Retki menneisyyteen

Viimeisen muutaman päivän aikana olen poistanut lähes neljä vuotta tekstiä facebookistani. Delete delete delete. Ja hups, sinne meni se elämä (Minua tosin varoiteltiin, että saattavat viestit pompsahtaa milloin vain takaisin, mutta sellainen tämä intternetti on).

Urakka oli järkyttävä! Henkisesti tosin lähinnä puhdistava ja vapauttava. Tuntuu siltä kuin olisin lukenut päiväkirjaa: Omaa sekä muiden. Siellä ne olivat kaikkien luettavissa: onnen hetket ja maton jalkojen alta vetäneet karikot. Oikeastaan retki oli hauska, vaikka sisälsikin hipun myötähäpeää, häpeää, iloa, surua ja suurta huvitusta.

Huomasin taas, miten paljon minulla on ihmisiä elämässäni. Siitä olen kiitollinen. Te jaksatte, vaikka olenkin välillä vähän tällainen.

Aloin kaivata niitä ystäviä, joiden kanssa tulee enää harvoin pidettyä yhteyttä. Ihmiset muuttuvat ja elämäntilanteet muuttuvat, mutta aina pitäisi löytyä aikaa tärkeille. No, ajatuksissa on ainakin moni. Ehkä me sitten eläkeiässä tavataan.

Eniten opin tuon urakan johdosta itsestäni. Huomasin, miten huono olenkaan esittämään mitään muuta kuin olen. Jos on hauskaa, niin minulla on todella hauskaa. Jos asiat menevät päin persettä, niin ne todella menevät päin persettä. Joskus voisin varmasti olla hienotunteisempi itseäni ja muita kohtaan, mutta onhan tässä vielä aikaa kehittyä ihmisenä. Toisaalta jotenkin helpottavaa olla vain sellainen kuin on. Olivat olosuhteet sitten mitä tahansa. Leave it or take it -tunnelmaa siis tarjolla.

Tahdon toivottaa jokaiselle hyvää maanantaita, loistavaa viikkoa ja ihanaa eloa muutenkin.

Täytyy pyrkiä elämään niin, että voi olla tyytyväinen tekemäänsä, elämäänsä ja kokemaansa.

Kun avaa silmät ja katsoo tarkkaan, huomaa, että Life is Good. Kaikki on tässä. Juuri nyt.

Jos mä näytän näin söpöltä ja vilautan mun helmihampuja ja räpsytän pitkiä ripsiäni, niin pitäisköhän äiti vapaapäivän ja hengais meidän kanssa kotona?