Hei mikset sä liiku?

Aikaisemmalta ammatiltani olen liikunnanohjaaja ja erilaisia ryhmäliikuntatunteja olen ohjannut yli 10 vuotta. Ennen ohjaajauraanikin olin urheilullista sorttia. Nuoruudessani kokeilin ja harrastin monenlaista aina itsepuolustuslajeista squashiin ja yleisurheiluun. Lopulta löysin intohimoni aerobicista ja myöhemmin sisäpyöräilystä. Sillä tiellä olen edelleen. Nykyään en valitettavasti ehdi urheilemaan niin paljon kuin tahtoisin, mutta muutaman tunnin käyn ohjaamassa silti viikottain. Suhtautumiseni liikkumiseen on onneksi muuttunut. Liikunta ei ole enää sellainen pakkomielle, kun vielä kymmenisen vuotta sitten. Silloin jumppasin hulluna tuntikausia päivittäin. Lepopäiviä pidin vastahankaisesti ja usein nekin menivät morkkistellessa siitä, etten mennyt urheilemaan. Täysin väärä ja epäterve asenne.

Vaikka annankin kaikkien kukkien kukkia, minun on vaikea käsittää, miksi jotkut ihmiset eivät urheile lainkaan. Liikunnasta syntyvä mahtava olo niin fyysisesti kuin henkisestikin kun on vaikea, ellei jopa mahdoton saavuttaa millään muulla tavoin. Moni, joka on ryhtynyt liikunnalliseksi vasta aikuisiällä, on todennut, että jos olisi tiennyt liikunnan synnyttämästä hyvästä olosta, olisi aloittanut liikunnan jo ”ajat sitten”.

Toki myönnän, että toisinaan on vaikea saada itseä urheilemaan. Etenkin tauon jälkeen se tuntuu haastavalta ajatukselta. Aina on myös helppo keksiä tekosyitä liikkumiselle. Ikinä ei ole kuitenkaan kaduttanut, kun treenisalille olen mennyt.

Ja toki on aikoja, jolloin liikunta ei yksinkertaisesti mahdu päiväjärjestykseen. Mutta silti, esimerkiksi puoli tuntia liikuntaa päivässä ei ole mahdotonta änkeä tiukkaankaan aikatauluun.

Kiireinen saa liikuntavinkkejä uusimmasta Fit-lehdestä 3/2011. Osa jutustani on luettavissa myös täällä.

Alla olevassa kuvassa jumppaan raskausviikolla 38. Kirjoittamani juttu on mahdollista lukea kokonaisuudessaan Vauva-lehdestä 1/2011.

(Kuvat Pekka Järveläinen)