riippuu siitä, mihin kiinnitän itseni, huomioni ja miten asioita tarkastelen.

Pahimmallakin epätoivon hetkellä valoa on näkyvissä.

Stressitöntä viikon alkua sinulle!

Välillä arjessa on pientä rappusta, on isompaa rappusta, tasaista, hidasta ja kovaa vauhtia.