Epävarmuutta

..on vaikea sietää, mutta se kasvattaa. Näin itse olen kokenut.

Pääsiäisen jälkeinen aika on tuntunut matelevan, eikä ihme, sillä monenlaista muutosta ja muutoksen aiheuttamaa jännitystä on ilmassa. Sanoisin, että useampi pallo on pysähtynyt paikalleen, vaikka minä toki haluaisin nähdä ne somassa rivistössä. Järjestyksessä. Suorassa linjassa. Kaikki paikallaan. Viimeisen parin päivän aikana olen saanut itseni monta kertaa kiinni miettimästä sitä, miten haluaisin, että se, tämä ja tuo asia jo tapahtuisi. Että voi kunpa tietäisinpä vastauksen siihen ja tähän. Pääkopassani on pyörinyt kaksi sanaparia: voivoivoi, kunpakunpakunpa. Kunpa tietäisin, mistä uusi kotimme löytyy. Kunpa tietäisin, miten työasioiden kanssa käy syksyn jälkeen. Kunpa tietäisin, miten Sisäinen voima – 365 ajatusta parempaan arkeen -kirjani menestyy. Kannattaako kirjan Facebook-sivua ylläpitää, hyötyykö siitä kukaan? Onki missään mitään järkeä? Lukeeko kukaan näitäkään jaarituksiani, ja mitä sitten, jos lukee? Ah. Osa asioista on jo lähellä ratkaisua, osa kauempana. Turhanpäiväisimpiin tuskin saan koskaan mitään selvää vastausta. Siihen on tyytyminen. Yhteistä noille kaikille ja monille muillekin kohtuullisen huolettomille arjen asioille on kuitenkin on se, että mitenkään en voi juuri nyt tietää, miten asiat ratkeavat. En myöskään voi mitenkään tietää, millä hetkellä ne ratkeavat vai ylipäänsä ratkeavako ne ikinä. Tällä hetkellä en voi muuta tehdä kuin tehdä itse parhaani kaikkien mainittujen asioiden eteen ja sitten vain sietää sitä epävarmuutta, että minulla ei ole varmuutta tästäkään. Eikä tuosta. Ja samaan hetkeen oivallan sen, että vaikka nuo asiat olisivat varmoja kuin kovin kivi tai jykevin kallio, elämästä ei ole ikinä varmuutta muutenkaan. Kukaan ei tule ikinä takaamaan, että seuraavat 50 vuotta sujuu niin tai näin. Siksi elämäntilanteesta huolimatta kannattaa ottaa kaikki irti jokaisesta hetkestä! Myös näistä epävarmuuden tuntemuksista.

Kuten monesti sanon ohjaamillani tunneilla tiukan paikan tullen, että välillä ihmisen pitää sietää epämukavuutta. Joskus myös epävarmuus tuntuu epämukavalta. Joskus joku liike jumpassa tuntuu siltä, että sitä ei jaksaisi enää tehdä toistoakaan. Joskus juoksulenkillä tuntuu siltä, että nyt riittää, jalat eivät haluaisi jatkaa metriäkään. Sellaisen hetken olen saanut aina kukistettua ajatuksella, että tsemppaa vähän vielä. Kun vielä vähän siedän tätä epämukavaa tunnetta, olen jo maalissa ja palkinto odottaa. Oli se palkinto sitten parempi kunto, toimivampi tai terveempi keho, itsensä voittamisen tunne tai mikä tahansa. Maali tulee.

Nyt se ei ole niin helppoa, kun tunne ei ole fyysinen, vaan henkinen. Jatkuvasti mielen kela päätyy ajatukseen, että olisipa kristallipallo, mutta kun ei ole. Siksi on vain pidettävä pää kylmänä, keskityttävä hyvään, hädän hetkellä hengiteltävä ja sanottava mielelle suu kiinni, jos se alkaa kuvitella, velloa tai piipittää, että kaikki menee pieleen. Miten niin menee pieleen? Kaikki vai, höpöhöpö! Sillä hetkellä, kun mieli uhkailee, pitää muistaa, nähdä ja tuntea kaikki se hyvä, mitä elämässä jo on. Sitä saa vaikkapa muistaa olla kiitollinen asioista, jotka helposti jäävät huomiotta, kun arki ja keho toimivat. Esimerkiksi omasta ja läheisten terveydestä voi olla kiitollinen niinäkin hetkinä, kun muut asiat tuntuvat menevän päin prinkkalaa. Jokin syy löytyy aina.

Epävarmuuden sietäminen ei ole mukavaa, mutta sopivina annoksina se kasvattaa kärsivällisyyttä. Kun omilta, piruja seinille maalailevilta ajatuksiltaan kysäisee, että ovatko ne totta, useimmiten ne eivät ole. Ihmismieli vain niin mielellään maalaa niitä piruja seinille sen sijaan, että ottaisi sen asenteen, että kaikki kyllä järjestyy. Että hätää ei ole. Emme jää yksin. Meitä autetaan.

Itsekin monessa tiukassa paikassa olleena voin jälkikäteen sanoa, että tavalla tai toisella asiat ovat järjestyneet, mikään tilanne ei sellaisenaan ole kestänyt loputtomiin. Ja asiat, tilanteet ja niiden aiheuttamat tunteet ovat muuttuneet, lieventyneet, hiipuneet. Vaikeudet ovat kasvattaneet minua, lopulta johtaneet johonkin parempaan.

Ah. Ensi kerralla kun pelko, lievä kauhu tai epävarmuus iskee, otan tunteen vastaan ja olen sen kanssa. Sitten sanon sille, että heippa. Asiat järjestyvät. Juuri nyt minun ei tarvitse tietää milloin, minun tarvitsee vain luottaa. Uskoa, että paras on jo tapahtumassa.

Ihan parasta keskiviikkoa sinulle! Ja jos sattumoisin tiedät jonkun, joka haluaa vuokrata perheelleni (3-)4 h + k Etelä-Helsingistä, erittäin mielellään Jätkäsaaresta, ota yhteyttä!

Tyynen mielen saavutan, kun vain olen epävarmuuden kanssa.